Lue keskustelun säännöt.
Kateus kaverin raskaudesta
15.12.2011 |
Ollaan miehen kanssa toivottu lasta loppukesästä asti ja siis toisesta lapsesta kyse. Kaverini kanssa puhuttu paljon asiasta ja itsestäni jotenkin tuntuu, että tästä meidän yrityksestä johtuen päättivät kaverini ja tämän mies yrittää myös toista lasta. No tietysti heillä tärppäsi samantien. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta samalla jotenkin katkera. Tunnen itseni jotenkin lapselliseksi, koska olisin niin halunnut olla "eka". Tiedän kaverini ansainneen tämän raskauden alkamisen helpolla, koska olivat ensimmäistä yrittäneet pari vuotta. En vain osaa olla pyyteettömän onnellinen heidän puolestaan. Johtuisiko tämä siitä, että meidän esikoisilla on vain pari kuukautta ikäeroa ja heidän kasvussaan kaverini vauveli on tietysti ollut aina kaikessa "eka" ja tämän kehitystä ihasteltu. Ärsyttää nämä ajatukset! Mitenköhän sitä osaisi olla aidosti onnellinen toisen puolesta eikä vain panikoida siitä, että nyt me ei varmaan saada ties kuinka pitkään aikaan sitä toista lasta jne...??? Tiedän, että tää on ihan älyttömän typerää.
Kommentit (4)
Mistä kaikesta voikaan toista kadehtia!
En pysty itsekään aina iloitsemaan toisen puolesta, en ole minäkään kovin hyvä ihminen siis ;)
Lapsettoman kateus onkin sitten potenssiin kymmenen. Ihan alkaen siitä, miten toiset voivat suunnitella asioita ja onnistuvat siinä - ja toiset eivät edes enää kuvittele voivansa itse päättää, käyvät hoidot läpi - ja epäonnistuvat silti. Toisilla jo mones kierros menossa samassa ajassa.
Itse olen hoidolla lapsen saanut ja ai että, miten syyllistetään halusta saada vielä toinen. Keskenmenoakaan ei saisi surra, koska onhan meillä jo tuo yksi.
Pitäisi olla jotenkin ekstrakiitollinen ja jalo, enkä oleta, että sinäkään jaksaisit sitä olla :)
Mutta kiva kuulla, että tätä on liikkeellä "normipariskunnillakin"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia tunteita meillä kaikilla on, ei siinä mitään niin kauan kuin emme tee pahaa.
Ihmiset tosiaan tuntuu olevan sitä mieltä, ettei yhden lapsen jo saaneena ole oikeutta haikailla niin kovasti uudesta lapsesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kaipuuni uudesta lapsesta mitenkään ole vähentänyt tunteitani jo olemassa olevaa lasta kohtaan. Ja tietysti tunnen syyllisyyttä, koska on olemassa ihmisiä, jotka eivät saa lapsia, vaikka kuinka yrittävät ja haluavat. Ehkä se sitten vaan on jokin biologinen suvunjatkamisvietti, mikä nostaa päätänsä aina kun mahdollista...
mutta kovin inhimillistä. Ehkä teilläkin tärppää pian.:)