Kyllä se vaan tuntuu hyvälle,

kun voi hyvällä omallatunnolla sanoa itsekin, että hyvin olen lapseni kasvattanut.

Jatkuvasti tulee positiivista palautetta ympäristöltäkin lasteni käyttäytymisestä ja tekemisistä.



Tänään tormäsin kaupungilla 14v poikani luokkakaverin (tyttö) äitiin.

Hän kertoi tyttönsä ollen hyvin iloinen poikani käytöksestä.

Nuorilla on tapana halailla tavatessaan, noin niinkuin yleisesti koko kaveriporukassa. Poika oli mennyt tytöporukan ohi, mennyt halaamaan tätä tyttöä ja kuiskannut ohimennen, että kantsii käydä vessassa. Ja jatkanut matkaansa.



Tytöllä oli kuukautiset vuotanut yli ja kukaan kavereistaan ei ollut vaivautunut asiasta sanomaan. Noloo, oli eräskin sanonut, kun oli tyttö tivannut, miksi ei kukaan ollut sanonut mitään.



Tyttö oli ollut kovin otettu poikani teosta ja tietää poikani tuntien, ettei hän siitä kenellekkään puhu ja asiaa revittele.



Pieni asia monelle, iso asia tuolle tytölle.