Mitähän ensi viikosta mahtaa tulla?
Ensi viikolla olisi jälleen tarkoitus mennä auton rattiin, kun onhan lapsi kuskattava hoitoon aamulla, mutta itkun vitjat kun pelottaa ja ahdistaa koko autolla ajaminen. Kun minä onneton ajaa hurautin viikko sitten autolla metsään liukkaalla ja uraisella tiellä. Uusi auto on jo pihassa, olen sillä jo kerran ajanutkin, mutta ei se ajaminen kovin hääviltä vielä tuntunut. Tuntui etä sydän hakkasi "tuhatta ja sataa". Polkimet tuntuivat myös liian kevyiltä ja hentoisilta verrattuna edellisen auton polkimiin, missähän vaiheessa mahdan noihinkaan tottua kunnolla. Ja koen myös, että ajamisen nautinto on täysin kadonnut, mahdankohan sitäkään enää löytää uudestaan? Mutta toisaalta pakko se vain on kuskata lapsi autolla hoitoon, kun ei häntä voi sinne kävellenkään viedä - toiseen taajamaan, minen on täältä matkaa noin 5-6 km.
Minä olen myöskin ujo kuski ja ymmärrän tilanteesi vaikka itse en olekaan metsään mennyt.Rohkeasti vaan rattiin.Varaa aikaa ja ajelet lyhyitä matkoja,tuttuja päkiä ja saat tuntuman uuteen autoosi.Kyllä se siitä.