Ruohometsän kansa -dvd
Miksi tuossa on 7 ikärajana? En ole nähnyt tuota piirrettyä. 4-vuotias olisi halunnut, mutta ikäraja olikin 7.
Kommentit (3)
mutta se on kirjaa paljon lyhyempi ja nopeampi ja siksi siinä on monta väkivaltaista kuolemaa, ja myös Pähkinän kuolema lopussa, joita ei ehditä perustella ja selittää samalla lailla kuin kirjassa. Kirjassahan kuolema tavallaan "kuuluu asiaan", näyttäytyy luonnollisena eikä juuri ollenkaan surullisena tai pelottavana, mutta videolla ne tulevat yhtäkkiä ja menevät selittämättä ohi, joten samaa luonnollisuuden ja asiaankuuluvuuden tunnetta ei tule.
En katsoisi dvd:tä noin pienen lapsen kanssa. Enkä ehkä isommankaan.Minusta se yksinkertaisesti on huono. Kirja sen sijaan on hyvä, lukekaa se.
ja kirjan perusteella en suosittelisi elokuvaa kovin pienille. On kirjanakin melkoisen surullinen ja järkyttävä.
Meillä oli viime viikonloppuna kirjastosta se lainassa, ja kyllä siinä oli ikärajana 3. Aloin kirjaakin lukea jokin aika sitten 5-vuotiaalle.