Lue keskustelun säännöt.
Mitä tuli niistä naisista, jotka eivät abortoineet "vahinkolasta"?
23.03.2011 |
Minä odotin vauvan yksin alusta saakka, vanhempien ja perhetuttavien tuella. Kerroin kaikille, että vauvalla ei sitten ole isää. Rakastin häntä enemmän kuin mitään maailmassa!
Aloitin ammattiin opiskelun, kun lapsi oli vuoden ikäinen. Myöhemmin olen saanut lapselle sisaruksia ja uuden miehen, joka on kasvattanut hänet omanaan.
Olen tyytväinen elämääni, asun hartaasti unelmoidussa omassa talossa ja valmistaudun pikkuhiljaa kasvattamaan lapsia omille teilleen opsikelun myötä. Nyt 40-vuotiaana olen onnellisempi kuin koskaan.
Kommentit (32)
kätilöksi... nyttemmin vuosia myöhemmin onnellinen uusperheen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelut olivat silloin vielä kesken, mutta opiskelin loppuun, valmistuin ja olen saanut olla hyvissä työpaikoissa.
Löysin myöhemmin hyvän miehen ja meillä on onnellinen ja toimiva uusperhe, jossa on yhteensä 4 lasta. Asumme isossa omakotitalossa ja molemmilla on mielekkäät työt, sopivasti rahaa ja mahdollisuuksia myös omiin harrastuksiin. Kaikilla lapsilla tuntuu pyyhkivän hyvin.
Ensimmäisen lapseni isä ei pidä meihin mitään yhteyttä. Kävi kerran katsomassa tätä vauvana. En ole halunnut vahvistaa isyyttä, kun ei hänkään selvästi sitä halua.
mutta kovan työn jälkeen. Erosin lapsen isästä, lähdin opiskelemaan jne. Tänä keväänä ylpeä ylioppilaan äiti. Siinä ohessa 3 pikkulapsen uusperheen äiti. Elämä hymyilee entiselle vahinkovauvan lähesteiniäidille.
En tiedä, koskiko tämä kysymys nyt meitä äitejä, jotka olemme tulleet vahingossa raskaaksi avioliitossa ja joilla on jo ennestään lapsia. Vastaan tähän silti. Meillä siis kolmas ja neljäs lapsi ovat olleet vahinkoja- kolmonen sai alkunsa e-pillereiden petettyä ja nelonen sterilisaatiosta huolimatta. Sukulaiset päivittelivät ja kauhistelivat, melkein 90-kymppinen mummoni tokaisi että "no saathan sie onneks abortin" ja voivottelu oli sitä luokkaa että kyseessä olisi maailman kamalin asia.
Kolmosen kohdalla me ei miehen kanssa edes sen kummemmin asiaa ihmetelty itse, vauva oli tulossa ja sillä hyvä. Nelosen kohdalla molemmilla meni tovi nikotellessa, mutta kun oli läpikäyty pelko hengenvaarallisesta kohdunulkoisesta raskaudesta niin elävän vauvan löytyminen oli jo ihan iloinen asia.
Niin mitä tuli? Iso perhe, jos neljä lasta nyt isoksi perheeksi voidaan laskea. Ja siis ison perheen vanhemmat. Parisuhde voi hyvin ja seksielämä kukoistaa. Ei tullut aviokriisiä. Rahatkin on riittäneet, ei tullut taloudellista katastrofia. Ei tullut uupunutta äitiäkään, kiitos ihanien appivanhempien ja oman isäni. Tuli siis elämäänsä tyytyväinen nainen, joka nauttii ihanista palleroistaan- elämä tuntuu toki "täysinäiseltä" mutta sellaisenaan juuri omalta ja itselle sopivalta.
Onnellinen pikkutytön äiti, ja miehestä tuli onnellinen pikkutytön isä.
Meidän vahinko oli tosiaan vain "vahinko". Varmoja päiviä ei ole ja kun ei ehkäise niin... mutta on kyllä ihan maailman paras "vahinko".
Aborttia ei edes harkittu, sillä naimisissa kuitenkin oltiin ja lapsista oli ollut puhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen lukioiässä. Nyt olen kolmekymppinen ja työskentelen unelma-ammatissani kätilönä. Yksi pikkusisarus uuden miehen kanssa. Oikeastaan tämä "vahinko" ei ollut unelmieni tiellä ollenkaan, hidasti opiskelujen aloitusta kahdella vuodella ainoastaan.
me päätimme vahingon isän kanssa kokeilla yhteiseloa (ei siis seurusteltu tuolloin). Nyt vahinko on 11, ja hänellä 3 pikkusisarusta. Olemme onnellisia yhdessä, pyöritämme yhteistä yritystä ja nautimme perheestämme=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sisarusten ja vanhempien rakastama jo nyt.
Ei-toivottu raskaus mutta toivottu lapsi siis kun järkytyksestä selvittiin. Aion tulla vieläkin onnellisemmaksi kuin olin kahden lapsen äitinä.
naisista tai miehistä jotka eivät ymmärrä tätä valintaa. Aloin odottaa lasta (huom. pillereistä huolimatta!) opiskeluaikana ja avomies oli heti ehdottomasti abortin kannalla. Opiskelimme molemmat yliopistossa ja opinnot olivat loppuvaiheessa. En keskeyttänyt raskautta, joten avokki muutti pois. Hän painosti minua että en ikinä saisi vaatia häneltä isyyttä millään tavalla, taloudellisesti tai edes kertomalla hänestä mitään lapselle. Tuo aika oli vaikeinta. Nykyisin lapsi on jo koululainen ja itse olen hyvässä työssä ja lapsen isällä on oma perheensä (vaimo ja 2 kouluikäistä lasta). Hän tapasi lasta kerran tämän ollessa vauva, mutta ei halunnut nähdä meitä enää sen jälkeen. Hän ei ole kertonut meistä perheelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme silloin 20 vuotiaita, mutta kihloissa. Opiskelut kesken. Emme asuneet yhdessä...
Mentiin naimisiin, saimme lapsen. Sunnuntailapsen, ihanan esikoisen!
Olemme edelleen yhdessä. Nyt lapsia 4. Pieniä koululaisia ja iltatähti vauva.
Valmistuin yliopistosta. Meillä on itse rakennettu kiva omakotitalo pienessä maalaiskaupungissa. Minulla vakituinen virka. Miehella vakituinen työ.
Meillä todellakin loppu hyvin, kaikki hyvin.
Huolimatta kaikkien paheksunnasta olemme sukulais- ja kaveripiirissämme lähes ainoita, jotka emme ole eronneet....
Meillä oli suunnitelmissa lisää lapsia mutta kävi vahinko ennen kuin ehdimme edes aloittaa yritystä.
Eli ikäero tuli pienemmäksi kuin suunnittelimme, mutta olemme silti kaikin puolin onnellinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin 15 vuotta myöhemmin vaihtui koulutusala. Kymmenen vuoden yksihuoltajuus päättyi avioliittoon, josta nyt 5 ja 6 v lapset. Rikas elämä, ei tosin vielä taloudellisesti :)
Mun v. -22 syntynyt mummoni oli haukkunut äitini huoraksi, kun tämä alkoi odottaa lasta seurustellessaan isäni kanssa. Isäni ei onneksi ollut siinä mielessä äitinsä poika. Menivät naimisiin. Äitini ei ollut mikään nero koulussa, mutta hänestä tuli tehtaan työnjohtaja viime työvuosinaan, ennenkuin jäi eläkkeelle.
Avioliitto oli kivikkoinen, isä kerran petti ja oli 6-7 vuoden kausi, kun joi kaikki viikonloput. Isä raitistui sittemmin. Jälkeenpäin olen kuullut, millaista isän oli elää narsistisen äidin lapsena kunnan jauhoilla. Muistankin aina lapsena ihmetelleeni toisen mummoni outoa käytöstä.
Pari vuotta sitten äiti jäi leskeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulutus artesaani, töissä yhdessä firmassa pakkaamassa tilattuja tuotteita postitettavaksi. Asuu vuokralla Itä-Helsingissä. Ei muita lapsia, pari pidempää parisuhdetta (on nyt 36) ollut mutta asunut aina kaksin lapsen kanssa.
Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että miksi ette ehkäisseet: kyllä ehkäisimme.
Aluksi mieheni vastusti lasta ehdottomasti. Ilmoitin kuitenkin, että minä en aborttia tee, mies saa lähteä tai jäädä. Jäi.
Mies märisi koko odotusajan ja pitkälle vauva-aikaakin, että hän vihaa lasta ja hänen elämänsä on pilalla. Vähitellen kuitenkin kiintymys syntyi, ja nykyään kolmevuotias lapsemme on miehelle tärkeintä maailmassa. Ja toinen lapsi tulossa.
Rankan alun jälkeen elämä on siis kääntynyt varsin hyväksi. Elämme tavallista, rauhallista perhe-elämää omassa kodissa. Lapsesta on kasvanut todella reipas ja kiltti vanhempien ilo.
Isä ei jäänyt kuvioon raskauden paljastuttua. Ystävä suoritti akateemisen tutkinnon loppuun, on nyt toimittaja, rakastaa lastaan yli kaiken ja on kerta kaikkisen ihana äiti :)
Täällä yksinhuoltajanainen.
Lapsi on ihaninta maailmassa ja minulla on myös työ, josta saan olla jopa ylpeä. Pärjäämme hyvin ja olen onnellinen.
ollut naimisissa vahinkolapsen isän kanssa kohta 40v.
sai alkunsa 3kk häiden jälkeen. Yksi lapsi oli jo ennestään mutta olimme päättäneet että toista ei tehdä, esikoisen lapsuusaika oli niin vaikea eri sairauksineen.
Ehkäisy oli käytössä mutta lapsi sai siitä huolimatta alkunsa. Ei edes puhuttu abortista, meille oli selvää että vauva pidetään.
Ei musta nyt sen kummempaa tullut, samanlainen olen kaikinpuolin kuin ennen vahinkovauvaamme. Ikääkin lapsen syntyessä oli 31 vuotta.
ja lapsia on kaksi lisää, elämä on ihanaa ja kaikki hyvin. Lyhyesti.