Mitä annoit omalle äidillesi lahjaksi?
Kommentit (17)
mutta lapsen mummolle vein Pentikin Aino-sarjaan kuuluvan sydän kipon.
Äitini on kuollut, mutta mummille vietiin ruusuja, suklaata ja kuohuviiniä.
ostin sykemittarin ja oli tosi mieluinen :).
Ihan perinteisellä tavalla, eli kaksiosainen kortti jossa päällä: "onnittelut äidille" ja sisällä : "sekä tulevalle mummille" ja ultrakuva siellä myös :)
Matalareunaisen Aalto-vadin. Anoppi sai Korento-sarjaa. Eli Iittalan hiljattainen kantisale hyödynnetty!
Äiti on hurjan innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Taloudellinen tilanteemme on tavallista huonompi ja tiesin, ettei äiti tahdo minun laittavan suuria summia hänen lahjaansa. Viime äitienpäivänä kerroimme raskaudestani.
Hautausmaalla oli hiljattain haudatun vainajan hauta, johon oli tuotu kukkia ja sellainen koulaisen tekemä kortti, johon hän oli kirjoittanut runon, jossa kaipasi äitiään ja harmitteli, ettei enää pääse äitinsä luo.
Hyvä etten purskahtanut itkuun, vaikka en tunne ko ihmisiä lainkaan.
Eli muistakaa olla onnellisia tästä päivästä.
mutta enpä sitten viitsinyt tuhlata häneen edes niitä postikuluja. Joten en mitään.
tulivat meille. Isä teki remonttia mieheni kanssa, äidin kanssa tehtiin ruokaa yhdessä. Kakku mun oli tarkoitus tehdä valmiiksi - ikään kuin lahjaksi - mutta olin sen verran heikossa hapessa raskauden takia, että äiti joutui auttaa kuorruttamisessa.
Minä yllätin äitini, joka joutui olemaan töissä, viemällä hänen työpaikalleen voileipiä, salaattia ja suklaakakkua. Oli mielissään.
Olemme vuokranneet kesällä kuukaudeksi talon Etelä-Ranskasta. Ostin äidille lennot sinne, jotta voi viettää kansamme viikon.
pehmosydän koristeen missä luki "mummin keittiö,
missä muistot syntyvät ja lapsenlapset hemmotellaan pilalle"
lapsi piirsi kortin.
Anopillekin hankin lahjan miehen antamien direktiivien mukaan eli kassilinen orvokin taimia ja parikymmentä mansikantainta. lapsi piirsi kortin myös mummille.
Ja siitä tulikin tosi hieno :) Lapset piirsi ja kertoi tarinaa, minä kirjoitin ja tarvittaessa avustin piirroksissa.