Vanhan keiton lämmittely (eli parisuhdesoppaa)

edes alitajuntaisesti. Oikeasti välitän tästä ihmisestä kovasti ja haluan hänelle vain hyvää, enkä koe kohdanneeni minkäänlaista vääryyttä hänen puoleltaan missään vaiheessa, jota edes tarvitsisi kostaa. Hän on ollut pitkin matkaa vain rehellinen eikä ole esim. "suostunut" kihloihin tai muuhun vain minun mielikseni.



Tuo minun "ehkä" tarkoitti sitä, että kun tässä nyt on kuitenkin vettä jo virrannut sillan ali eron jälkeen, niin en voi suorilta luvata, että jep, hynttyyt yhteen vaan, eikä hänkään sitä tarkoittanut, vaan kertoi vain että olisi valmis etenemään ja minä sanoin että katsotaan rauhassa.



Kiitos kuitenkin kommentista.

Mutta varmasti tunsit olosi pettyneeksi kun mies ei silloin ollutkaan valmis etenemään suhteessanne. Uskoaksen pohdit monta kertaa kysymystä: Miksi? Miksi mies ei halua suhdettamme vakavammaksi vaikka meillä on hyvä näin? Onko sillä kuitenkin toinen nainen? Eikö se rakastakaan minua tarpeeksi? Haluaako se pitää oven auki jos löytyykin joku vielä kivempi/kauniimpi/rikkaampi/muuten parempi nainen? Ja muita vastaavia kysymyksiä. Voihan olla että nuo pohdinnat jyllää nyt sun alitajunnassa ja sinun on vaikea luottaa mieheen.



Toisaalta taas mietin että ei se sinunkaan rakkautesi kovin vahvaa ollut jos 2kk aikana on latistunut olemattomiin. Oikea rakkaus ei todellakaan pääty parissa kuukaudessa vaikka puoliso tekis jotain paskamaistakin (tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että antaa kohdella miten vain).

Mutta varmasti tunsit olosi pettyneeksi kun mies ei silloin ollutkaan valmis etenemään suhteessanne. Uskoaksen pohdit monta kertaa kysymystä: Miksi? Miksi mies ei halua suhdettamme vakavammaksi vaikka meillä on hyvä näin? Onko sillä kuitenkin toinen nainen? Eikö se rakastakaan minua tarpeeksi? Haluaako se pitää oven auki jos löytyykin joku vielä kivempi/kauniimpi/rikkaampi/muuten parempi nainen? Ja muita vastaavia kysymyksiä. Voihan olla että nuo pohdinnat jyllää nyt sun alitajunnassa ja sinun on vaikea luottaa mieheen. Toisaalta taas mietin että ei se sinunkaan rakkautesi kovin vahvaa ollut jos 2kk aikana on latistunut olemattomiin. Oikea rakkaus ei todellakaan pääty parissa kuukaudessa vaikka puoliso tekis jotain paskamaistakin (tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että antaa kohdella miten vain).

Joo, noin avattuna niin kieltämättä silloin ajoittain mietin, miksi en "riitä". Ehkä se sitten kuitenkin alitajunnassa jyllää, vaikka yritän kiistää ja vaikka mikään kostomentaliteetti mulla ei kyllä ole päällä.

Mietin kans tuota että kuinka tosissani olen rakastanut/rakastanut, jos tässä ajassa tuntuu jo tältä. Muistan ne yksinäiset illat kun itkin kaipuutani ja elättelin toivetta että hän tajuaisi mitä on menettänyt, se olisi mun toiveideni täyttymys! Nyt kun se on toteutunut, niin olen pettynyt etten ole tämän onnellisempi asiasta.

Sitä mietinkin, että onko tämä vaihe ohimenevää ja asiat palaavat normaaliksi, vai enkö rakastakaan niin paljon kuin luulin. Toisaalta ajattelen, että enemmän kuin pelkkää tunteiden paloa, se on sitä yhteisestä arjesta nauttimista ja sitoutumista toiseen. Kun vaan tietäisi, vieläkö palaan siihen tilaan, että voin ja haluan sitoutua...

Mutta varmasti tunsit olosi pettyneeksi kun mies ei silloin ollutkaan valmis etenemään suhteessanne. Uskoaksen pohdit monta kertaa kysymystä: Miksi? Miksi mies ei halua suhdettamme vakavammaksi vaikka meillä on hyvä näin? Onko sillä kuitenkin toinen nainen? Eikö se rakastakaan minua tarpeeksi? Haluaako se pitää oven auki jos löytyykin joku vielä kivempi/kauniimpi/rikkaampi/muuten parempi nainen? Ja muita vastaavia kysymyksiä. Voihan olla että nuo pohdinnat jyllää nyt sun alitajunnassa ja sinun on vaikea luottaa mieheen. Toisaalta taas mietin että ei se sinunkaan rakkautesi kovin vahvaa ollut jos 2kk aikana on latistunut olemattomiin. Oikea rakkaus ei todellakaan pääty parissa kuukaudessa vaikka puoliso tekis jotain paskamaistakin (tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että antaa kohdella miten vain).

Joo, noin avattuna niin kieltämättä silloin ajoittain mietin, miksi en "riitä". Ehkä se sitten kuitenkin alitajunnassa jyllää, vaikka yritän kiistää ja vaikka mikään kostomentaliteetti mulla ei kyllä ole päällä.

Mietin kans tuota että kuinka tosissani olen rakastanut/rakastanut, jos tässä ajassa tuntuu jo tältä. Muistan ne yksinäiset illat kun itkin kaipuutani ja elättelin toivetta että hän tajuaisi mitä on menettänyt, se olisi mun toiveideni täyttymys! Nyt kun se on toteutunut, niin olen pettynyt etten ole tämän onnellisempi asiasta.

Sitä mietinkin, että onko tämä vaihe ohimenevää ja asiat palaavat normaaliksi, vai enkö rakastakaan niin paljon kuin luulin. Toisaalta ajattelen, että enemmän kuin pelkkää tunteiden paloa, se on sitä yhteisestä arjesta nauttimista ja sitoutumista toiseen. Kun vaan tietäisi, vieläkö palaan siihen tilaan, että voin ja haluan sitoutua...

olen itse ollut, sillä erotuksella tosin että mun avomies petti ja jätti (onneksi ei ollut lapsia). Se oli ihan järkyttävä kolaus (tuli täysin puun takaa) ja sekoitti elämäni totaalisesti pitkäksi aikaa. En pystynyt kunnolla syömään, laihduin, nukuin huonosti, vaikea oli keskittyä mihinkään. Itkin ja itkin ja toivoin ja pyysin miestä takaisin.

Lähes vuoden erossa oltuamme mies tuli viimein sanomaan että hän haluaa minut takaisin, olin onneni kukkuloilla. Jonkin aikaa seurusteltuamme minä kuitenkin tajusin ettei tämä oikein tunnu miltään. Yhdessäolo ei ollut huonoa mutta ei sellaistakaan mikä olisi tehnyt minut täysin onnelliseksi. Se oli vain semmoista olemista. Vaikea selittää mitä tunsin mutta uskon että ap tietää mitä tarkoitan. Pari kuukautta mietittyäni jätin miehen lopullisesti.

Ehkä tunteideni taustalla oli se etten pystynyt loppujen lopuksi luottamaan mieheen, olihan tämä jo pettänyt minua. Yhteenpaluun jälkeen mies teki kaikkensa että ymmärtäisin että hän rakastaa minua, eikä antanut syytä huoleen. Mutta silti, sitä mitä meillä ennen eroa oli, ei saanut enää takaisin.

8

Yhdessäolo ei ollut huonoa mutta ei sellaistakaan mikä olisi tehnyt minut täysin onnelliseksi. Se oli vain semmoista olemista. Vaikea selittää mitä tunsin mutta uskon että ap tietää mitä tarkoitan.

Just näin. Kaikki on ihan samoin kuin ennen, mutta ennen se tuntui mahtavalta ja olin onnellinen - nyt vain olemme yhdessä. Toisaalta, vastahan tässä on vähän aikaa kulunut etten ole tämän perusteella heittämässä pyyhettä kehään, haluan kyllä vielä katsella josko alkaa tuntua että tässä mun paikkani onkin. Silti kiva ois kuulla lisää kokemuksia.

Toivottavasti olet joka tapauksessa nyt onnellinen, nro 8! :)

Onnellinen satasella, enkä 95:lla. Uuden miehen löysin muutama kuukausi sen jälkeen kun jätin exän, 11 vuotta yhdessäoloa on kertynyt, naimisissa ja kaksi lasta. =)



Sen neuvon annan että mieti tarkkaan mitä teet, älä missään nimessa vielä heitä pyyhettä kehään. Pohdi riittääkö sinulle "ihan kiva arki" vai saatko sen vanhan tunteen ja luottamuksen takaisin. Mielestäni noin lyhyen seurustelun aikana kuin teillä (2v) ei vielä pitäisi suhteen olla luisunut "arjen elämiseksi". Yleensä se tulee vasta myöhemmin tai sitten kun on lapsia. Minulla ja nykyisellä miehellä arki alkoi tulla vasta 6vuoden suhteen jälkeen. Eikä se valtava rakkaus ole sieltä silti kadonnut mihinkään.

kolmansia osapuolia tms.

olenpa ajautunut ainutlaatuiseen tilanteeseen näemmä! :)

hänen ikinä käyttävän mitään noin raflaavaa ilmaisua :D mutta kyllä hän on tyytyväinen asioiden nykyiseen tilaan. Siis että päätimme yrittää vielä.

Mies halusi, että etenee, ja sinä vastaat, että ehkä... johtuuko, että haluat maksaa samalla mitalla nyt takaisin? Alitajuntasi vuoksi, et koe nyt eloa hyväksi. Kostonkierre on alkanut.