Miten pääsisi ulkopuolisuuden tunteesta pois?
Aina tuntuu, että olen se joka jätetään ulkopuolelle. Jolle ei kerrota kaikkea tai muiden kanssa ollaan vaan parempia ystäviä. Tämä on työpaikalla tai muuallakin. Miksi näin on?
Kommentit (15)
Mulla on ollut vähän samanlainen tunne. Olen päässyt siitä eroon olemalla itse aktiivinen ja menemällä keskiöön ja vaatimalla paikkani.
En sit tiedä olenko ollut syrjäänvetäytyvämpi kuin muut keskimäärin vai jotenkin muuten vaan tampio. Työtä se muutos vaati.
Harrastaminen tai facebook tai kirjasto auttaa asiaan? Esim. facebookissakin kun laittaa jotain niin on vain yksi tai kaksi jotka tykkäävät jutuista ja sitten muitten juttuja kommentoidaan paljonkin. Entä miten kirjasto auttaa?? Siellähän luetaan vaan kirjoja yksin.
ap
yksinkertaisesti siksi että näin todellakin on? Sitten pitäisi miettiä syitä sille että sinun on vaikea muodostaa läheisiä suhteita. Miten lähestyt ihmisiä, kuinka avoin olet? Kerrotko perheestäsi,unelmistasi, hauskoista kömmähdyksistäsi? Kyseletkö muilta heidän kuulumisia, syytä kalpeuteen/väsymykseen, onnitteletko kun heillä menee hyvin? Uskon että paljon on omasta aktiviteetistä kiinni. Tai sitten olet vain väärien ihmisten parissa, ja sinun kannattaisi hakeutua sellaiseen seuraan jossa sinua arvostetaan ja sinun on helpompi liittyä joukkoon?
Olenko väärien ihmisten parissa. Yritän osallistua jutteluun ym. mutta olen kyllä arka ja hiljaisempi kuin muut. Lisäksi muut ovat tunteneet joko toisensa kauemmin tai sitten ovat vain puheliaampia ja solmivat suhteet toisiin nopeammin. Kahden kesken olen avoimempi ja puheliaampi mutta porukassa en niinkään.En tiedä mistä johtuu. Töissä kerron jotain asioitani perheestäni mutta en kaikkia. Kömmähdyksiä en ole juurikaan kertonut. Minulle on sanottu että olen kylmä. Tai että on vaikea päästä työporukoihin jos ei tunne klikkejä ja tulee yksin työyksikköön??? Mitäpä tästä vetäisisi johtopäätöstä.
Olen kyllä hyvin empaattinen joten en ymmärrä että olisin kylmä. Aina olen työkaveria lohduttanut tai muuten kaveria.
ap
Mä usein kyselen ihmisiltä heidän asioistaan, voinneistaan eli en ole sillä tavalla osoittanut, että haluisin olla jotenkin etäinen niin kuin joku tossa ap:ltä kyseli. Mutta mä oon arka puhumaan omista huonoista jutuistani, esimerkiksi jos multa kysytään, oletko kipeä, kun näytät tuolta, saatan valehdella nopeasti, ettei tässä mitään (vaikka oikeasti olis kurja olo.) En halua ns. tehdä itsestäni numeroa, tai oikeastaan, en OSAA tehdä itsestäni numeroa. En siis varmaan ole erityisen kiinnostava tyyppi. Enkä ole hyvännäköinen, sekin saattaa vaikuttaa.
olen yrittänyt kertoa, ja ne tilanteet on selvästi auttaneet asiaa. Mutta enhän mä jatkuvasti niin herkullisesti mokaile, että siitä voisi huumoria repiä yhtenään...
Ettei ole yksin ainakaan tässä asiassa. =) Miksei miehillä ole samanlaista? Tai yleensä naisten seurassa se yksinäisyyden tunne korostuu. Tai miehet eivät välitä niin paljon toisistaan tai puhumattomuudesta ym. Itse en ole edes sellainen kiipijäluonne että en tiedä mitä se vaikuttaa? Ja myöskin haluan aina puolustaa heikompiani.
ap
en muista mitä siinä sain pisteeksi. Mutta mitä asperger testi hyödyttää minua? Siis se olenko asberger vai en? Tuskin muut suhtautuvat minuun sen myötämielisemmin. Todennäköisesti vain kielteisemmin. Vai onko asbergereille jotain omia työyhteisöjä tai työharjoittelupaikkoja? Lisäksi minulla ei ole mitään erityislahjakkuutta mikä asbergereillä yleensä on.
vaikka minulla on esim. nyt perhe. Mutta minustakin todella aina on tuntunut, että olen jotenkin oleellisesti eri "kohdassa" kuin muut. Minä olen hyvin sosiaalinen, avoin, mielestäni hauska, nokkela, älykäs jne. Todella paljon kyselen muidenkin kuulumisia mutta myös olen avoin. En voi käsittää miksi niin on, mutta jotenkin juuri esim työpaikalla kuulen, että kaikki muut ovat olleet yhdessä lounaalla eivätkä ole pyytäneet minua ym. Kerran eräillä syntymäpäivillä sankarittaren äiti esitteli: kutsuin nyt tämänkin äidin, vaikka hän ei kuulu joukkoomme (selvisi vasta siellä, että se on jokin insideporukka, puolue tai harrastus tai opiskelukaverit). Tämä osui syvälle kipeästi ja muistan sen aina, vaikka sielläkin nielin asian ja seurustelin iloisesti muiden kanssa (en katsonut, että lapsen synttärellä on minun hetkeni ruveta mitään draamaa kehittämään)
En tiedä. Aina tuntuu olevan "muut" ja minä.
Olin erään ystävättäreni synttäreillä myös, jossa oli noin 20 vierasta ja kaikki muut tunsivat toisensa keskenäänkin, vain minä ja eräs toinen emme tunteneet kuin sankarin. Sain todella tehdä töitä, etten valahtanut siihen henkiseen kuoppaan, vaan jaksoin keskittyä ystävääni.
aikuisena
ehkä ne muutkan ei ole ihan niin läheisiä, kuin luulet?
minusta tuntuu ettet ole ihan löytänyt omaa porukkaasi, omanlaisiasi ihmisiä? ei esim. työkaverit niitä useinkaan ole.
että voisit käydä asiaa lävitse alaan erikoistuneen ammattilaisen kanssa. Hänen kanssaan treenamalla saattaisit helpostikin saada apua ilmeisimpiin ongelmiisi melko nopeastikin.
Toisten kanssa viihtyminen lähtee siitä, että tuntee itsensä ja viihtyy itsensä kanssa.
en muista mitä siinä sain pisteeksi. Mutta mitä asperger testi hyödyttää minua? Siis se olenko asberger vai en? Tuskin muut suhtautuvat minuun sen myötämielisemmin. Todennäköisesti vain kielteisemmin. Vai onko asbergereille jotain omia työyhteisöjä tai työharjoittelupaikkoja? Lisäksi minulla ei ole mitään erityislahjakkuutta mikä asbergereillä yleensä on.
jos kärsii ap:n kaltaisista tuntemuksista! Minulla myös sama ongelma, lapsena olin ihan suosittu ja oli läheisiä ystäviä, samoin nuorena aikuisiena. Aikuisena ystävyyssuhteet jääneet ja samoin työpaikalla olen jotenkin ulkopuolinen. Luonteeeltani olen ujo ja hiljainen ja itsetuntoni on huono.
on hyvä sulkea pois. Ja se on melko helppoa.
facebook
kirjasto