poika kapinoi ja haluaa lopettaa pitkäaikaisen harrastuksensa

nyt vähentäisi uimakertoja ja ottaisi rinnalle jonkun muun urheiluharrastuksen, ehkä joku joukkuelaji, jossa kaveritkin käy tai voisi innostua aloittamaan yhtä aikaa? Esim. sähly, koris, jalkapallon harrastelijaryhmä (vars. treeniryhmiin jo vaikea päästä, jos ei ole aloittanut ikäluokkansa kanssa 5-6 -vuotiaana, samoin kuin jääkiekossa), joku itsepuolustuslaji (judo, aikido, wushu, han moo do...)? Sit jos huomaa, että uiminen ei oikeasti kiinnosta eikä ole oma laji, voi sitten siirtyä kokeilemaan jotain muuta. Liikuntaharrastuksen kokonaan poisjättäminen ja päämäärätön päätoiminen hengailu ei ole hyvä vaihtoehto ja siihen ei kannata suostua.

Harrastus on vapaaehtoista ja sen kuuluisi tuottaa iloa!! Jos se jostain syystä alkaa tökkimään (olipa syy sitten vaikka se, että ei halua olla kaveripiirinsä ainoa harrastaja), se ei ole enää mukavaa. Ei ketään saa pakottaa jatkamaan vasten omaa tahtoaan!

Ihanko tosissasi väität, että ilman montaa ohjattua ja ns. tavoitteellista harrastuskertaa viikossa lapset joutuvat automaattisesti hunningolle? Jotain muuta on kyllä pielessä, jos pikkulapset saavat pyöriä kaduilla aamusta iltaan ilman että kukaan heitä kaipaa.

Valitettavasti vanhemmuus voi olla hukassa myös niissä perheissä, joissa lapsilla on kalenteri täynnä harrastuksia ja muuta ohjelmoitua toimintaa. Lapset tarvitsevat myös rauhallista aikaa perheen ja ystävien kanssa - tätä mieltä ovat kaikki kasvatuksen ja kehityksen asiantuntijatkin.

viereisen talon pihalla 2-luokkalaisten katujen kasvattien mölinää. Olevinaan pelattiin jotain ja jutut osastoa: "v**un h*mo, s*tanan läski oot ihan surkee" "mitä v**uu se sulle kuuluu" jne. Lisäksi hakattiin mailoilla kavereiden kännyköitä hajalle ynnä muuta fiksua.

Osa näistä sankareista kulkee kännykän kanssa pitkin katuja aamukasista iltakymmeneen. Tulos on jo 9-vuotiaana nähtävissä ja ikävä kyllä myös kuultavissa.

Nykymaailmassa vain on niin, että lapsilla, joilla ei ole säännöllistä, useasti viikossa velvoittavaa harratusta (joitain pikkupoikkeuksia lukuunottamatta) päätyvät koulun jälkeen seuraan ja puuhaan, josta ei hyvää seuraa - varsinkin, jos vanhemmat töissä ja/tai antavat lapsen olla ja mennä vapaasti.

Omakotitaloalueella, uudella sellaisella. Ei mielestäni ole ghetto.

Ihanko tosissasi väität, että ilman montaa ohjattua ja ns. tavoitteellista harrastuskertaa viikossa lapset joutuvat automaattisesti hunningolle? Jotain muuta on kyllä pielessä, jos pikkulapset saavat pyöriä kaduilla aamusta iltaan ilman että kukaan heitä kaipaa.

Valitettavasti vanhemmuus voi olla hukassa myös niissä perheissä, joissa lapsilla on kalenteri täynnä harrastuksia ja muuta ohjelmoitua toimintaa. Lapset tarvitsevat myös rauhallista aikaa perheen ja ystävien kanssa - tätä mieltä ovat kaikki kasvatuksen ja kehityksen asiantuntijatkin.

viereisen talon pihalla 2-luokkalaisten katujen kasvattien mölinää. Olevinaan pelattiin jotain ja jutut osastoa: "v**un h*mo, s*tanan läski oot ihan surkee" "mitä v**uu se sulle kuuluu" jne. Lisäksi hakattiin mailoilla kavereiden kännyköitä hajalle ynnä muuta fiksua.

Osa näistä sankareista kulkee kännykän kanssa pitkin katuja aamukasista iltakymmeneen. Tulos on jo 9-vuotiaana nähtävissä ja ikävä kyllä myös kuultavissa.

Nykymaailmassa vain on niin, että lapsilla, joilla ei ole säännöllistä, useasti viikossa velvoittavaa harratusta (joitain pikkupoikkeuksia lukuunottamatta) päätyvät koulun jälkeen seuraan ja puuhaan, josta ei hyvää seuraa - varsinkin, jos vanhemmat töissä ja/tai antavat lapsen olla ja mennä vapaasti.

liikuntaharrastus on vapaaehtoinen, mutta minun mielestä se on lähes yhtä pakollinen kuin koulunkäynti ja hampaiden pesu; ei nekään aina huvittaisi, mutta ovat hyödyllisiä. Eli kovin helposti ei saisi antaa lopettaa.

varsinaisesti ota kantaa ap:n ongelmaan, vaan tähän keskusteluun, joka asiasta on kehkeytynyt: onko harrastaminen pakollista vai vapaaehtoista.



Ennen kuin itsellä oli lasta ja vielä kun hän oli pieni, minäkin ajattelin, että ihan hulluja nuo kaverit, jotka "pakottavat" lapsensa harrastamaan. Harrastushan on vain ajanvietettä, ja jos sinne ei huvita lähteä, ei tarvitse mennä.



Nyt kun lapsi on kasvanut ja nämä asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi, on mieli aikalailla muuttunut. Olin itse lapsi, joka ei harrastanut mitään. En myöskään pyörinyt ostarilla, maalla kun asuin, makasin vaan kotona ja luin. Koulussa pärjäsin hyvin ilman vaivannäköä. Kotitöitäkään ei tarvinnut tehdä. Minusta tuli laiska plösö, joka nykyäänkin vaan käy töissä ja makaa kotona. Työkin on sellainen, jonka ilman suurempaa vaivannäköä olen saavuttanut, kun en ole jaksanut parempaan pyrkiä.



Olen alkanut miettiä, että jos minua olisi lapsena enemmän kannustettu näkemään vaivaa jonkin asian hyväksi ja pitkäjänteisyyteen, minusta olisi saattanut tulla jotain muuta kuin laiska alisuoriutuja. Ihailen energisiä ja aikaansaavia ihmisiä, ja toivon, että lapsestani kasvaa enemmän sellainen kuin minunlaiseni ihminen. Voi olla, että turha toivo, kun esimerkki on tällainen, mutta ainakin aion harrastusten kautta ja koulussa aina vain parempaa pärjäämistä "vaatimalla" yrittää.

Keskustelkaa poikanne kanssa syistä miksi harrastuksiin lähteminen on vaikeaa. Luulen, että se liittyy tuohon ikään ja kavereihin. Itselläni oli rakas harrastus lapsena ja yhdessä vaiheessa en olisi millään tahtonut lähteä harkkoihin, vaikka harkat olivat vain kerran viikossa. Kukaan kavereistani ei harrastanut luistelua ja kaikilla muilla tuntui olevan kivempaa. Onneksi vanhempani pitivät päänsä ja käskivät luistella kauden loppuun eivätkä antaneet lopettaa vaikka välillä jätin toisen luistimen kotiinkin ettei tarvitsisi mennä jäälle. Löysin kuitenkin taas sen luistelun ilon ja jatkoin harrastustani abiksi saakka. Yksi tärkeä tekijä oli muodostelmaluistelun löytäminen, yksärinä tuskin olisin jaksanut enää montaa vuotta



Monta vuotta säännöllisesti harrastaneena voin kertoa, että se lähteminen on kaikkein vaikeinta. Se tuntuu ikävältä velvollisuudelta, eikä siinä vaiheessa muista miten kivaa se on, kun pääsee tekemään sitä missä on hyvä ja mistä nauttii. Älkää nyt ainakaan heti lopettako vaan sopikaa esimerkiksi, että katsotaan vielä puoli vuotta/kausi miten menee. Myös harrastuskertojen vähentäminen voi auttaa jos niitä on runsaasti. Muistakaa kuunnella ja miettiä yhdessä poikanne kanssa nämä asiat läpi.

onko tosiaan niin, että me vanhemmat olemme tässä väärässä?



Olisiko teidän mielestä parempi, että hän jäisi "lillumaan" ilman mitään urheiluharrastusta?



Olen kyllä miettinyt, pitäisikö kysyä jos tuossa nykyharrastuksessa voisi palata takaisin vanhaan ryhmään, jossa treenejä oli harvemmin, josko se auttaisi tilannetta.



ap

hän on alkanut harrastaa uintia (ihan alkeisuimakoulusta edennyt kaikenlaisten harrasteryhmien kautta eteenpäin uimaseurassa)

4-vuotiaana ja täyttää tänä vuonna 10.



Onko jotenkin outoa vai?



Tämä poika tykkää tosi kovasti uimisesta. En ymmärrä missä/miten hän sitten enää uisi, jos lopettaisi uimaseurassa.

no voisiko tehdä kompromissin? Pidätte vaikka parin kuukauden tauon ja sinä aikana mietitte jatkoa.



Mä olen kyllä kanssa sillä kannalla, että väkisin ei ketään voi harrastuttaa.



Voittehan käydä myöskin kauppaa, että jos nyt vaikka lopettaa tämän, niin sitten pitää aloittaa joku toinen. Ei nyt pleikan pelaaminen ole ainoa vaihtoehto.



Mä juttelisin myös harrastusryhmän vetäjän kanssa.

hän on alkanut harrastaa uintia (ihan alkeisuimakoulusta edennyt kaikenlaisten harrasteryhmien kautta eteenpäin uimaseurassa) 4-vuotiaana ja täyttää tänä vuonna 10. Onko jotenkin outoa vai? Tämä poika tykkää tosi kovasti uimisesta. En ymmärrä missä/miten hän sitten enää uisi, jos lopettaisi uimaseurassa.

Minusta mikään harrastus ei ole kiva, jos sinne pitää pakottaa. Voit kasvattaa poikaasi ymmärtämään liikkumisen merkitystä hyvinvoinnille, mutta käy se nyt ilman pakkotreenejäkin. Rullaluistimet jalkaan, polkupyörällä kouluun, uimahalliin kavereiden kanssa melskaamaan, trampoliini pihalle, koripallon paiskomista kaveriporukalla, potkulauta, skeitti..



Tuon ikäiselle kaverit ovat myös tärkeitä eikä kavereiden kanssa olo ole yhtäläisyysmerkki kotona makaamisen kanssa. Tietokoneajasta ei tarvitse olla huolissaan, kun sille on ihan selkeät aikarajat.



Tärkeätä on myös katsoa mitä itse hänelle tarjoat ruuaksi, nämä ovat äitien salaisuuksia numeroa tekemättä.



T: hoikkien nuorten mamma

ei voi uida ihan vaan uimisen ilosta, ilman pakkotreenaamista? Kai sitä uimahallissa voi käydä uimassa vaikka vanhempien kanssa?

Jos poika ei enää halua jatkaa niin miksi ihmeessä hänen sitten pitäisi? Siksikö että vanhemmat niin haluavat. Löytää kyllä uuden harrastuksen jollei heti niin myöhemmin. Pakottamalla hänet jatkamaan harrastusta vastentahtoisesti saadaan kaikkein huonoin tulos. Itse halusin lopettaa pianonsoiton 11 -vuotiaana mutta vanhemmat pakottivat jatkamaan. Kilttinä annoin periksi ja jatkoin aina 16 -vuotiaaksi asti. Sen jälkeen en ole kertaakaan soittanut enkä soita tulevaisuudessakaan.

Lasten Drop-Outista.



http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tiukka+kilpailu+pudottaa+nuoria+urhe…



Te ette voi pakottaa lasta jatkamaan, mutta vikaa on myös systeemissä. Luin tämän uutisen keskustelupalstaa, jossa joku kertoi kuinka 5-vuotiaalle oli sanottu että on liian vanha pyrkimään taitoluistelun kilparyhmiin. Meillä on samansuuntaisia kokemuksia.



Omat lapsemme harrastavat vaativia yksilölajeja, mutta olen tarkoituksella pyrkinyt pitämään siinä ohessa kakkoslajin, jos tie nousee pystyyn omassa lajissa tai into lopahtaa, niin on tie jatkaa urheiluharrastusta. Se on mielestäni elintärkeää, ihan liikunnallisen elämäntavan oppimiseksikin,vaikka ei koskaan kilpailisi.



Valitettavasti lapset rakastavat kilpailemista ja kilparyhmistä harrastajaryhmiin siirtyminen on tehty todella vaikeaksi ja kun haastavuus loppuu, loppuu usein myös kiinnostus.



Toki joskus tulee noita kapinakausia, mutta vanempien tehtävä on huomata koska oikeasti on tosi kyseessä ja lopettaminen oikeasti se, mitä lapsi haluaa.

Mieluinen laji pojalle, yksilölaji meillä myös. Tykkäsi itse lajista, ja ilmestyi kavereita jotka ei harrastaneet mitään vaan hengailivat kaduilla koulun loppumisesta iltamyöhään. Poika alkoi vaatimaan että hän haluaa lopettaa harrastuksen. Kaverit oli pilkanneet siitä että harrastaa. Kun HEKÄÄN EI HARRASTA mitään. Just. Arvaa annoinko lopettaa harrastamiset? EN.

Tuon ikäsen elämän tarkoitus ei voi olla jonkun kaupan rappusilla roikkuminen, räkiminen ja energiajuomien kittaaminen.

Nykyään harrastaa taas ihan tyytyväisenä, ja kaveritkin on vaihtuneet. Tuossa iässä kavereita menee ja tulee. Niiden varaan ei kannata tehdä isoja ratkaisuja, ettei kaduta myöhemmin.

kiitosta kuitenkin.

Kysymys onkin nyt siitä, että hän ei halua mennä koska haluaisi nyt hengata kavereiden kanssa vaan. Itse harrastus ja laji on hänelle kyllä hyvin mieluinen.

Joukkuelajeista ei hän ole kiinnostunut, tai ainakin nämä futis-, lätkä ja sählykuviot ei nappaa. Tässä harrastamassaan lajissa hän taas pärjää hyvin.

Kaipaisin enemmänkin asiallista keskustelua siitä, miten helposti näihin oikkuihin kannattaa taipua, ja antaa lopettaa kuusi vuotta kestänyt hyvä harrastus.

Poika on pyöreyteen taipuvainen ja jos hän ei noissa treeneissä kävisi, olisi varmasti jo melko pullea. Eikö se ole terveyden ja hyvinvoinninkin kannalta asiallista harrastaa liikuntaa?

ap

Jos vaihtaisi joksikin aikaa sinne ja kuulostelisi miltä se alkaa tuntumaan? Näin itse tekisin. Mulla kanssa uimaripoika ja toistaiseksi motivaatio on ok, saas nähdä miten jatkossa.



Ja tuo pihakoris ja skeittailu mitä joku tarjoili.. Kesällähän se nurkissa notkuminen on kivaa, mutta entäs pitkä syksy ja talvi? Pleikkaa telkaa ja ostarilla roikkumista vai? Mieti nyt ap vielä.



Itse olen lapsi joka sai aloittaa ja lopettaa mielensä mukaan juttuja. En suosittele. Sitä pitkäjänteisyyttä ei opi siten että annetaan heti lopettaa jos tänään ei tunnu kivalta. Sitä on kovempi opetella aikuisena. Mulla on kokemusta siitäkin:(

Mä näen tässä juuri tuon uhan, että kavereiden esimerkki vie mennessään. Nyt poika on alkanut kovasti ihailemaan erästä luokallaan olevaa poikaa (joka ei harrasta mitään) ja näkee nyt omankin harrastuksensa rasitteena.



Kyllä säännöllinen liikunta on lapselle hyväksi, sitä ei kai kukaan voi kieltää. Meillä eletään nyt sellaista vaihetta, että me vanhemmat emme tosiaankaan pysty itse alkaa treenaamaan sitä ja tätä, jotta lapsesta liikunnallinen tulisi.

ihanaa kun joku ymmärtää!



Juuri ajattelin, että täytyy puhua sen valmentajan kanssa. Josko voisi harrastaa tosiaan vähän kevyemmin, vaikka 2krt vko tuon kolmen sijaan. Ja että miten motivoidaan miestä jatkamaan hyvää harrastusta.



ap

En ymmärrä missä/miten hän sitten enää uisi, jos lopettaisi uimaseurassa.

eikö voi käydä esim. kerran viikossa uimassa hallissa vaikka perheen kanssa!? Mukavaa yhteistä perheen aikaa. Harrastus kuin harrastus voi alkaa tuntua pelkältä suorittamiselta jos sitä on monta kertaa viikossa vuodesta toiseen ja aikaa ei kouluhommien ja harrastuksen lisäksi jää muuhun.