Lapsettomuus on varmaan ihan kamalaa..

Jos jää lapsettomaksi sen takia ettei löydä miestä?



Eikä oo tarpeeksi nätti et baarista ketää iskis.



Saakohan tätä surra?



Suurin haave olis se oma perhe... Päästä edes yrittämään sen perustamista.

jotain "omaakin" elämää! Hei haloo, neljä (4) lasta ja itkee lapsettomuusketjussa ettei saa enempää! Yritä nyt hyvä nainen etsiä jotain muutakin elämääsi. Vai harmittaako että joutuu joskus töihinkin menemään? Ettei ihan jatkuvalla äitiys-/hoitovapaalla pysty loppuelämäänsä kotona elämään?

t ex-lapseton

Sekundäärinen lapsettomuus on ainakin minusta melko paljon helpompaa, kuin lapsettomuus silloin ennen esikoista. Toki välillä korpeaa kovasti, ja ahdistaa ja itkettää, mutta ei tätä minusta voi edes oikein verrata siihen, miltä totaalinen lapsettomuus tuntui.

Meitä onneksi lykästi 4 vuoden jälkeen hoitojen avulla ja toinen tuli heti perään, mutta se oli elämäni kamalinta aikaa. Elämä oli vain ovulaation ja sitten menkkojen kyttäämistä.



Onnea teille tärppäämiseen!!

Ja kuka ei ole lapsettomuutta/sekundaarista kokenut, sanoo helposti, että mitä ihmettä mariset, sullahan on jo yksi lapsi, nauti siitä!



Me saimme viiden vuoden lapsettomuuden jälkeen esikoisemme ties kuinka monennella hoidolla.

Kun lapsi oli reilun vuoden, aloimme yirttää toista. Välillä ahdistus oli jotain aivan järkyttävää:

-saanko koskaan enää kokea raskautta/synnytystä/vastasyntyneen tuoksua?

- joutuuko esikoisemme kasvamaan ilman sisarusta ja mistä kaikesta hän jää paitsi, jos näin käy.

- ja monta, monta muuta ahdistuksen syytä.



Menimme uuteen IVF hoitoon, miehen mielestä viimeiseen, mutta itse olin sitä mieltä, että olen valmis yrittämään kakkosta yhtä paljon kuin yritimme esikoistakin. Meillä kävikin järjetön onni, ja tuo hoito onnistui. Nyt olen raskaana. Mutta tämän jälkeen lapsilukumme on täynnä. Ellei sitten tule luomuylläriä, mutta niin monta vuotta olemme tarponeet samassa suossa, että sitten on aika katsoa jo eteenpäin.



Voimia sinulle ap, toivon sydämestäni että saatte vielä toisen lapsen, ehkä enemmänkin.

meillä on jo usiampi lapsi ja enempää ei saada.(lääkärin määräyksestä, en jaksa syytä kertoa). Tämä tieto tuli täysin yllätyksenä nuorimman syntymän yhteydessä. Ja Oon nyt yrittäny sopeutua siihe, että tää on meidän viimeinen vauva. Oon nauttinu kyllä vauvasta ja isommista myös. Mutta kyllä se on suuri suru monta kertaa ku aattelee, että en saa enää pientä vauvaa tämän jälkeen hoitaa. Oltiin haaveiltu isommasta perheestä, oon vielä alle 30 ja mieskin on. Tuntuu niin pahalta aatella jo etukäteen, että kuinka paljon mun pitää surra tätä....



Sanokaa mulle, että älä sure!Sulla on monta lasta!! meillä on 4. Ollaan kyllä onnellisia näistä! Mutta kyllä se vaan on sopeutuminen ku yhtäkkiä saa kuulla lopullisien tuomion ja ikää on olle 30. Kaverit saa vauvvoja vielä 10 vuoden päästä...

Kuten sanoin, onneksi minulla on tuo yksi rakas lapsi. Muuten tätä olisi mahdotonta kestää. Tsemppiä kaikille, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa. Te tiedätte, miten kipeästä asiasta on kyse..

-ap-

Sanokaa mulle, että älä sure!Sulla on monta lasta!! meillä on 4. Ollaan kyllä onnellisia näistä! Mutta kyllä se vaan on sopeutuminen ku yhtäkkiä saa kuulla lopullisien tuomion ja ikää on olle 30. Kaverit saa vauvvoja vielä 10 vuoden päästä...

Mä oon jo yli 30, kohta neljä vuotta yrittänyt kaikin keinoin esikoista. Kertaakaan en ole saanut plussaa testiin. Rahaa on mennyt aivan järjetön määrä.

Ei kyllä ihan hirveästi herätä sympatiaa neljän lapsen äidin nyyhkintä siitä, ettei saa tehdä enempää... Bitch please.

Kehitysvammaisen äitinä toivon, ettei tätä ainoatakaan olisi tullut. Kaikki on suhteellista.

Mä oon jo yli 30, kohta neljä vuotta yrittänyt kaikin keinoin esikoista. Kertaakaan en ole saanut plussaa testiin. Rahaa on mennyt aivan järjetön määrä.



Ei kyllä ihan hirveästi herätä sympatiaa neljän lapsen äidin nyyhkintä siitä, ettei saa tehdä enempää... Bitch please.

[/quote]

Kiitos sulle! Kyllä mulla järki sanookin tän, mutta kai tässä on käytävä jonkinlainen prosessi kuitenki läpi. Mutta oikeesti auttaa ku joku sanoo päin naamaa! ;)

Meillä on onneksi takana ne hirveät ajat!



Saatiin lapsi viiden vuoden odotuksen jälkeen, ja sen jälkeen mulle oli ihan sama, vaikka toista ei olisi tullutkaan. Olin vaan niin onnellinen, että olin saanut sen ainokaisenkin. Meille kävi sit se klassikko, et kun lakkasin välittämästä, tulinkin luomusti raskaaksi. Kaikki ärsyttävät (ja loukkaavat!) besserwisserit pääsi sanomaan "mitäs minä sanoin".

et taida kuulua tähän ketjuun. sä oot joko provo tai ihan helvetin epäempaattinen tyyppi!

Itkut on itketty ja kiukut purettu. Katkeruuskin on on osittain tiessään. Meillä ei ole lapsia eikä tule. Näillä mennään ja näillä eväillä suunnitellaan tulevaisuutta. Meillä on onneksi toisemme ja se auttaa jaksamaan. Rakastan miestäni ja hän minua enemmän kuin mitään muuta. Olemme olleet 10 vuotta yhdessä ja toivottavasti olemme loppuelämän. Hänen takiaan minä jaksan ja parempaa miestä en voisi toivoa.

Onnellinen voin olla läheisten puolesta kun he saavat lapsia mutta katkeruus ja viha nostaa päätään välillä työn kautta. Työskentelen lasten ja perheiden parissa ja silloin kun vastaan tulee äiti ja isä joilta on juuri lapsi huostaanotettu ja he seuraavassa keskustelussa hehkuttavat vauvakuumetta ja sitä kuinka helposti se vauvan saaminen heiltä käy. Vaikka edellsiestä ei olla välitetty sitten pätkääkään.

Tälläisinä hetkinä välillä toivon että en juuri silloin olisi töissä vaan voisin puhua suuni puhtaaksi.



Mutta onnea teille kaikille jotka olette oman lapsen saaneet :)