Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunteeko kukaan muu asuvansa liian ökyllä alueella suhteessa omaan mielenlaatuun?

Vierailija
20.03.2011 |

Olemme asuneet tällä okt/rivarialueella jo pari vuotta, enkä vieläkään ole täysin kotonani. Alue on todella kaunis ja uusi ja asuntojen hinnat sen mukaisia. Tietyn varallisuustason näkee myös ihmisten autoista, harrastuksista jne.



Hyvää tässä on toki se, ettei laitapuolen kulkijoita tai häiriköntiä näy ollenkaan. Ihmiset vaikuttavat fiksuilta ja mukavilta. Myös luonnon läheisyys ja talojen esteettisyys miellyttävät. Myös oma kotimme on kaunis ja kaikin puolin miellyttävä.



Silti minusta tuntuu, että olen tänne liian tavallinen. En ole luonteeltani tai elämäntavoitteltani yhtään öky. Emmekä ole edes rikkaita: meillä on iso asuntolaina ja todella tavallinen auto. Täällä tulee kuitenkin jatkuvasti paine NÄYTTÄÄ edustavalta. On iso kynnys päästää esim. piha repsahtamaan, kun naapureiden loistavat kilpaa. Noin esimerkkinä siis.



Myös se mietityttää, että pitävätkö ihmiset meitä asuinalueen perusteella ökyinä, rikkaina tai "parempana väkenä". Toivottavasti eivät.



Olenkohan ainoa, joka kokee näin?

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä muakin, vanhaa punkkaria, sisälläpäin hymyilyttää tää mun nykyinen elämäntapa ja -piiri :) Mut nautin tästä ja otan ilon irti, mistä sen tietää kauanko tämä kestää!

Vierailija
2/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

yhtään, päinvastoin.

Isoja taloja ja hyvinhoidettuja pihoja on joka puolella. Uusi S-Mersu tai 7-sarjan BMW eivät käännä päätä, on siistiä ja mukavaa kaikin puolin.

Hyvin ollaan viihdytty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen miettinyt naapurien rahatilanteita. Jotkut naapurit ovat hyväpalkkaisia ja selvästikin heillä on löysää rahaa esim. matkusteluun.



Toiset taas ovat pätkätöissä, välillä työttöminä tai opiskelevat, eivätkä todellakaan reissaa ulkomailla tai ajele uusilla autoilla.



Eli monenlaista tännekin mahtuu, yhtä tavallisia kuin mekin. :)

Vierailija
4/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka niitä paineita sinulle aiheuttaa? Sinä itse kenties? Vaikka ajaisi kivalla autolla ja piha olisi mukavasti laitettu, ihmisenä voi olla ihan tavallinen.

Vierailija
5/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin me ollaan itsekin ihan hyvätuloisia, eli ei poiketa siinä suhteessa naapureista mutta muuten tuntuu että täällä on elämä aivan liian pikkusieluista ja siloiteltua minun makuuni. Keskiluokkaista ja keskitylsää. Haluaisin muuttaa mutta mies ja lapset eivät.

Vierailija
6/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaisin muuttaa mutta mies ja lapset eivät.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jossa on vähän kerrostaloja, paljon rivareita (jossa me asutaan) ja omakotitaloja. Tuntuu, että kaikkien haave -ja tämän oletetaan olevan universaalia- on oma talo, mieluiten vielä omin pikku kätösin tehty ja kaikki muu, varsinkin kerrostaloasuminen, on vähintäänkin outoa. Koen itseni tänne liian "boheemiksi" ja kaupunkilaiseksi, sillä mun maailmassa myös kerrostaloissa VOI asua, samoin kaupunkien keskustoissa ja omakotitalo ei ole mulle minkäänlainen haave tai unelma. Ja hei, mun mielestä myös vuokralla asuminen on ok, mutta täällä se tuntuu olevan melkein kirosana.



Oli vähän OT, mutta samalla tavoin kuin ap koen asuvani alueella, jossa suurin osa muista ihmisistä on hyvin erilaisia arvomaailmaltaan ja elämäntavoiltaan kuin minä. En halua tehdä itsestäni mitään isompaa numeroa, mutta toisaalta ärsyttää kun minun oletetaan ajattelevan asioista samalla tavoin kuin kaikki muutkin täällä.

Vierailija
8/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis todellakin. Kaikki ympärillä on vanhempia ihmisiä, ökyrikkaita, jokivarsitonteilla hulppeita taloja.. Me tämmösiä 30v alemman tason koulut käyneitä, mutta työsuhdeasunto sattuu olemaan täällä. Kivahan on asua hienolla paikalla ja rauhallista on, mutta en todellakaan tunne kuuluvani joukkoon, enkä siksi kehtaa mennä mukaan ku nytki tuli kutsu tuohon naapuriin keskustelemaan tulevista vaaleista ja ehokkaista ja muusta...

Mutta mukavaa on se että kaikki naapurit kohtelee mukavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieluiten muuttaisin keskustaan, kerrostaloon. Mutta jo se ei ole vaihtoehto niin luultavasti jonnekin vanhemmalle okt-alueelle, rintsikkaan tai vastaavaan. Minusta sellaisissa taloissa on paljon enemmän sielua kuin näissä uusissa möhkäleissä. Pihatkin on niissä ihania, hiukan ränsistyneitä ja kasvaneita. Mies taas ei tahdo vanhaa taloa työmäärän takia, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.

Vierailija
10/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja tämä on juuri sen verran "öky", että spurgut ja mamut puuttuu, mutta muuten kuitenkin aivan tavisalue, eli ei todellakaan ole mikään hienostoalue. Suosittelen! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseäni ei silti yhtään kiinnosta, mitä muut ihmiset ajattelevat, enkä koe mitään paineita olla samanlainen kuin nuo ökyilijät. Olen itse aika boheemi ja taiteellinen, sellainen punk-henkinen, eikä mua haittaa, jos olen vähän "erilainen". Mutta samanhenkisen seuran löytäminen tuntuu vähän hankalalta, olisi kiva ystävystyä jonkun lähistöllä asuvan lapsiperheen kanssa. Mutta arvomaailmat tuntuu olevan niin erilaisia - ihmisille on niin tärkeää kaikki ulkoiset ja kalliit asiat, kun itse painotan ihan muita arvoja.



Eli en siis joudu itse tinkimään omasta elämäntavastani, mutta minusta tuollainen ökyily on vaan niin ankeaa. Tämä olisi muuten niin kiva ja luonnonläheinen, nätti alue, mutta nuo ihmiset... olisipa mieluummin jotain vaihtoehtoisempia perheitä!

Vierailija
12/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Spurgut ja sosiaalitapaukset puuttuvat, muuten on ihan koko kirjo tässä talossa. Sopii meille. Niillä paremmilla alueilla ok-talossa tai rivarissa asuvat kollegat vähän säälittelee joskus. Niiden mielestä emme asu niin ökysti kuin asema edellyttäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta asia on vähintäänkin kakspiippunen.



Asuntojen (alueella vanhoja puutaloja, muutama vanha hyvinhoidettu pienkerrostalo) neliöhinnat ovat nykyään päätähuimaavat ja asuinalueelle muuttaa, sillon jos asuntoja tosi harvoin on kaupan, erittäin varakasta porukkaa.



Mutta meitä on tällä kroisosalueella paljon pienituoloisia, jotka ovat ostaneet asuntonsa, jotkut myös talonsa, pilkkahintaan ennen alueen arvonnousua. Näistä yhtenä esimerkkinä minä, joka kuitenkin tulee ihan hyvin juttuun niidenkin naapurien kanssa, joilla on ihan erilainen arvomaailma ja budjetti kuin meillä.

Vierailija
14/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko joskus aikaisemmin kirjoittanut tänne vastaavasta? Muistelisin vastanneeni johonkin samantapaiseen keskustelunavaukseen.



Uskon, että kokisin hyvin samalla tavalla, jos asuisimme hienommalla alueella. Meinattiin jo viime kesänä tehdä se moka, mutta peruttiin se viime metreillä, kun muuttoautokin oli jo tilattu. Sovin tänne rupuslummiin paljon paremmin kuin elitistialueelle, jossa jakkupukutädit menee vuittonit heiluen ja suorittavat omaa lapsuuttaan uudelleen omissa lapsissaan. Ihana elää kuin pellossa tällä lähiössä ja hakea vaikka roskaruokaa ilman, että tarttee miettiä, että mitähän naapurit miettii ;-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko joskus aikaisemmin kirjoittanut tänne vastaavasta? Muistelisin vastanneeni johonkin samantapaiseen keskustelunavaukseen.

Uskon, että kokisin hyvin samalla tavalla, jos asuisimme hienommalla alueella. Meinattiin jo viime kesänä tehdä se moka, mutta peruttiin se viime metreillä, kun muuttoautokin oli jo tilattu. Sovin tänne rupuslummiin paljon paremmin kuin elitistialueelle, jossa jakkupukutädit menee vuittonit heiluen ja suorittavat omaa lapsuuttaan uudelleen omissa lapsissaan. Ihana elää kuin pellossa tällä lähiössä ja hakea vaikka roskaruokaa ilman, että tarttee miettiä, että mitähän naapurit miettii ;-)

Koska se ei mielestäni ole rupuslummia (eikä tosin elitistialuettakaan).

Vierailija
16/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko joskus aikaisemmin kirjoittanut tänne vastaavasta? Muistelisin vastanneeni johonkin samantapaiseen keskustelunavaukseen. Uskon, että kokisin hyvin samalla tavalla, jos asuisimme hienommalla alueella. Meinattiin jo viime kesänä tehdä se moka, mutta peruttiin se viime metreillä, kun muuttoautokin oli jo tilattu. Sovin tänne rupuslummiin paljon paremmin kuin elitistialueelle, jossa jakkupukutädit menee vuittonit heiluen ja suorittavat omaa lapsuuttaan uudelleen omissa lapsissaan. Ihana elää kuin pellossa tällä lähiössä ja hakea vaikka roskaruokaa ilman, että tarttee miettiä, että mitähän naapurit miettii ;-)

Go Perkkaa go!

Ei se ole rupuslummia :)

Vierailija
17/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina on jatkuva alemmuudentunne. Nimenomaan tuo oma mielenlaatu on jotain muuta kuin ne muiden ihmisten kulissit. En minä täällä ketään tunne, enkä ole varma, haluaisinko edes tutustua. Ympäristö tuntuu niin pinnalliselta ja tuntuu että muiden elämä on täydellistä eikä meillä ole mitään yhteistä.

Vierailija
18/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverit, ne vähät keihin ehtinyt tutustua, tajuttomassa harrastuskierteessä. Mä sekoan jo keskiviikon kohdalla, kun luettelevat harrastuksiaan maanantaista alkaen :).



Meidän pojalla 2 ja tytöllä 1 harrastus, ja ihan tarpeeksi saa kuskata niihinkin. Tai no, pitäis varmaan meillekin ottaa au pair ;). Tai mun jättää päivätyöni (ei vara) ja alkaa kuskaamaan lapsia...

Vierailija
19/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ilmeisesti asukaan Tapiolassa? Koska se ei mielestäni ole rupuslummia (eikä tosin elitistialuettakaan).


Kun tarkastelee nykyistä asukaskantaa ja esim. alueella tapahtuvia rikoksia, aika alas on menty. Toki monet asukkaat itse yrittävät ylläpitää elitististä imagoa; omaisuushan siinä on kiinni.

Vierailija
20/27 |
20.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on mulle vähän liikaa - tai liian vähän; en oikein osaa päättää. yhtä kaikki - en viihdy.



( paloheinä )

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kaksi