Onko meillä yliherkkä ekaluokkalainen? Tänä aamuna tuli parkuen
takaisin kotiin, kun eilen kouluun jätetty reppu oli laitettu pahviroskikseen. pelkäsi että kirjat ovat hajalla.Kävin koululla selvittämässä asiaa ja siivooja oli nostanut laukun pahviroskiksen päälle ja kaverit olivat aamulla hieman värittäneet asiaa.
Viikko sitten lapsi lähti hammaslääkärireissun jälkeen kouluun mutta palasi itkien takaisin, kun ei halunnut mennä kouluun, koska "kaikki näkevät aukon suussa". Eli 2 vierekkäsitä maitohammasta poistettiin hammaslääkärissä ja niistä jäi iso aukko. Pitkään piti jutella ja selvittää, että kukaa ei näe suuhun...
Onko poika jotenkin yliherkkä? Onko muilla tällaista? Lapsi on syntynyt joulukuun lopussa, eli luokkansa nuorin ja pienin. MIten itsetuntoa saisi vahvistettua, ettei heti mene paniikkiin jos jotain erikoisempaa sattuu?
Kommentit (3)
meidänkin oli tuollainen ja oli tavallaan koko alakoulun ajan. Toisaalta sitten myös kuitenkin joutui kaikenlaisiin oikeisiin selkkauksiinkin, eli ei osannut niitä kuitenkaan varoa.
Paras hyöty oli siitä, että ihan konkreettisesti mietittiin, miten suurilla asioilla on väliä ja miten pienillä ei ole väliä, ja mikä kahdesta vaihtoehdosta on se tärkeämpi, johon pitää kiinnittää huomiota. Esim JOS suussa on kerran aukko, niin onko tärkeämpää sen aukon piilottaminen vai opiskelu koulussa. Ja JOS kirjat ovat hajonneet niin onko tärkeämpää mennä piiloon vai pelastaa se, mikä ehkä vielä on pelastettavissa jos joku vaikka onkin säilynyt ehjänä?
Elämä kun on täynnä valintoja isompien ja pienempien pahojen välillä.
mutta vanhin poika taas ei ollenkaan. Onneksi satuin olemaan tänään etänä, mutta mietityttää, että mitäs sitten kun en ole paikalla selvittämässä tilannetta. pienihän ekaluokkalainen vielä on, mutta jotenkin pitäisi nyt saada hoksaamaan, ettei maailma tuollaiseen kaadu. Hyviä juttusteluvinkkejä olettekin jo laittaneet ja kiva kuulla ettei ole ainoa :)
t.ap
Meidän ekaluokkalainen tyttö on samanlainen.
En tiedä muuta, kuin että pitäisi kovasti kehua ja vahvistaa siten lapsen itseluottamusta. Tehdä mahdollisuuksia onnistumisen iloon.