Kun se kipinä puuttuu...

Täällä on viime aikoina ollut aika paljon kirjoituksia pitkistä suhteistä ja niiden arkipäiväistymisestä, ja ajattelin minäkin vuodattaa aiheesta...



Miten sitä saa motivoitua itsensä pysymään miehen kanssa, johon ei tunne enää mitään seksuaalista vetovoimaa??? Näin on ollut jo useamman vuoden, mutta lasten syntymät ja imetykset ovat tavallaan antaneet hyvän tekosyyn haluttomuuteen... Mutta nyt kun nämä vaiheet ovat ohi elämässä, tämä intohimon puute on alkanut todella vaivata... Tämä on ainoastaan minun ongelmani - mieheni halut minua kohtaan ovat kyllä tallella, mikä toisaalta vaan ärsyttää, kun itseä ei yhtään jaksaisi kiinnostaa...



Naimisissa on oltu 10 vuotta, ja meillä on kolme 3-7 vuotiasta lasta. Toki nämä kolme ovat se suurin motivaattori pysymään yhdessä, mutta sitten taas... onko tässä elämässä ainoastaan ajateltava lastensa etua..? Ja onko se sitten loppupeleissä edes lasten etu jos kerran vanhempien suhteessa jokin mättää? Asia on jo alkanut hiertää parisuhdettamme, sillä mieskin on huomannut tunteeni - tai siis tunteettomuuteni... : (



Ja mikä pahinta, ei kyse ole ainoastaan intohimon puutteesta... itse rakkauskin tuntuu olevan kadonnut - tai ainakin muuttunut hyvin sisarelliseksi.