Lue keskustelun säännöt.
Mitä hittoa mun oikein pitäisi tehdä?
26.04.2011 |
Olen työtön, haluaisin jo töihin. Vaikka nuorin nyt onkin vasta 2v, mutta silti.
Ongelma vaan on se, että olen kouluttautunut todella ihmisläheiselle alalle (amk-tutkinto ja ammatillinen tutkinto molemmat) ja pääasiallisesti asiakasryhmiäni olisivat mm. mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset yms. henkisesti rankempaa asiakaskuntaa.
Oma pää vaan tuntuu olevan nyt siinä jamassa, että en usko kestäväni työn henkistä kuormitusta... Ja koita nyt sit auttaa jotakuta henkisesti ongelmaista, jos omakin pää on kuin haminan kaupunki ja kaikki tuntuu vaikealta jo muutenkin...
Kodin yksinäisyys ei kuitenkaan ainakaan auta asiaa. Kaipaan töihin, kaipaan ihan mitä tahansa kontaktia ulkomaailmaan. Joku perhekerho kerran viikkoon ei vaan riitä ja kodista on tullut mulle henkilökohtainen avovankila ilman kaltereita ikkunoissa... :(
Mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta. Kaikki näyttää vaan harmaalta. Teen sen mitä on pakko, mutta ilman se suurempaa paloa. Hoidan lapset, hoidan kotia. Toimin kuin robotti.
Mies joskus kysyy, että mitä mä sit haluaisin tehdä. Mutta kas, kun en osaa enää vastata oikein siihenkään. En mä muista enää mistä mä nautin ja mitä mä haluan! Ihan sama. Tekis vaan mieli välillä karata niin pitkälle ku pippuri kasvaa vailla tietoa paluusta.
Noh, asiassa on tietty paljon muutakin, mutta pointti nyt on se, että tunnen olevani koulutettu IHAN väärälle alalle. Ennen se oli se mun juttu, mutta nyt... Mä en vaan pysty! Mutta kun muutakaan en osaa.
En usko, että töihin paluu olisi ratkaisu mihinkään, mutta tarjoaisi ehkä jotain ponnistuspohjaa tähän hemmetin tasapaksuun pullamössöön, mitä elämä tuntuu olevan. Ees jotain. Joku oma juttu. Kotona mä elän vain muille. (Eikä se palkkakaan tietysti paha juttu olis)
Olen ihan solmussa. Haluisin antaa lapsillekin enemmän, mutta jotenkin ei vaan pysty. Ja itken sit illat sitä, kun omatunto soimaa...
Kommentit (5)
En vaan oikein tiedä mitä hyötyä minusta on tällä alalla tässä tilanteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan oikein tiedä mitä hyötyä minusta on tällä alalla tässä tilanteessa...
Jos olet ammattitaitoinen niin etköhän osaa peittää oman masennuksesi ja laihtaa työvaihteen päälle. Työssä oleminen piristää, kuulostat ihmiseltä, joka on tosiaan ollut liian pitkään kotosalla pienten kanssa.
mennä tekemään jotain, mihin ei vaadita koulutusta? Kyllä se vain on vaikeampi auttaa toisia jos itsekin periaatteessa tarttisi apua ja loputon esittäminen ja roolin vetäminen vie enemmän henkistä energiaa kuin vaikka joku siivoaminen tai tehdastyö tai vaikka kaupan kassa. Sellaista suosittelen kunnes olet paremmalla tolalla.
töihin paluuta. kuopuksen syntymän jälkeen masennuin niin että kävin pohjan kautta ns. ajattelin itsemurhaa melkein koko ajan . En saanut apua vaikka sitä pyysin , vaan lekurit vaan hymähteli että olen vain väsynyt. Kuopus oli ns. koliikki lapsi,atoopikko,astmaatikko,korvakierteinen jne. eli elämä oli yhtä helvettiä ensimmäiset 2 -vuotta. Eräs hoitaja (olen itsekkin hoitoalalla) suositteli töihin paluuta ja niinhän minä tein. Heräsin tähän maailmaan ja elämä alkoi hymyillä kun ei tarvinnut sen 8h aikana ajatella lapsia , vaan oli sitä "omaa" aikaa , aikuisia lähellä ..Nyt kun lapset on jo isoja niin en tunne menettäneeni mitään vaikka kuopus olikin vasta 2vuotta kun menin töihin, jaksoin itse tuolloin paljon paremmin.
Mutta mene töihin - vaikkei se niin omalta alalta nyt tuntuisikaan. Työtä kuitenkin, saat ajatukset siihen, taloudellinen tilanne helpottuu ja pääset sieltä kotoa muualle.
Ja voi olla, että se kuitenkin on sun ala - nyt poissaolon jälkeen vaan tietysti jännittää palata töihin. Ja loppujen lopuksi... elämä on... aika harva ihminen tekee sitä juuri huippukiinnostavaa ja mielekästä työtä.