Surettaa niin tuo Mika Myllylänkin rapistuminen
Silloin urheiluaikoinaan kun vaikutti niin unelma perheenisältä ja kunnollisuuden perikuvalta.
Mikä ihme saa ihmisen vajoamaan noin alas ettei edes 3 lasta saa pysymään normaalissa elämässä. Onhan hänelle työtäkin ollut tarjolla jos mitä, mutta kaikki tainnut itse sössiä.
En ymmärrä. Onhan niitä nyt muitakin urheilijoita, joilla on urheilu loppunut, mutta silti menestys jatkunut muuten työelämässä. Vai onko se doping juttu pääsyynä tähän.
Jotenkin vain surettaa kohtalonsa ja etenkin lastensa puolesta.
Kommentit (17)
??
Ymmärrän senkin vielä, jos on jo teini-iästä asti tottunut ryypiskelyelämään ja "jää" siitä juopoksi.
Mutta mikä saa perheenisän, urheilullisen ja menestyneen ryhtymään yhtäkkiä täysjuopoksi?
En kyllä tule ikinä ymmärtämään alkoholismia.
sai urheilun tuomasta adrenaliinista. Mun mielestä ei ole yhtään ihmeellistä, että entisestä huippu-urheilijasta tulee juoppo. Tapailin joskus monta vuotta sitten kundia, joka joka ryyppäsi itsensä lähes hengiltä tai sitten juoksi vähintään 20 km lenkkejä, koska kuulemma vain sairaan pitkistä lenkeistä tuli hyvä olo.
sai urheilun tuomasta adrenaliinista. Mun mielestä ei ole yhtään ihmeellistä, että entisestä huippu-urheilijasta tulee juoppo. Tapailin joskus monta vuotta sitten kundia, joka joka ryyppäsi itsensä lähes hengiltä tai sitten juoksi vähintään 20 km lenkkejä, koska kuulemma vain sairaan pitkistä lenkeistä tuli hyvä olo.
Kyse onkin aivokemiasta: dopamiinista, adrenaliinista ja setoroniinista. Toiset tarvitsevat äärimmäisiä ärsykkeitä, siksi entisestä himotreenarista voi tulla juoppo lopetettuaan urheilun.
tietää, mikä on se oikea totuus tuohon doping-skandaaliin ? Voi olla niin raskaita asioita olla vaiti. Painavat koko elämän.
tietää, mikä on se oikea totuus tuohon doping-skandaaliin ? Voi olla niin raskaita asioita olla vaiti. Painavat koko elämän.
Aika kovan hinnan siitä maksoi ja maksaa edelleen, mutta mitäpä tuosta. Se oli oma valinta, ja valinnoilla on aina seurauksensa.
tietää, mikä on se oikea totuus tuohon doping-skandaaliin ? Voi olla niin raskaita asioita olla vaiti. Painavat koko elämän.
Eikä paina. Suomalaisen miehen ei tarvitse ongelmistaan juoruta. Paitsi hiukan kännissä.
jaksaisi vuodesta toiseen hiihtää, hypätä mäkeä tai pelata jääkiekkoa... Mutta kun taustalla on hieman erilainen aivojen neurologia niin aivot suorastaan vaaativat jatkuvaa ärsykettä (ADHD). Urheilun sanelemat tiukat rutiinit pitävät homman kasassa, mutta kun ura loppuu niin...
Onhan näitä esimerkkejä; se yksikin laulava mäkihypääjä, se toinen joka lopetti ja taas aloitti ja nyt taas lopetti ja mitenköhän käy sen yhden nelikymppisen kiekkoilijan, joka kanssa vuosi toisensa perään yrittää lopettaa...
jaksaisi vuodesta toiseen hiihtää, hypätä mäkeä tai pelata jääkiekkoa... Mutta kun taustalla on hieman erilainen aivojen neurologia niin aivot suorastaan vaaativat jatkuvaa ärsykettä (ADHD). Urheilun sanelemat tiukat rutiinit pitävät homman kasassa, mutta kun ura loppuu niin... Onhan näitä esimerkkejä; se yksikin laulava mäkihypääjä, se toinen joka lopetti ja taas aloitti ja nyt taas lopetti ja mitenköhän käy sen yhden nelikymppisen kiekkoilijan, joka kanssa vuosi toisensa perään yrittää lopettaa...
terv. yksi ADHD-nainen
pitää olla itsella ADHD tai läheisellä.
ei mua kyllä sureta. enemmän surettaa myllylän lapset ja läheiset. mies on ihan itse päättänyt ryypätä, oli syy mikä tahansa.
että yhteiskunta ei huolehdi urheilijoista näiden uran jälkeen. Haloo, miksi edes pitäisi? Eivät urheilijat ole missään spesiaaliasemassa, ihme vonkujia muutenkin. Suomen valtion tulisi lopettaa huippu-urheilun rahoitus kokonaan, ne rahat tarvittaisiin nyt ihan vaikka vanhustenhuollossa tai päivähoidossa!
miten Seiska herkuttelee kun Mika on sammunut taas huoltsikalla yms. Mika tarvitsee nyt mielekästä työtä, urheilua, terapiaa ja ehkä lääkitystäkin. Eikä tämä koske pelkästään huippu-urheilijoita, vaan muitakin joiden elämä valuu käsistä. Nih!
miten Seiska herkuttelee kun Mika on sammunut taas huoltsikalla yms. Mika tarvitsee nyt mielekästä työtä, urheilua, terapiaa ja ehkä lääkitystäkin. Eikä tämä koske pelkästään huippu-urheilijoita, vaan muitakin joiden elämä valuu käsistä. Nih!
työpaikkoja useamman kerran, mutta joka kerta on sössinyt itse asiat. Samoin ollut katkaisussa monta kertaa, itse kertoi aikanaan mm. minnesota hoidostaan. Aivan turhaa enää pistää voimavaroja tämmöisten olojen parantamiseen tai työllistämisyrityksiin kun tarjolla on sellaisiakin jotka ovat RAITTIITA ja todella pystyvät hommat hoitamaan.
Komppaan edelläolevaa joka sanoi että oma valinta.
Antiikin aikaan hän olisi ollut sankari ikuisesti.
Jännä miten teikäläiset kuvittelee että urheilijaa kiinnostaisi tavallinen duuni. Miksi kiinnostaisi?
Kuka helvetti sitä tekisi? Muut kuin tavalliset ihmiset. Herätkää nyt jo siitä salkkari koomastanne.
Sankari nauttii nyt ja elää hedonismilla. Urheilijoita ei kunnioiteta, mutta ei se haittaa onneksi on sosiaalituet ja urheilijan oma itsetunto. Urheilija itse tietää parhaiten kuka on ja missä riveissä seisoo.
Urheilija on aina poikkeuksellinen hän ei seiso kansan harmaissa riveissä. Se on teidän tehtävä. Maksaa veroja. Minusta naurettavaa odottaa samaa urheilijalta, joka on painanut enemmän töitä, kuin te koskaan ja ajanut itsensä äärirajoille yksinäisinä hetkinään suolla tai ladulla.
Minusta hän saa itse tehdä mitä tekee ja on viinapaukkunsa ansainnut. Arvostan hänen suorituksiaan paljon. Suomalaiset kittaa itse viinaa kurkkuunsa ja samalla tuomitsee alkoholin käytön.
Olkaa rehellisiä ihmiset ja juokaa ylpeästi.
Antiikin aikaan hän olisi ollut sankari ikuisesti.
Jännä miten teikäläiset kuvittelee että urheilijaa kiinnostaisi tavallinen duuni. Miksi kiinnostaisi?
Kuka helvetti sitä tekisi? Muut kuin tavalliset ihmiset. Herätkää nyt jo siitä salkkari koomastanne.Sankari nauttii nyt ja elää hedonismilla. Urheilijoita ei kunnioiteta, mutta ei se haittaa onneksi on sosiaalituet ja urheilijan oma itsetunto. Urheilija itse tietää parhaiten kuka on ja missä riveissä seisoo.
Urheilija on aina poikkeuksellinen hän ei seiso kansan harmaissa riveissä. Se on teidän tehtävä. Maksaa veroja. Minusta naurettavaa odottaa samaa urheilijalta, joka on painanut enemmän töitä, kuin te koskaan ja ajanut itsensä äärirajoille yksinäisinä hetkinään suolla tai ladulla.Minusta hän saa itse tehdä mitä tekee ja on viinapaukkunsa ansainnut. Arvostan hänen suorituksiaan paljon. Suomalaiset kittaa itse viinaa kurkkuunsa ja samalla tuomitsee alkoholin käytön.
Olkaa rehellisiä ihmiset ja juokaa ylpeästi.
jokainen palkitsee itsensä parhaimman mukaan. suklaa, viina, kokaiini tmv.
urheilijoille tulisi myöntää eläke urheilu-uran päätyttyä. on naurettavaa olettaa että urheilija tekisi jotain muuta kuin urheilua. urheilija on eläkkeensä ansainnut. suomi on kyllä omituinen maa, kun täälä pilkaaan menestyjiä ja samalla nostetaan tavallisuus jalustalle vaikkei olla mitään elämässä saavutettu.
ja nyt nostaa niitä sieltä rahastosta? Veroton rahasto on urheilijan eläkepäivien turva.
Kovinhan täälläkin sanotaan, että JSSAP se väkivaltainen narsku ja juoppo. Eivätkös olekin ihan anti-ihmisiä.