Lue keskustelun säännöt.
Kotivinkki: Perhe toivoo salaa monivammaisen lapsensa jo kuolevan???
11.05.2011 |
Näin rivien välistä ymmärsin ja ymmärrän vanhempia täysin vaikka itselläni ei kokemusta vammaisesta lapsesta olekaan.
Ns. terveidenkin lasten kanssa elämä on rankkaa, saati sitten vaihdella vaippoja vielä 11-vuotiaallekin.
Kommentit (63)
Mutta onko vielä sitten kun se sama vauva on 40 vuotiaana 2 vuotiaan tasolla? Itse olet 70 v ja hoidat vauvaasi
Omilleen täällä suomessa, ei ole pakko jäädä hoitamaan. Vammaisia eikä kehitysvammaisia ei voi niputtaa samaan kastiin, ei edes monivammaisia. Monien elämä voi olla hyvin mielekästä, mutta vaikeimmin ja syvimmin vammaisten, jos/kun on liitännäissairauksiakin, elämä voi olla hyvin vaikeaa ja sen mielekkyyttä on vaikea arvioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja en todellakaan hehkuta onnea ja ole iloinen.
Elämämme on hyvin raskasta ja siitä kärsii koko perhe.
Toki on ilon hetkiäkin, mutta joka päivä on rankkaa enimmäkseen. Ei ole mitään hehkuttamista.
Rakastan lastani, mutten hänen vammaa. Tiedän että rakkaalla lapseella ei ole ollut mahdollista päättää syntyykö vammaisena vaiko terveenä.
Meidän piti saada terve lapsi. ei ollut mitään ennusmerkkejä mistään vammasta.
Onneksi saamme sukulaisilta tukea paljon. Ilman heitä emme jaksaisi.
Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?
Hän on nyt 9v ja 140cm/30kg, saa asua kotona peruskoulun loppuun saakka. Ellei hoito ala sitten käydä liikaa voimille jo sitä ennen. On ihan vaipoissa.
Lapsi käy koulua ja laitoksessa viikottain hoidossa, ei se nyt ihan pelkkää kotona olemista sentään tämä elämä ole.
on teini-ikäinen ja saattaa painaa 120 kiloa, eikä enää olekaan niin aurinkoinen,voi ääni kellossa muuttua. No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias. En voi todellakaan uskoa, että kukaan siitä nauttisi edes äidinrakkauden nimissä. Mutta av-mammathan tietty on elementissään. Ei haittaa vaikka Nico-petteri painaa sata kiloa ja itse 50 kg. On se vaan mukavaa kun saa olla kotona hoitamassa isoa vauvaa ja vaihtaa vaipat valittamatta. Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?
elämässään sen verran kapeakatseinen on näkemys. Ei lapsen sairaus tai vamma vähennä äidin rakkautta, oikeastaan päin vastoin. Toki se lisää äidin tuskaa, huolta ja vaivaa, mutta ne taas eivät liity rakkauden määrään.
Jos puhutaan 70-vuotiaasta hänellä tosiaan voi olla aivan täysin hoidettava lapsi (niin kuin minkä ikäisellä ihmisellä hyvänsä). Down ei liene ainoa syy tähän (dementia, onnettomuus, syöpä jne). Elämän kirjo on paljon moninaisempi kuin sinä näköjään ajattelet, ja elämään kuuluu luonnollisesti raskaitakin asioita. Hyvä että niistä puhutaan - puhutaan sitten niistä hyvistäkin, rakkaus yhtenä voimallisimmista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vammainen lapsi. Minä en toivonut vammaista lasta, tervettä lasta odotettiin, vammat eivät olisi ultrissa näkyneet. Vammainen kuitenkin saatiin eikä vauvoissa ole palautusoikeutta kuten ehkä täällä av-mammat luulee. On vain elettävä päivä kerrallaan, tulevaisuutta en uskalla edes ajatella. Lapsi on nyt 7v, 2-vuotiaan tasolla. Yksineläjäksi hänestä ei tule olemaan, mutta toivon että hän pääsee johonkin tuliasuntoon tms.
on teini-ikäinen ja saattaa painaa 120 kiloa, eikä enää olekaan niin aurinkoinen,voi ääni kellossa muuttua.
No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias.
En voi todellakaan uskoa, että kukaan siitä nauttisi edes äidinrakkauden nimissä.
Mutta av-mammathan tietty on elementissään.
Ei haittaa vaikka Nico-petteri painaa sata kiloa ja itse 50 kg. On se vaan mukavaa kun saa olla kotona hoitamassa isoa vauvaa ja vaihtaa vaipat valittamatta.Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?
joissa lapsi on syntynyt terveenä, mutta muutaman vuoden iässä on tullut taannuttava sairaus, suomalaiseen geeniperimään kuuluvia vaikeita tauteja.
Mikään ei ole itsestään selvää. Kannattaisi iloita niistä terveenä syntyneistä lapsista, sillä kaikkea ei voi ennakoida. Etukäteen on turha pelätä ja tuhlata elämää murehtimiseen. Kuitenkin jollain tasolla ainakin työssäni tulee elämän haavoittuvuus mieleen.
Omista lapsistakin yksi sairastui vakavaan, parantumattomaan sairauteen ja kyllä voin myöntää, että sairaus on ollut elämäni kovin asia. Lapsi on kuitenkin niin rakas, että olen kiitollinen joka aamusta, kun hän on minulla.
Voin ymmärtää eri tavalla sairaitten lasten äitien tuskaa ja kanssaihmisten ilkeys sattuu pahasti. Voimia kuitenkin saa vaikeillekin päiville, suurin voima tulee siitä lapsesta itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on teini-ikäinen ja saattaa painaa 120 kiloa, eikä enää olekaan niin aurinkoinen,voi ääni kellossa muuttua.
No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias.
En voi todellakaan uskoa, että kukaan siitä nauttisi edes äidinrakkauden nimissä.
Mutta av-mammathan tietty on elementissään.
Ei haittaa vaikka Nico-petteri painaa sata kiloa ja itse 50 kg. On se vaan mukavaa kun saa olla kotona hoitamassa isoa vauvaa ja vaihtaa vaipat valittamatta.Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?
jota vanhemmat (n. 70 v?) hoitavat kotona. Ko. tyttä ei ainakaan ole mikään hirviö, eikä lapasen tasolla. Eikä ole 2-vuotiaan tasolla, luulisin paremminkin että n. 10-vuotiaan. Että ei nyt kaikki downit todellakaan ole tuollaisia kuin luulet. Toki tässäkin tapauksessa vanhemmilla on välillä vaikeaa, kun eivät ole saaneet sitä normaalia "vapautta" kun lapset muuttavat kotoa. Mutta kerran tämä äiti on kuulteni kertonut, että hänellä on onni olla pikkutytön äiti aina vaan ja nauroi heleästi perään. Tottakai monivammaisen vanhempana on varmasti Todella rankkaa, mutta silti en usko että kukaan vanhempi oikeasti antaisi lapsensa mieluusti kuolla, ellei lapsi kärsisi esim. kovia kipuja. Kukaan ei muuten voi sanoa, että ns. terve lapsi olisikin sitten loppuikänsä terve...
oli ollut myös vaikeasti sairas lapsi? Se tauti, joka alkaa rapauttamaan 1-vuotiaana ja johtaa vaikeaan vammaisuuteen ja kuolemaan muutamassa vuodessa? Muistan, että ke oli Varsinais-Suomesta, nelikymppinen nainen? Ei taida olla enää eduskunnassa.
Sanoi kuitenkin siinä tv-haastattelussa lapsensa kuoleman olleen helpotus, kun elämä normalisoitui ja sai taas aikaa terveillekin lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
keskustelua siitä, että osa kommentoijista on sitä mieltä, että vammaisen pitäisi olla kuollut. Maailma ilman vammaisia parempi paikka, niinkö?
Mikä oikeuttaa murhan?
Osa varmasti myös syntyy niin, ettei sitä etukäteen edes voida tietää vammaiseksi.
Sanonpa vaan, että voimia teille, jotka vammaisen kanssa joutuvat elämään. Itselläkin lievästä erityisyydestä kokemusta ja sekin jo on opettanut niin paljon
Minusta on kyse yhteiskunnasta, sen sivistyksen, inhimillisyyden ja myötätunnon tasosta.
Nykyään on se suuntaus, että perheet ei saa maksusitoumuksia siihen, että saisivat lapsensa edes lomien aikana hoitoon. Laitosta pidetään aivan kamalana paikkana ja niitä puretaan, joten ei ole mitään paikkaa, minne saisi vammaisen lapsen, jotta vanhemmat saisi levätä.
Lisäksi on integraation avulla luotu sellainen illuusio, että on huono vanhempi jos ei ilomielin jaksa hoitaa vammaista lastaan hautaan asti. Ja se vammainen lapsi saattaa elää 60 vuotiaaksi. Kuvitellaan, että kaikki ovat vain sillai vähän nätisti aspergerejä tms.
Ihan oikeasti monivammaisten lasten vanhemmat ovat todella uupuneita. Lisäksi on paljon nuoria aikuisia, jotka ovat todella väkivaltaisia ja vaarallisia pienemmille sisaruksilleen, mutta heille ei ole paikkoja missään kun ne pahat laitokset pitää purkaa pois.
Toivottavasti pidätte jaksamisestanne huolen ja tunnustatte tosiasiat ja vaaditte kaiken mahdollisen avun, mikä teille kuuluu. Muistakaa se, että kaikkea ei esitetä vaan ne pitää tonkia esille, mitä teillä olisi mahdollisuus saada apua ja tukea.
t. keh.vamm.hoitaja
ja en todellakaan hehkuta onnea ja ole iloinen.
Elämämme on hyvin raskasta ja siitä kärsii koko perhe.
Toki on ilon hetkiäkin, mutta joka päivä on rankkaa enimmäkseen. Ei ole mitään hehkuttamista.Rakastan lastani, mutten hänen vammaa. Tiedän että rakkaalla lapseella ei ole ollut mahdollista päättää syntyykö vammaisena vaiko terveenä.
Meidän piti saada terve lapsi. ei ollut mitään ennusmerkkejä mistään vammasta.
Onneksi saamme sukulaisilta tukea paljon. Ilman heitä emme jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on haettu.
Ja emme lastamme ainakaan vielä voi laitokseen laittaa,on hyvin pieni.
Yritin sanoa tuohon hehkutukseen ja iloon, että ei kaikki vammaisten vanhemmat iloitse tilanteesta.
Mutta kuolemaa en koskaan toivo lapselleni vaikka hän olisi kuinka vaikea tahansa. Jos siihen tilanne menee että tuollaista ajattelisin, olisi se merkki siitä että apua tarvitaan enemmän ja me emme enää jaksa.T: 22 Ja kiitos iso kannustuksesta: )
mä toivon teille todella paljon voimia ja niitä onnellisiakin hetkiä-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanon vaan, että "kuole pian, mutta älä vielä tänään".
Näinhän se varmaan menee. Voimia teille!
Ja lapsi olikin jo isompi, kun sairaus alkoi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kansanedustaja-kertoo-tyttarensa-kuol…
Joka tapauksessa muistan kertoneen helpotuksesta sen lopulta loputtua. Olisko ollut joku Inhimillinen Tekijä tai vastaava ohjelma?
Tiesin itse vaikeasti vammaisen miehen, joka siis istui pää kenossa pyörätuolissa ikkunassa päivästä toiseen. Äitinsä hoiti poikaansa ysikymppiseksi ja lopulta siirtyivät yhdessä vanhainkotiin. Poika kuoli ja äiti kuoli heti perään. Kai se antoi periksi tavallaan... tehtävä oli ohi.
ja olin todella tyytyväinen, että vanhemmat sanoivat suoraan miten rankkaa monivammaisen lapsen kanssa on. Väitän, että se vaikeasti vammaisen lapsen vanhempi, joka ei ole koskaan "toivonut" lapsensa kuolemaa ja joka ei ole koskaan myöntänyt, että elämä olisi paljon helpompaa ja esim. reilumpaa terveitä sisaruksia kohtaan, valehtelee.
sanon vaan, että
"kuole pian, mutta älä vielä tänään".
täällähän aina hehkutetaan miten iloista on elää vammaisen lapsen kanssa ja kuinka vammainen lapsi on elämän aurinko!
kuinka varmasti rankkaa jo nuo ristiriitaiset tunteet! Voimia sinullle ja perheellesi.
sanon vaan, että
"kuole pian, mutta älä vielä tänään".
on teini-ikäinen ja saattaa painaa 120 kiloa, eikä enää olekaan niin aurinkoinen,voi ääni kellossa muuttua.
No iloitkaa vaan vammaisten äidit, kyllä se hymy hyytyy kun itsellenne tulee ikää ja voimat katoaa, kun taas ihana pikku vammainen on lapasen taholla ja aikuisen kokoinen ja silti tarvitsee hoitoa ja apua kuin 2-vuotias.
En voi todellakaan uskoa, että kukaan siitä nauttisi edes äidinrakkauden nimissä.
Mutta av-mammathan tietty on elementissään.
Ei haittaa vaikka Nico-petteri painaa sata kiloa ja itse 50 kg. On se vaan mukavaa kun saa olla kotona hoitamassa isoa vauvaa ja vaihtaa vaipat valittamatta.
Jos ois vaihtoehto, antaisitko lapsesi kuolla pois, tuskin hänkään haluaa olla siinä tilassa?