Miten suhtautua kaveriin, joka on juuri saanut tietää kuolevansa pian?
Luonnollisesti, normaalisti, kuunnella ja tukea. Tietenkin, mutta miten...
Jotain pitää sanoa, että syntyy keskustelua.
Mitä voi sanoa, kun toinen toivottaa hyvää kesää tai hyvää lomaa?
Kommentit (25)
jos kaikesta pidättämisestä ja väkisin hymylemisestä huolimatta pääsee itku.... Se näissä tilanteissa onkin just niin vaikeata, että pitää yrittää viimeiseen asti pidätellä kyyneleitä ja sitten vasta autossa sairaalan parkkipaikalla vollottaa kuin mielenvikainen...Näin itse olen joutunut tekemään, koska sairaan edessä ei saisi murtua.
Miksi sää ajattelet että vaan sulla on oikeudet tunteisiin? Koska SULLA on tauti? Sää annat luvan milloin toiset saa kertoa tunteistaan? On paha paikka ystävillesi että olet sairaana ja sitten sää kiellät muilta tunteet? Kai nyt ystävilläsi on lupa itkeä tunteitaan kun siltä HEISTÄ tuntuu?
Ja tiedän että sinä olet sama tyyppi joka haluaa vain syylistää kaikkia omista tunteistaan, jos eivät jaksa ajatella kaikki muita. Kyllä, tuttuni saavat tuntea mitä haluavat, mutta minä tässä olen se, jolla tuo tauti on. MINÄ en kaipaa jokapäiväistä muistutusta siitä että olen sairas. Muistan sen kyllä jokainen kerta kun katson peiliin. Miksi lähipiirini ei vain voisi iloita siitä että olen vielä täällä ja vain nauttia seurastani, eikä joka helvatun kerta katso kyyneileisillä silmillä että kun sinäkin kohta kuolet. For f**s sake, kaikki täällä kuolee ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä kuolemaa noin paljon pelkää ja kammoaa niin teljetköön itsensä pommisuijaan. Minä ainakin ajattelin elää ennenkuin kuolleeksi todetaan. Voisi uskoa myös lähipiirin elämän olevan helpompaa jos eivät itkisi kuolemaani ennenkuin se tapahtuu. Tai itkeköönsä, mutta sitä ei tarvitse tehdä minun nähden. Helvetti.
SILLE kuolevalle terveisiä minulta. Lue Johanneksen evankeliumi ja rukoile, pyydä syntisi anteeksi ja taivaspaikka on varma.USKOKAA ON TOIVOTONTA KUOLLA ILMAN JEESUSTA. KYLLÄ OVAT IHMISET AVUTTOMIA KUOLEMAN EDESSÄ, IHAN ERILAISTA ON JUMALAN OMILLA.......
Hänkin koki tämän asian ensimmäistä kertaa, ei tiennyt voiko ihmisille sanoa suoraan tyyliin: "hei, mä kuolen joten voitas hyvästellä!" Joten mun neuvo on olla suora.
Ihminen koki siis kuoleman ensimmäistä kertaa... :)
sukulainen, joka oli kuolemassa syöpään, ei itse halunnut viime vaiheissakaan "olla heikko". Hän halusi puhua arkipäivän asioista, teeveeohjelmista jne. Pitää vain olla tuntosarvet tarkkoina ja aistia, mitä toinen haluaa.
Mitään ennustetta tulevaisuuden suhteen en saanut, lääkäri käski vain elää päivän kerralaan. Jokatapauksessa olen vakavasti sairas, eikä kukaan voi sanoa miten tai milloin sairauteni etenee.
Itse olen päässyt jo jotenkin ensijärkytyksen yli, en varmaan koskaan tule täysin hyväksymään asiaa, mutta osaan elää sen kanssa. Se miten haluaisin ystäväni minua nyt kohtelevan, onkin vaikea kysymys... Sääliä en todellakaan kaipaa, en sääliviä katseita tai surkuttelua. En kaipaa ketään kertomaan miten "väärin" tämä kaikki on. Enkä järkyttyneitä katseita, kun kerron mahdollisista toistuvista kallon ohitusleikkauksista.
Olen itse parikympinen nainen, pienen tytön äiti, elämänihän pitäisi olla vasta alussa... Ja toivon todella, että se onkin, aina vain toiveita ei huomioida.
Ystäviltä toivon normaalia kohtelua, en hyysäämistä, holhoomista... Vaikka olen sairas, olen silti se sama ihminen, en ole lasia, en rikkoonnu jos minulle sanotaan vastaan. Haluan tehdä elämässäni edelleen suunnitelmia, niin kuin ennenkin, en halua niitä katseita, joissa on "tunne" ei tuokaan suunnitelma toteudu, koska olen sairas. Haluan elää vain normaalisti ja normaalisuutta kaipaan myös ystäviltäni.
Eniten vihaan niitä tilanteita, kun ystäni tulee itkemään minulle, minun sairauttani. Tiedän vallan mainiosti tilanteeni vakavuuden ja jos kaipaan itkuisia silmäpereja niin kerron sen. Mielestäni elämä täytyy elää täysillä, mennä elämän mukana. Itketään sitten kun se todella on aiheellista. Nyt eletään, vaikkakin epävarmuuden kanssa, huomisesta en tiedä, mutta ei siitä tiedä kukaan muukaan.
Miksi sää ajattelet että vaan sulla on oikeudet tunteisiin? Koska SULLA on tauti?
Sää annat luvan milloin toiset saa kertoa tunteistaan?
On paha paikka ystävillesi että olet sairaana ja sitten sää kiellät muilta tunteet?
Kai nyt ystävilläsi on lupa itkeä tunteitaan kun siltä HEISTÄ tuntuu?
Ei kieltää asiaa, mutta turvata toiselle mahdollisimman paljon normaalia elämää.
mullakin on tällainen "päivä kerrallaan" tilanne. Mulla vakava sydänsairaus ja saan tässä yhenlaisen tahdistimen turvaamaan. Minäkin "vasta" 28 ja kaksi pientä lasta.
Mua alko kaverit karttaa sairastumisen jälkeen ja se on tosi ärsyttävää.
Muuten kaipaisin vaan niitä kavereita mut en tykkää jos joku sanoo "parane pian" tms koska en koskaan parane. voin silti elää pitkäänkin jos hyvin käy.
Kysy miten hän haluaa itseään kohdeltavan.
et heipparirallaa!
tai sit "kiitos hyvää kesää sullekin"
älä ota stressiä, jos se on pelkkä kaveri eikä ystävä. ei sun tarvi tuntea huonoa oloa jos se kuolee.
kaikki sairaat vihaa sitä sääliä. Se tekee normaalista elämästä kamalaa, kun joka hetki joku muistuttaa surullisella ymmärtäväisellä katseellaan, että sä kuolet kohta.
Et mitenkään voi tietää miltä hänestä tuntuu, joten älä edes leiki tietäväsi. Jos hän toivottelee hyvä kesää niin kiitä, mitä siihen muuta voi sanoa?
Tietysti toivotat hänellekin hyvää kesää. Eiköhän se hiljaisuus ole pahin, kun ei muka voikaan sanoa jotain. Ennemmin kuvittelisi toisen kuulevan "hyvää loppuelämää" kuin että ei osata vastata ollenkaan hyvän loman toivotukseen.
Oletteko läheisiä?
Jos hän haluaa olla kanssasi tekemisissä, yritä löytää voimaa olemaan silloin lähellä. Ihmiset reagoi monilla tavoin: jotkut kieltävät kaiken ja esittävät kuin mitään kummallista ei olisi, jotkut taas eristäytyvät pieneen piiriin suremaan ja jotkut taas haluavat puhua asiasta mahdollisimman monen kanssa. Tätini oli esimerkki ihmisestä, joka ei halunnut puhua asiasta. Hän tykkäsi hokea viimeisinä aikoinaan äidilleni "ei sitä kukaan tiedä, vaikka kuolisit kotimatkalla auton alle..." Mitäpä äiti siihen. Niinhän se on.
Jotkut kuolevat ovat myös hyvin katkeria jollekin läheiselle kohtalostaan. Tämä tätini vihasi äitiäni viimeiset aikansa, koska koki kai kateutta siitä, että läheinen kaksoissisko saa jatkaa elämää ja itse joutuu lähtemään. Aika oli raskasta, koska halusi äitini lähelle ja pyysi, mutta sitten äitini toimi sylkykuppina sille kaikelle pahalle ololle. Äitini on usein sanonut, että aika oli raskainta elämässä, kun välillä vihasi ja mietti, ettei enää mene katsomaan. Sitten seuraavana päivänä taas meni jne. Sanoi silti, että kaunis muisto jäi, koska viimeisenä iltana hymyili hänelle nyökäten, kun kysyi, haluaako hänen tulevan taas aamulla. Seuraavana yönä kuoli.
Hiljaiset ihmiset ärsyttävät läsnäolollaan sanomattomasti. Eli anna toisen edes kuolla rauhassa.
Minulla on myös aika kortilla. Ja eniten inhoan noita lepertelijöitä ja selkääntaputtajia. Olisivat hiljaa jos mitään ei keksi sanottavaa, minä ymmärrän sen paremmin kuin lässynlässyn-lepertelyn.
Olen itse päässyt sinuiksi muuttuneen elämäni kanssa, myös perhe on pahimmasta päässyt yli ja lopettanyt ylimääräisen hyyssäyksen. Kaikenlaiset kesävieraat ja muut, jotka ylipäätään uskaltavat enää meille tulla tai yhteyttä pitää, lässyttävät sitten liikaakin. Asiasta ei tarvitse puhua lässyttäen, minulta ainakin saa kysyä vointia ja vastaan siihen.
Elämä on ihanaa, nauttikaa hyvät ihmiset siitä, levittäkää hymyä, naurua ja AITOA välittämistä ympärillenne.
ja vieläkin pikkusiskoni muistaa, miten viimeisellä tapaamiskerralla (molemmat tiesivät, että se on viimeinen) hän ei osannut lähtiessään sanoa kuin "näkemiin".
Sitä voi aina sanoa vaikka "halauksia"
Ihminen oli minulle läheinen enkä osannut sanoa mitään järkevää. Kerroin tämän suoraan ja ystäväni arvosti sitä. Siitä oli helppo jatkaa juttelua, kummatkin pystyivät puhumaan suoraan, nolostelematta kun ei tiedä mitä voi sanoa. Ysäväni kertoi, että oli helpotus kun joku sanoi, ettei tiedä mitä sanoa, koska ei ystävänikään tiennyt mitä sanoa! Hänkin koki tämän asian ensimmäistä kertaa, ei tiennyt voiko ihmisille sanoa suoraan tyyliin: "hei, mä kuolen joten voitas hyvästellä!" Joten mun neuvo on olla suora.
viimeiseksi sanoikseen, kaikkea hyvää.
Ja tiedän että sinä olet sama tyyppi joka haluaa vain syylistää kaikkia omista tunteistaan, jos eivät jaksa ajatella kaikki muita.
Kyllä, tuttuni saavat tuntea mitä haluavat, mutta minä tässä olen se, jolla tuo tauti on. MINÄ en kaipaa jokapäiväistä muistutusta siitä että olen sairas. Muistan sen kyllä jokainen kerta kun katson peiliin. Miksi lähipiirini ei vain voisi iloita siitä että olen vielä täällä ja vain nauttia seurastani, eikä joka helvatun kerta katso kyyneileisillä silmillä että kun sinäkin kohta kuolet. For f**s sake, kaikki täällä kuolee ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä kuolemaa noin paljon pelkää ja kammoaa niin teljetköön itsensä pommisuijaan. Minä ainakin ajattelin elää ennenkuin kuolleeksi todetaan.
Voisi uskoa myös lähipiirin elämän olevan helpompaa jos eivät itkisi kuolemaani ennenkuin se tapahtuu.
Tai itkeköönsä, mutta sitä ei tarvitse tehdä minun nähden. Helvetti.