G: Olisiko sinulla lapsia jos niiden "tekemiseen" vaadittaisiin sama kuin adoptiossa?
eli avioliitto, ikää väh. 25v ja hyvä toimeentulo sekä asiat muutenkin järjestyksessä?
Kommentit (31)
mutta adoptioviranomaiset ja kaikki kohdemaat ovat toista mieltä...
MIELESTÄNI. Silloin tarkoitin, että tämä oli mielipiteeni. Perustelumpaa olisi mielestäni edellyttää jotain aikaa, jonka vähintään on asunut yhdessä, avio- tai avoliitossa. Yksinäinenkin ihminen kun pystyy adoptoimaan.
mutta adoptioviranomaiset ja kaikki kohdemaat ovat toista mieltä...
Kakkosta ja kolmosta ei olisi. Tuloni ovat pudonneet esikoisen jälkeen kotona vietettyjen vuosien vuoksi, ja asuntolainaakin on kertynyt.
ollaan "vain" avoliitossa, hääpäivä on sovittuna kuitenkin. Ja toisen lapsen kohdalla tulot olivat huonot!
adoptioneuvonnat, kotitarkastukset ja lapsen luovuttajan hyväksyntä tiukan syynin jälkeen?
Kieltämättä moni biologisesti oman lapsen saanut jää puolitiehen tai kokonaan vaille.
Lapsen ja vanhemman ikäero ei yleensä saa adoptiossa olla yli 40v. Mies oli 45, kun esikoinen syntyi. Naimisissakaan ei olla.
Vähän noita vaatimuksia voisi lieventää.
tosin kuka määrittää tuon "asiat muutenkin kunnossa" kohdan
Minulla on kaksi adoptiolasta jo.
tarkoittaa ei mielenterveys- tai päihdeongelmia, vakavaa sairautta, lapsia aiemmista liitoista joihin ei yhteydenpitoa, rikosrekisteriä tms.
Enpä edes tiennyt että minulla täyttyy adoptio-kriteerit kun tein ensimmäisen lapseni 29-vuotiaana, avioliitossa ja vakituinen työkin on ja omistusasunto. En kyl tiedä tuosta "hyvästä toimeentulosta" Näin hoitovapaalla aika pienellä rahalla kituutetaan ja velkaakin on ihan kiitettävästi.
Pitäisiköhän adoptoida...
tosin ei ihan noin vanhoja lapsia, olin 4kk vajaa 25v kun esikoinen syntyi.
minulla ei olisi enkä saisi nytkään adoptoida. 24v opiskelija kahden lapsen yh.
Mutta ei silloin kun lapset olen saanut.
Ikää lasteni syntyessä on ollut 21v ja 24v ja naimisissa ei tuolloin oltu.
T.27v. lastensa isän kanssa nykyisin naimisissa oleva
vielä olla. Ikää 24v. Naimississa oltu jo kohta 6v.. Hyvä toimeentulo, no paha sanoa mitä olisi ilman lapsia, nyt mulla kotihoidontuki. Luulen ettei saatais ens vuonnakaan adoptoitua noiden muiden asioiden takia vaikka ikä tulisikin täyteen.
Nyt olen onnellinen 4v ja 1v kotiäiti. :)
mentiin vasta ekan jälkeen), joten ne on nou nou.
2 seuraavan kohdalla ikää oli ok, mutta tuosta hyvästä toimentulosta en olisi niin varma (kaikki meillä on mitä tarvitaan, mutta riittääkö se?).
Asiat muutenkin järjestyksessä meillä on aina ollut.
Muistan kun ajattelin joskus 2 lapsen jälkeen että voitaisiin adoptoida pari lisää, mutta tetoja hakiessani tulin siihen tulokseen että on helpompaa vaan tehdä itse. Ja hyvä näin :-).
mutta on muitakin vaatimuksia ja ne ei meillä täyty. Eli meillä ei olisi meidän ihanaa kolmea poikaa.
Ei ollut ikää eikä mammonaa tarpeeksi. Muuten kaikki kunnossa, hyvä parisuhde ja tasapainoinen luonne isällä ja äidillä. Kuopus oltaisiin jo saatu. :)
ensimmäisen tekemiseen meni useampi vuosi, eli ehti nuo ehdot täyttyä. Naimisiinmeno oli mun ehdoton vaatimus lasten hankkimiselle.
Ja noina vuosina ehti hyvin miettiä kaikenlaista lasten saamiseen liittyviä asioita, kuten onko minusta yleensä äidiksi