Hauskoja nää "en osaa kuvitella itseäni tytön / pojan äidiksi".

Kieltämättä käynyt mielessä mitä tästä tytön kanssa tuleekaan :D

Että oikeestiko ihmisillä ei sen vertaa ole mielikuvitusta! Ja jos ei tosiaan ole, niin eipä sitä hommaa sitten tarvi kuvitella, vaan sitä vaan aletaan sen äidiksi, joka kohdusta sattuu ulos putkahtamaan.



Ja oikeestiko jotkut luulevat, että kaikki muut ovat osanneet kuvitella itsensä tytön / pojan äidiksi ja sitten saanut vain sen sukupuolen lapsia, jonka äidiksi on itsensä osannut kuvitella! :-)

En minäkään "osannut kuvitella itseäni tytön äitinä", koska en ole tullut oman äitini kanssa ollenkaan juttuun, en halunnut edes kuvitella itseä samassa tilanteessa. Mutta kyllä siihen sitten äkkiä oppi, samoin kuin sen, ettei tarvitse olla samanlainen kuin oma äiti aikoinaan oli.

ovat aina niitä, joilla on vaan toista sukupuolta? Itse en viitsisi noin noloa kommenttia päästää suustani, vaikka minulla olisi tusina samaa sukupuolta olevaa lasta.

mun suku on naisvaltaista, ja jotenkin mielikuvissani omat lapset aina olleet tyttöjä. Esikoista odottaessa tietysti varauduin siihen että voi se olla poikakin, mutta jotenkin tuntui siltä että mun "kuuluu" saada tyttö. Ja tyttö tulikin.

Olen "poikaäiti" - itsellä 3 v poika ja vauvatyttö. Sanoin ennen vauvan syntymää että en oikeasti tiedä osaanko tyttöä hoitaa... Siinä on kaikenlaista - oma äitisuhde ja kaikki mitä yhteiskunta odottaa työiltä/pojilta. Kaikki sanoivat että ihan sama on, mutta täytyy myöntää että vieläkin tuntuu hassulta ja vaikealta, vaikka vauvaa kauheasti rakastankin! En esim. itse ole kovin "naisellinen nainen" - siis korkokenkiin/hameisiin pukeutuva ja meikkaava jne. Nyt sitten mietityttää että tuleeko tytöstäni kummajainen kun äiti näytää "huonoa" esimerkkiä?!? Esmi. mun mielestä näyttää ihan hassulta eikä kauheen söpöltä kun puen vauvan hameeseen. Tiedän ettei tässä ole järkeä, mutta tunnen näin. Toivottavasti totun ja tää sukupuolisekoilu menee ohi.

Mutta nyt kun niitä tyttöjä on, niin sanon, etten osaa kuvitella itseäni poikien äidiksi. Ihan samaan tapaan kuin en osaa kuvitella itseäni vaikkapa maatalon emännäksi. Tottakai tilanteeseen tottuun, jos sellainen eteen tulee. Mutta nykylähtökohdista on hankala kuvitella.

Meillä on molempia ja aivan samalla tavoin on kasvatettu. Mummu on muutaman varsin yksinkertaisen mekon tehnyt ja jokunen "tyttömäisen" värinen vaate hankittu, mutta muuten menty pitkälle samoilla vaatteilla. Tilanne varmaan tosin muuttuu, kun lapset menevät kouluun ja muutenkin alkavat sanomaan, mitä päällensä haluavat.



Jokainen lapsi löytää oman persoonansa ja sukupuolensa ilman, että sukupuolta kasvatuksessa mitenkään erityisesti painotetaan. Enemmän se lapsen persoonallisuudesta kiinni. Ja jokin meikkaus nyt on täysin epäolennaista. Ei minunkaan äitini koskaan meikannut ja niin vain minä levittelen väriä naamaani lähes joka päivä, tosin aloitin meikkaamisen vasta lukioiässä, mistä nyt tuskin on mitään haittaa.