Älkää puhuko rahavaikeuksista, parisuhdevaikeuksista tai työvaikeuksista

Meillä on kroonistuva kassavaje talousrahastossa ja joudun pihistämään kaikesta. Käytiin kuitenkin lasten kanssa risteilyllä, pienellä budjetilla ja tuskinpa kovin huomasivat, että paljon vähemmän ostettiin kuin ennen. Puhumalla selviää monestakin haluamisesta.



Ehkä esikoinen (8v)on huomannut huokailuni laskupinon kanssa, mutta ei hän sen enempää tiedä. Tulee huokailtua monessa muussakn tilanteessa... =0)

Korkeintaan olen sanonut, että ihan kaikkeen mitä te jatkuvalla syötölle ilmoitatte haluavanne, ei ole meidän perheessä varaa. Ja jos joskus ovat nähneet kun miehen kanssa riidellään ja olleet huolissaan siitä, eroammeko, olen aina sanonut, että emme eroa, rakastamme toisiamme, mutta silti voi tulla riitaa rakkaankin ihmisen kanssa.

mun appivanhemmat on just sellasia. Molemmat on töissä ja asuntolaina maksettu jne., mutta aina ruikuttavat siitä kun ei ole rahaa (Kouluikäisten lasten kuullen). Luulisi että anoppi olisi tyytyväinen nykytilanteeseen.Mieheni ollessa pieni oli yh ja opiskeli, eli oli varmasti oikeasti tiukkaa.



Minun vanhempani ovat maksaneet (ja maksavat vieläkin) 90-luvulla niskaan kaatunutta isoa takausvelkaa, ja tämän sain tietää vasta yli parikymppisenä, eli pari vuotta sitten. Itse olin sellainen lapsi, että olisin varmasti ahdistunut, jos olisin tästä silloin tiennyt. Mutta koskaan vanhempani eivät valittaneet. Jos pyysin jotain, eivät koskaan sanoneet että "ei ole rahaa". Sanoivat vain yksiselitteisesti "et saa", "et sinä tuollaista tarvi" jne. Talous on ollut välillä todella tiukilla, molemmat duunareita ja äiti vielä todella matalapalkkaisella alalla. Isä teki kyllä välillä kolmeakin työtä, mutta eipä me tätä pahemmin osattu kummastella. Ehkä kyse on enemmänkin siitä, kenelle lasi on puolityhjä, kenelle puolitäysi. Itse osaan myös olla kiitollinen pienistä asioista, rahaa kulutetaan sen mukaan paljonko sitä on ja iloitaan siitä, mitä saadaan eikä murehdita sitä, mitä ei saada.

Ei lapselle kuulu tuollaiset aikuisten huolet ollenkaan. Meillä vanhemmat kertoi avoimesti taloushuolistamme, ja me lapset stressasimme niistä valtavasti. Pelättiin, että koti menee, eikä koskaan uskallettu pyytää yhtään mitään.



Parikymppisenä mulle selvis, että vanhemmillani on sekä omaisuutta, että rahaa keskivertoa enemmän. Heidän rahankäyttönsä vaan on ihan järjetöntä, ja me lapset tultiin siinä listassa viimeisenä. Kyllä se pisti miettimään, miksi mun piti kulkea rumissa ja sopimattomissa kirpparivaatteissa, kun samalla isäni osti upouuden auton kaikilla lisävarusteilla. Samoin maa- ja metsäomaisuutta on niin paljon, että siitä ois voitu ehkä jokunen hehtaari myydäkin. Luulis että tuosta kulissien pystyssä pitämisestä jokunen tonni ois liiennyt vaikkapa ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin. Mut ei. Omistaminen on elämän tärkein asia, ilmeisesti.