Valvottava lapsi => uupumus, kuinka pitkään?

Pahinta valvomisaikaa kesti vajaat kolme vuotta, jolloin oli pärjättävä muutaman tunnin yöunilla ilman yhtenäisiä unijaksoja. Kahden tunnin unipätkä oli jo hyvä.



Nyt kun olen neljä vuotta saanut nukkua ihan inhimillisesti eli ei herätystä edes joka yö, niin ihan viime aikoina on alkanut tuntua, että alan saada elämääni takaisin. Ihan normaali ei olo ole vieläkään, mutta selkeästi valoisammalta tuntuu.



Eli univaje näkyy toimintakyvyn puutteena, huonotuulisuutena ja muina masennuksen merkkeinä.

Ensimmäivet puoli vuotta vauva heräsi tunnin välein syömään ainakin puoleksi tunniksi jollei 45 min. kerrallaan, samoin päivällä. Sitten alkoi nukkua hieman paremmin, heräsi vain 4-8 kertaa yössä (klo 22-06) ja nyt kun lapsi on 1v1kk, heräilee edelleen tunnin tai kahden välein tankkaamaan läheisyyttä tai jotain. Yösyönnit loppuivat 8kk iässä, samaan aikaan imetyksen lopettamisen kanssa. Lapsi ei ole koskaan nukkunut päivälläkään kauaa, puolen tunnin pätkiä kahdet, nykyisin tunnin kerran päivässä. Meillä on myös kaksi vanhempaa lasta, joten päivällä nukkuminen ei oikein ole koskaan onnistunut.



Uupumusta on. Jokainen aamu (joka alkaa aina vaan aiemmin, eilen klo 5.20 ja tänään 5.30) on itsensä väkisin revittävä sängystä, huimaa, oksettaa ja päätä särkee niin että silmissä säkenöi. Jokainen kotityö on väkisin pakotettava itsensä tekemään ajatuksella "kyllä mä tämän vielä jaksan" ja teen päässäni listaa päivän pakollisista hoidettavista asioista.



Muisti pätkii, asiat unohtuu tai jää kesken, ei oikein mikään jaksa kiinnostaa, kaikki voimat menee kodin ja lasten hoitoon. En jaksa puhua yhtään sen lisäksi mitä lapsille tarvii ja jos puhelin soi, joskus vituttaa ihan sairaasti. En aina vastaa, ei jaksa.



Ennen olin kova liikkumaan, nyt ei jaksa. Jäseniä särkee muutenkin koko ajan. Lisäksi koko ajan on vähän huono olo, mikään ei oikein tunnu miltään, korkeintaan ärsyttää.



En tiedä koska tämä loppuu, eli saan nukkua, enkä tiedä sitäkään, kauanko toipuminen kestää. Joskus olen kuullut, että jos yössä tulee tunti univajetta, pitäisi nukkua kaksi tuntia enemmän seuraavana yönä univajeen poistamiseksi. Tuolla laskutavalla jos valvon pari vuotta, pitäisi toipumiseen mennä neljä. Tiedä sitten.

molemmille tähän mennessä vastanneille!



Tämähän alkaa hahmottua... meillä siis esikoinen myös yli vuoden ennen kuin alkoi olla edes parin tunnin pätkiä, ja toinen on ollut vain hieman rauhallisempi nukkuja (kun kolmivuotiaskin edelleen heräilee, nyt vessakäynneille).



Ja oireet ovat ihan täsmälleen noita teidän kertomianne myös. Välillä tuntuu ihan epätoivoiselta se, miten kaipaan lasten kanssa hassuttelua ja rentoa olemista, mutta tuntuu että pää melkein räjähtää eikä yksinkertaisesti kykene... Ja ihan merkillisiä särkyjä ja jäykkyyksiä myös tuottaa tämä unenpuute (tai on ainakin osasyyllisenä).



Jotenkin helpottaa jo sen tajuaminen, että en ole vain itse muuttumassa hirviöksi, vaan tämä on väli- (joskin pitkä-) aikainen tila, josta on kamppailtava läpi parhaansa mukaan.

Kyllä mies voisi edes perjantaiyön valvoa, jos päivätyössä, muulloin vapaan alusta ainakin yön tai pari. Tai ottaa lomaa ja unikouluttaa lasta, äiti voi mennä vaikka muualle nukkumaan siksi aikaa.



Korvatulppiakin kannattaa kokeilla, ettei herää joka risahdukseen.



Kokeilkaa lapsen ruokavalio kuntoon, jospa on allergia tms. joka valvottaa? Kolmivuotiaalle voi sanoa jo että käy yöllä itsekseen vessassa, järjestäkää se niin helpoksi että voi, siis helpot asut ja valot valmiiksi päälle. Jos ihottuma kutisee ja valvottaa lasta, niin hoitakaa iho kuntoon.



Yksivuotiaan voi ottaa viereen nukkumaan, tai laittaa hänen sänkynsä ihan viereen niin ettei lapsen läheisyyden tarpeeseen tarvitse aina herätä.



Umpiväsynyt äiti voisi myös mennä illalla tunnin-pari muuta perhettä aikaisemmin nukkumaan ja isä tai joku muu hoitaa muiden nukkumaanmenon.



Lapsenhoitajan voi palkata yöksi tai pariksi että saa itse nukkua, tai vaikka päiväksi ja nukkua päivällä jos ei ole itse töissä.



Meillä on käytetty kaikkia näitä konsteja, ja jokaisesta on ollut vähintään hiukan hyötyä.

Meillä lapsi valvotti noin puolivuotiaasta reilu 2-vuotiaaksi. Mitään vikaa hänestä ei monipuolisista tutkimuksista huolimatta koskaan löydetty. Hän ei vain nukkunut kuin max 10 min pätkissä.



Kaksi vanhempaa lasta olivat nukkuneet normaalisti.



Minulla tuo aika johti täydelliseen uupumukseen vaikka mieheni osallistui lapsen hoitoon (luonnostaankin parempana valvojana teki varmaan suurimmankin osan). Itse tuosta liki kahden vuoden ajanjaksosta minulla ei ole kuin hyvin sumuisia muistikuvia.



Uupumus johti masennukseen. Kävin sekä terapiassa että sain lääkityksen. Sopivan lääkkeen löytyminen oli vaikeaa mutta kun se löytyi, käytin sitä pari vuotta.



Nyt elämä on palautunut liki ennalleen mutta musitihäiriö minulle on ilmeisesti jäänyt pysyvästi. Ennen kolmatta lasta minulla oli huippumuisti, nyt unohdan tasaisen varmasti kaiken. Mutta sen kanssa (kai) oppii elämään.