Mulla ei ole ketään, kenelle voisin puhua siitä, että meillä menee huonosti mieheni kanssa.

Se helpottaa kummasti oloasi.

Periaatteeni on aina ollut, että puolisoa ei "haukuta" ulkopuolisille. Kaverit kyllä ovat mollanneet miehiään kilpaa yhteisissä tapaamisissa, mutta minulla ei oikein ole ollut mitään syytä, mieheni ja avioliittoni on aina ollut ihana.

Nyt on kuitenkin joku kriisi menossa avioliitossa (tai minulla) ja pakko myöntää, että mieleen on hiipinyt uskomaton ajatus siitä, että haluanko minä tosiaankin tämän miehen ja tämän avioliiton lopuksi elämää. Mutta kun en halua kenellekään asiasta puhua, jotenkin se vain ei kuulu ulkopuolisille. Toisaalta olisi ihana saada ulkopuolisen mielipide tilanteeseen, itse olen kai tullut tilanteelle jotenkin sokeaksi, enkä ehkä osaa olla enää tarpeeksi puolueeton tai jotain.

Ystävät ja sukulaiset saisivat luultavasti sätkyn, jos heille avautuisin, me ollaan miehen kanssa oltu aina se pariskunta, jolla menee hyvin ja joka ei ainakaan eroa.

Nyt täällä yksin olen sitten näiden ajatusteni kanssa ja tilanne on vielä niin tuore, ettei ajatuksistani tiedä miehenikään. Keltä kysyisin tai kelle kertoisin ja miten? Vai onko vaihtoehto sitten se, että tilanteesta kerrotaan vasta sitten, kun esim. avioero on päätetty. Siitähän se shokki vasta kaikille saadaan...

Edes yhtä "tyttöystävää", parasta kaveria, joka on ensisijaisesti ja etupäässä SINUN ystäväsi?



En ole oikein koskaan tajunnut näitä pariskuntia, jotka jakavat KAIKEN - siis ihan tasan - myös harrastukset, ystävät ja kaiken sosiaalisen elämänsä. Minulla ainakin on tarve jonkinasteiseen yksilöyteen myös parisuhteessa.



ja eihän se, että puhuu ystävilleen myös arkensa ja parisuhteensa ongelmista, ole miehen haukkumista. Henkilökohtaiselle hyvälle ystävälle voi puhua kaikesta, niin hyvistä kuin huonoistakin ajoista ja asioista parisuhteessa (ja kaikissa parisuhteissahan on niin hyvää kuin pahaakin), ihan rehellisesti.

Minusta elämä olisi todella tyhjää ja vaikeaa ilman tällaisia ystäviä (tai edes yhtä tällaista ystävää).

Sitten voit myös varata ajan perheneuvolasta - siellä voi käydä juttelemassa yksinkin.

Nykyään kaikkeen tunnutaan tarvitsevan jonkun ammattiauttajan ym. Jokainen ongelma vaatii ikäänkuin diagnoosin, siihen sopivat lääkkeet jne.



Parisuhdeasia voisi juuri olla sellainen, jota mietit ihan itseksesi. Jos löytyy jokin kanva (kuten tämä palsta), voit testata ajatuksiasi täällä.

esittää vaikeuksien tullessa kulissia... Ettei voi tunnustaa, että meillä ei menekään ihan niin hyvin kuin olen antanut aina ymmärtää. Mulla on ihan omia ystäviä, joille voin kyllä kertoa vaikka mistä, ei mulla ole mitään tarvetta salata vaikeuksia, tai esittää mitään muuta kuin on... Toisille tietysti kulissi on osa elämää ja se mitä muut ajattelee h y v i n tärkeää. Mutta tiedätkö, munkin ystäväpiirissä on yksi pariskunta, jossa nainen esittää aina kaiken olevan niin älyttömän hyvin. Kaikki tietää, ettei mikään ole niin kiiltokuvaa ja mies myös näyttää sen. Nainen ilmeisesti luulee, että jos hän yrittää näytellä niinkuin kaikki olis ok, niin kaikki uskois sen, mutta valitettavasti se ei mene niin, vaan on vain hirveän säälittävän ja surullisen näköistä.

Edes yhtä "tyttöystävää", parasta kaveria, joka on ensisijaisesti ja etupäässä SINUN ystäväsi?

En ole oikein koskaan tajunnut näitä pariskuntia, jotka jakavat KAIKEN - siis ihan tasan - myös harrastukset, ystävät ja kaiken sosiaalisen elämänsä. Minulla ainakin on tarve jonkinasteiseen yksilöyteen myös parisuhteessa.

ja eihän se, että puhuu ystävilleen myös arkensa ja parisuhteensa ongelmista, ole miehen haukkumista. Henkilökohtaiselle hyvälle ystävälle voi puhua kaikesta, niin hyvistä kuin huonoistakin ajoista ja asioista parisuhteessa (ja kaikissa parisuhteissahan on niin hyvää kuin pahaakin), ihan rehellisesti.

Minusta elämä olisi todella tyhjää ja vaikeaa ilman tällaisia ystäviä (tai edes yhtä tällaista ystävää).