Mitä on mennyt vikaan kun hyvän akateemisen perheen lapsi menee amikseen?

Hän on nähnyt kuinka vanhemmat ovat etääntyneet normaalista elämästä. Ei halua samaa kohtaloa itselleen?

ei mikään..

ilmeisesti jonkin sortin snobius-ongelma. Hae apua, eiköhän sitä löydy!



Meidän perheessä isä ammattikoulun käynyt, metsäteollisuudessa työskentelevä, erittäin hyväpalkkainen mies.

Äiti ammattikoulun käynyt ravintola-alan yrittäjä, hyvin elättää itsensä ja nauttii siitä mitä tekee.

Lapsista (3) tuli sitten DI, lähihoitaja ja ala-asteen opettaja. Jokaisen ammatinvalinnan ovat vanhemmat hyväksyneet.

Vanhemmilla on päässä vikaa, kun tuollaista ajattelee.

Noin muuten kasvatus lienee ihan onnistunut. Lapsi on rohkeasti uskaltanut tehdä omat valintansa riippumatta vanhempien asenteellisuudesta (joka taatusti näkyy vaikkei lapselle koskaan puhuisi asiasta pihaustakaan).

Itse olin ajatellut olevani pettynyt jos lapsemme eivät olisikaan musikaalisia (itse olemme miehen kanssa ammattimuusikkoja). No, esikoinen ei ole osoittanut omaavansa minkään valtakunnan sävelkorvaa, mutta rytmitajullisesti hän olikin erittäin musikaalinen. Eli lahjakkuutta on monta sorttia!



Lspsesi varmasti suoriutuu amiksessa loistavasti ja tekee sinut ylpeäksi valmistuessaan ammattiin!

Mä taas toivon että lapseni menee ammattikouluun sieltä jatkaa ammattikorkeeseen ja sitten pääsee sieltä niin pitkälle kun haluaa jos haluaa.



Nykyään arvostetaan tosi paljon sitä että on käytännön tieto ja osaamispohja.

Joskin minusta ap:n pettymys on hiukan eri tyyppinen asia, joka pönkittää tietynlaisia luokkaeroja.

Sinun pettymyksesti lapsen musikaalisuudettomattomuudesta (onkohan tuo mikään sana? :D) ei ole niin arvottavaa kuin amis vs. akateemisuus vastakkainasettelu.

Ja nimenomaan ap:lla.

Täytyy olla ihmisellä aika huono itsetunto jos sitä pitää pönkittää mm. koulutuksella.

Kirjasivistystä voi sitäpaitsi hankkia muutenkin kuin istumalla koulun penkillä.

"opiskella" koko ikänsä, toiset leivänkyrsään heti kiinni. Fiksu lapsi, parikymppisenä hän omistaa ehkä jo oman kodin kun kaverit vasta nuohoaa yliopiston portaita;)



t 1x amk, 1x amiksen ja 1x tulevan akateemisen ylpeä äiti

Akateemisen loppututkinnon tärkeyttä. Ei kannatta hyväksyä tilannetta vaan sanoa että amista ei makseta muutta korkeakoulu maksetaan.

pääsee kyllä korkeakouluun. sangen hyvä ratkaisu kaikin puolin, kyllä niitä työttömiä maistereita on muutenkin liikaa. onnittelut lapsellesi hyvästä valinnasta.

ap:lle, että "pojasta polvi paranee". ei ehkä toista vanhempiensa virheitä.



itse kävin amiksen, maksoin opiskeluni opintotuella ja palkalla enkä joutunut ottamaan opintolainaa. vanhempien siivellä en ole elänyt sen jälkeen kun täytin 18v.



nyt tienaan suht hyvää liksaa, asun omassa omakotitalossa, ajan suht hinnakkaalla autolla ja tilillä on rahaa silleen ettei heti tartte lainaa jos jotain remonttia tarttee tehä.



ja töihin pääsin heti, kun olin vuoden opiskellut amiksessa. amiksen jälkeen töitä on piisannut, työelämään pääsin siis täyspäiväisesti jo 19 vuotiaana.



miksi siis haluaisit sitoa lapsesi velkahelvettiin jo alaikäisenä, vai ajattelitko elättää hänet kolmekymppiseksi?

Mitä olit suunnitellut lapsesi varalle, kun hän oli vielä pienempi?

Vanhemmat korostivat niin kauheasti titteleitä ja akateemisia voitonmerkkejä, että mieheni osittain kapinamielessä jätti menemättä lukioon. Toinen puoli todellisuutta on se, että mieheni on aina ollut taitava käsitöissä ja pitänyt konkreettisesta tekemisestä. Joten raksapuolen kautta amkkiin -> rakennusinsinööri. Eli eipä tosta mitään duunaria tullut kuitenkaan.