Voi kamala, tajusin miten kamala ja erilainen lapsuus mulla on ollut kuin muilla: (

Itse pidin lapsuudessani lapsuuttani kamalana ja erilaisena. Peilipintana oli kavereiden perheet.



Aikuisena vasta oman lapsen myötä tajusin etten oikeasti voi ymmärtää äitiäni ja hänen tekmemisiään. Mutta pidän itseäni suht hyvin selvinneenä, koska olen saanut ainakin osan kierettä katki. Siltä se sinustakin tuntuu.



Viime aikoina kun olen lueskellut ja vasta oikeasti tajunnut että sodassa olleiden lasten (ne suuret ikäluokat) elämässä ja käytöksessä on näkynyt pitkälti viedä se sodan aikaan saamat vammat heidän vanhemmissaan. Ehkä lapsuuteni ei ollutkaan niin erilainen kaikkiin muihin nähden, niitä rikkinäisiä ja kyvyttömiä vanhempia on ollut muillakin, vaikka ei tosin läheskään kaikilla. Luulen että Suomi on pullollaan näitä huonon lapsuuden kohtaloita vielä 70-80 luvulla syntyneissä.

MInä kasvoin isossa perheessä kovassa kurissa. Itsari oli mielessä myös jo aika pienenä. Itse sain kustantaa vaatteista lähtien kaiken noin 12-vuotiaasta, olin siis kesätöissä siitä asti joka ikisen kesän. Ikinä ei tullut mieleenkään pyytää vanhemmilta rahaa edes sukkiin, vaikka jälkikäteen tiedostan että vanhempani olivat varsin varakkaita. Kavereita ei ole ollut koskaan, kotiin ei kehdannut tuoda ja muutenkin kai käyttäydyin niin kummallisesti taustani takia, että en kavereita saanut.



Kaikki opiskelut olen myös kustantanut itse; lukiossa jäi kursseja pois kun ei ollut varaa kaikkiin kirjoihin. Myöhempi koulutus kaatuikin sitten liikaan työntekoon, ei ollut voimia käydä koulua loppuun.



Vanhempani vaikuttavat rakastavan lapsiani, mutta itse en ole koskaan kelvannut.



Sitä siis yritän sanoa, että kaikilla on ollut ongelmansa, erilaiset tosin. Harvemmalla on ollut onnellinen lapsuus.

edelleen saa vahinkoa aikaa minussa, kun ajattelen asioita, joita on sanonut ja tehnyt. Hänkin todella autoritäärinen ja itsekäs, vaikea, sovinistinen. Ja pahasti alkoholiongelmainen, kuten myös äitinikin nykyisin. Viimeksi kun kävimme kylässä, huusi minulle, että painu helvettiin, tuossa on ovi, kun sanoin että eikö voisi olla ilman alkoholia edes silloin kun käymme heillä lasten kanssa. Lapset olivat jo nukkumassa ja omaan kotiin 400km matkaa, muuten olisinkin pakannut kimpsuni ja lähtenyt. Nyt oli pakko kestää. Olen vain ajatellut, että "ihanat" vanhemmat mulla ja isovanhemmat lapsilla.:( Kateellinen olen niille, joilla on hyvät vanhemmat. EIvät välttämättä tajuakaan, kuinka onnellisia ovat.



n33

Tietenkään en ole kokenut juuri samaa kuin Sinä, mutta lapsuuden ja nuoruuden olen elänyt vastaavanlaisessa helvetissä.



Itse olen saanut elämäniloa siitä, että olen pystynyt katkaisemaan negatiivisen kierteen. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni aivan toisenlaiset lähtökohdat kuin mitkä minulle eteen avautuivat.



Toivottavasti Sinunkin elämässäsi on asioita, jotka antavat Sinulle voimaa ja luottamusta siihen, että olet arvokas ja hyvä ihminen.



Jaksamista ja voimia Sinulle!

Nimimerkillä kokemusta on.

Tsemppiä opiskeluihin ja asioiden läpikäymiseen :-)

Asiasi ovat ilmeisesti menneet ihan hyvin. Opiskelet, osaat analysoida lapsuuttasi, etkä ilmeisesti ainakaan syytä itseäsi äitisi toiminnasta. Taidat olla vahva luonteeltasi.



Stemppiä elämääsi. Ainakin voit ajatella, että et laita pahaa kiertämään. Ja työssäsi osaat asettua niiden asemaan, joilla on ikäviä asioita elämässään.

Itse olen myös sosiaalialan ihminen ja äitini oli varsinainen hirviö. Olen saanut tehdä hartiavoimin töitä, että olen saanut katkaistua negatiivisen kierteen. Kuten aiempi kirjoittaja totesi niin iloa tuottaa se, että pystyy antamaan lapsilleen parempaa. Rehentelemättä voin sanoa, että olen aivan helvetin paljon parempi äiti kuin äitini koskaan. Mutta tie tähän pisteeseen on ollut kivulias.



Äitini on kuollut jo useita vuosia sitten. Kun kuulin, että äitini oli kuollut tuntui ensimmäisen kerran, että olen vapaa. Enkä ole näiden vuosien aikana käynyt koskaan hänen haudallaan.