Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei koskaan kerro mitään negatiivista perheeseensä liittyvistä

kovin hyvä ystävä, koska hyvän ystävän kanssa voidaan jakaa kaikki tuntemukset omasta perheestä. Yleensä negatiivisiakin löytyy. Hyvän puhumisessa ei ole mitään huonoa, mutta ystävyyssuhde ei olisi kovin syvä..

että en ehkä avautuisi minäkään hänelle omista murheistani. Ts. ajattelisin, että hän ei pidä minua niin hyvänä ystävänään, että kertoisi minulle huolistaan. Tai tietty kaveri voi olla niin optimistinen, että sen elämässä ei koskaan mene mikään pieleen.

Näköjään sekin voi olla virhe.. :(

olla melko etäinen. Harkitsisin itsekin huolella, mitä haluan kertoa hänelle omista asioistani.

mielelläni löydän asioista positiivista, ja en varsinkaan muille halua antaa negatiivista kuvaa perheestäni, kun ei negatiivista sanottaa löydy. Toki voin sanoa, että nyt tämän uhman kanssa on vähän rankkaa tms, mutta jos ei meillä sen negatiivisempaa ole... sitä paitsi ei se negatiivisuuden märehtiminen muiden kanssa saa aikaan mitään hyvää...

Eli ei ystävä, tuttava vaan.

että jos kyseessä on nainen, niin mies on kieltänyt puhumassa perheen omista asioista muille. Etenkin siis niistä negatiivisista.



Yllä oleva kuulostaa ehkä oudolta, mutta olin tällaisen henkiön kanssa naimisissa. Itse voin liitossa erittäin pahoin. Mies yritti hallita minua mm. määräämällä, että mitä saan puhua ja kenelle... Ero tuli kaikille suurena yllätyksenä, koska mies kielsi puhumasta ja minä uskoin.

enää kellekään mitään negatiivista ja hymyilen vaikka mummo olis just kuollu, mua on niin monesti syytetty negatiiviseksi ihmiseksi että nyt loppui.

sellainen, joka tykkää kertoa vain hyvistä asioista.Tai sitten ei tarpeeksi läheinen.



Jotkut taas haluaa pitää yllä kulisseja: menestyvällä ihmisellä ei ole suuria ongelmia, "me olemme vähän parempia ihmisiä". Kun kertoo ikäviä asoita elämästään, kuuntelija voi tuntea olevansa siinä suhteessa paremmassa asemassa ja omituisella tavalla hyötyä toisen epäonnesta.

Jos sua on aina pidetty negatiivisena ja naama norsunvitulla olevana niin kai sitä sitten jossain vaiheessa elämää tarvii vaan hehkutella kuten tuo nro 9 osuvasti totesikin.

Mun mielestä se on ihan normaalia. Mulla ei ole mitään tarvetta nähdä asioita erityisen negatiivisena. Väsymys, lapsen uhma, kaikki on vaan elämää, se tulee ja menee enkä viitsi siitä valittaa, kun jollakin voi olla oikeitakin ongelmia.

Mut hehkutus on sitten ihan toinen juttu. Joten mitä ap tarkoitit? Sitä, että kaikkien ois pakko kertoa jotain negatiivista perheestään, vai sitä, että joku aivan erityisesti korostaa, että kaikki on superhyvin? Koska nämähän on aivan eri asioita!

että mulle voisi avautua. Negatiiviset asiat on yleensä niin henkilökohtaisia. Itsekään en puhu suruistani kuin parhaille ystävilleni. Ei ne kellekään muulle kuulu, eikä ne muita kosketa.



Ja sitten on tietysti ihmisiä, joilla on tietyissä jutuissa oma lehmä ojassa. Esim. anopille en todellakaan mene valittamaan, jos hänen ihana poikansa on ollut asshole. :)