kuinka nop. keskenmeno vuodon alkamisesta kaavintaan
Kommentit (7)
Jos vuoto on maltillista (samaan tapaan kuin kuukautiset), tilannetta lähinnä seuraillaan. Ehkä kontrolloidaan hCG:tä, tai tehdään ultra ja varmistutaan siitä että kohtu on tyhjä. Nykyään käytetään aika paljon myös lääkkeellistä tyhjennystä kaavinnan sijaan. Kaavintaan mennään lähinnä silloin jos vuoto on tosi raju, eli side vuotaa läpimäräksi alle puolen tunnin.
Tiedossa oli, että raskaus on tuulimuna. Alkoi vuotaa itsekseen ennen kuin pääsin sairaalaan yksityiseltä lähetteen saatuani. Soittelin sitten sairaalaan ja kyselin ohjeita ja sanottiin, ettei tarvitse tulla, ellei mitään hälyyttävää ilmene.
Jälkitarkastuksessa todettiin kohdun tyhjentyneen ja vältyin siis pelkäämältäni kaavinnalta.
Tiedossa oli, että raskaus on tuulimuna. Alkoi vuotaa itsekseen ennen kuin pääsin sairaalaan yksityiseltä lähetteen saatuani. Soittelin sitten sairaalaan ja
Kuinka nopeasti keskenmenovuodon alkamisesta olet päässyt/joutunut kaavintaan.
Yöllä alkoi vuotaa ja vuoti niin reippaasti, että jouduin ampulanssilla sairaalaan ja kaavinta suoritettiin heti. Tosin pyörryin useampaan otteeseen ennen sitä, eli sillä taisi olla vaikutusta asiaan.
Oli muuten tämän astisen elämäni kauhein yö vaikka tuosta aikaa on jo melkein 6v.
Lauantaina yksityiselle gynelle ultraan -> keskeytynyt km.
Maanantaina sairaalaan kaavintaan, aamulla menin ja iltapäivällä pääsin itse toimenpiteeseen. Elämäni pisimpiä viikonloppuja...
ei mulla ainakaan keskenmenon yhteydessä mitään tehty. vuoto ja kivut alkoi, sitten plumpsahti kohdun sisältö vessareissun yhteydessä pönttöön, kivut loppuivat ja vuotokin parin päivän sisällä. mikäli ei mitään vaikeuksia niin ei kai siinä mitään sen kummempaa tarvitse tehdä.