Mikä yllätti lapsiperhe-elämässä eniten?

mitä esim. tämän palstan kirjoitusten perusteella etukäteen kuvittelin! Vauva olikin helppo tapaus, nukkui heti alusta saakka hyvin, ei sairastelllut, söi hyvin jne. Parisuhdekin voi mainiosti ja kun menin takaisin töihin sain ylennyksen ja palkankorotuksen!

Se pelottelu, että lapsi muuttaa koko elämän, on oikeasti ihan puppua! Vauvakesä me kuljettiin ympäri Suomea festareilla ja vaikka missä, eikä vauvan kanssa ollut sen kummallisempaa kuin kaksistaankaan.



Me ei olla oltu koskaan mitenkään järjestelmällisiä ihmisiä ja totutettiin vauvakin heti siihen, että syödä ja nukkua voi missä tahansa silloin kun väsy tai nälkä, eikä tarvitse olla siellä neljän seinän sisällä tietyssä kohdassa sohvaa kun imettää:)

Kuinka uupunut ja väsynyt on ja kuinka vähän saa ulkopuolista apua.

Vauva oli jotain helpon ja vaikea välimaastossa mutta minä vaan ihmettelin miten tämä voikaan olla näin helppoa. Haavi auki lueskelin netistä muiden äitien "imetyshelvetistä" "sosehelvetistä" ja "vaippahelvetistä" kun ne minulle olivat vaan imetystä, soseen syöttämistä ja vaipanvaihtoa. Parisuhdekaan ei kärsinyt kuten ei myöskään ulkonäkö tai harrastukset. Tissit meni mutta se on aika pieni hinta ihanasta lapsesta!

Se pelottelu, että lapsi muuttaa koko elämän, on oikeasti ihan puppua! Vauvakesä me kuljettiin ympäri Suomea festareilla ja vaikka missä, eikä vauvan kanssa ollut sen kummallisempaa kuin kaksistaankaan.

Sitten se muutos tulee kun hän ei olekaan enää liikkumaton paketti vaan ihminen joka pyrkii sataan suuntaan samanaikaiesti ja huutaa kovaa.

Ymmärrän esim koliikkivauvojen vanhempia. Elämä muuttuu kertalaakista eikä missään nimessä positiiviseen suuntaan.

Tällä hetkellä ihmetyttää eniten miten pieni lapsi voikaan puhua koko hereilläoloaikansa, ja miten siihen väsyy vuosien aikana.

Haavi auki lueskelin netistä muiden äitien "imetyshelvetistä" "sosehelvetistä" ja "vaippahelvetistä" kun ne minulle olivat vaan imetystä, soseen syöttämistä ja vaipanvaihtoa.

Ei meilläkään mitään vaippahelvettiä ollut mutta ei se minun ansiotani ollut :) Lapsi vaan toimi kellon tarkkuudella ja aika harvakseen. Kaverin samanikäinen kakki varmaan 15 kertaa / vrk ja olihan se aika helvettiä. Oma kakoi niitä soseita vuoden mutta oppihan se lopulta.

Keskustelimme puolisoni kanssa asiasta erittäin paljon etukäteen, raskausaikana jne. Olemme vastuuntuntoisia ja sitoutumiskykyisiä ihmisiä ja rakastamme toisiamme hellästi. Ja KUITENKIN muutos oli vielä suurempi kuin olimme osanneet odottaa. Työkuvioitten raskaus + yhteisen ajan puute johtivat todelliseen kriisiin. Menimme pariterapiaan, ja vuoden päästä terapian alkamisesta helpotti selvästi. Nyt elämäntilanne on hyvin onnellinen. Suosittelen perhe- tai parisuhdeterapiaa kaikille, joilla elämä kriisiytyy elämänmullistusten myötä.

se ettei mies siihen pysynyt

Mies ei hoitanut mitään oma-aloitteisesti ja lopulta kyllästyi koko hommaan ja halusi eron.

- Kaiken ylittävä rakkaus lapsiin ja menettämisen pelko.



- Se, miten vähän lapset ovat rajoittaneet yhtään mitään elämässä. Kaikkea muuta paitsi baarijuoksuja on pystynyt harrastamaan just sen verran kuin on halunnut.



- Se, että parisuheemme ja etenkin seksielämämme on vain parantunut lasten jälkeen. En tiedä miksi. Jotenkin olemme hitsautuneet tiiviimin yhteen lasten jälkeen.



- Nyt isompien kanssa ärsyttää ja väsyttää meteli ja sotku. Varsinkin sotku on tosi vaikea kestää, koska olen "tip top" ihminen :) Onneksi on alakerta ja yläkerta, saan pitää neuroosini sekä torkkupeitot viikattuna ja lehtipinot suoristettuina ja pitää silmät kiinni mennessäni yläkertaan "lasten valtakuntaan". Tuntuu että yleisimmät sanontani nykyisin ovat "siivotkaa" tai "älkää hei ihan totta sotkeko ihan kamalasti että jaksatte myös siivota sen leikin". Samoin se,kun jonkun paikan saa järjestykseen, kestää noi 3 minuuttia kun se on taas kuin olisi pommi räjähtänyt. Esimerkkinä: Siistin lasten ulkovaatteille varatun pienen vaatehuoneen, lajittelin pipot, viikkasin kaulaliinat, etsin parit villasukille, tumpuille, rukkasille, huolsin välikausivaatteet ja laitoin niitä sivuun talvivaatteiden tieltä. Komero oli kuin sen yhden blogaajan jäljiltä joka kuvasi niitä asusteita ja jota täällä paheksuttiin :) No, viikonlopun aikana lapset olivat saaneet ulkoilujensa jäljiltä komeron lähes lähtötilanteeseen ja taas eilen etsittiin pareja rukkasille jne. Tätä en osannut odottaa eikä vauva-aika valmentanut tähän mitenkään.



- Lasten vaatteiden ja tarvikkeiden kalleus ja se, miten hemmetin paljon kaikkea tarvitaan.



Perheemme:

Lapset 8 v, 7 v ja 5 v

äiti & isä 38 v.

Yhteiseloa takana 15 v

Onko kellään hyvää teoriaa, miksi suomalaiset miehet niin usein on tämmösiä? Omani kohdalla ajattelen että kotoa saatu miehen malli on suorastaan surkea ja hyvästä yrityksestä huolimatta tämä malli näyttäs siirtyvän yhä edelleen jälkipolville.. Ainakin väsymys ja stressi tuovat näkyviin miehessäni sitä avutonta puolta.



Näkyykö tässä vielä sotien jälki? Sotien aikana kotiväki tottui selviämään arjesta ilman isiä. Harvat palanneet olivat sitten traumatisoituneita eivätkä kyenneet enää ottamaan paikkaansa perheessä..ehkä äiditkään eivät halunneet päästää lapsiaan liian lähelle noita isiä.

Periytyykö tämä miehen malli sieltä?

Onko kellään hyvää teoriaa, miksi suomalaiset miehet niin usein on tämmösiä? Omani kohdalla ajattelen että kotoa saatu miehen malli on suorastaan surkea ja hyvästä yrityksestä huolimatta tämä malli näyttäs siirtyvän yhä edelleen jälkipolville.. Ainakin väsymys ja stressi tuovat näkyviin miehessäni sitä avutonta puolta.

Näkyykö tässä vielä sotien jälki? Sotien aikana kotiväki tottui selviämään arjesta ilman isiä. Harvat palanneet olivat sitten traumatisoituneita eivätkä kyenneet enää ottamaan paikkaansa perheessä..ehkä äiditkään eivät halunneet päästää lapsiaan liian lähelle noita isiä.

Periytyykö tämä miehen malli sieltä?

Monessa maassa mennään vielä perinteisemmillä kuvioilla. Toisaalta monessa maassa naiset sitten "saavat" keskittyä kotiin, kun taas Suomessa naiset hoitavat kaiken tämän oman palkkatyön lisäksi.

Miehen perheessä periaatteet ovat kyllä olleet ns. perinteisemmät (anoppi oli monta vuotta kotona lasten kanssa) ja miehelle osallistuminen on ihan hirveen vaikeeta.

Mun veli taas osallistuu ihan oma-alotteisesti lastenhoitoon. Ei meillä kotona mitenkään erityisen tasa-arvoista mun mielestä ollut, mutta jotenkin ilmapiiri oli enemmän tasa-arvoon tähtäävä. Äiti oli töissä lukuunottamatta kahta noin 1,5 vuoden kotonaoloa kummankin lapsen kanssa ja on aina hoitanut pyykit ja ruuat jne, mutta isä on tehnyt sitten muita juttuja ja viettänyt aikaa lasten kanssa. En tiedä kuinka hanakasti se osallistui ihan perushuoltoon, kun oltiin pieniä.

-41

..naisten kommentteja miehistä, joita ei omat lapset kiinnosta. En oikein käsitä tuota, vieläpä kun ei ollut ihan yksi tai kaksi kirjoittajaa tuota mieltä.



Se mitä ette kirjoittaneet oli, että mitä miehet vastaavat kun heiltä asiaa kyselette? Eli siis miksi, et kylvetä lasta, ole hänen kanssaan jne. jne.?? MOni viestijä vain totesi asian olevan näin, mutta miksi, siis mitä mies sanoo??



Ymmärrän vielä sen, jos mies yrittää luistaa kodinhommista, mutta sitä en tajua yhtään, jos ei halua omien lasten kanssa tehdä asioita.



Itselleni ei isoja yllätyksiä ole tullut. Varauduin rankkaan ajanjaksoon etenkin lasten syntymien jälkeisiin ekoihin vuosiin, joten ei yllätyksiä. Toki kun molemmat muksut ovat olleet erittäin huonoja nukkujia koko 1. vuoden, niin onhan se rankkaa.



Pettymyksenä, ei ehkä yllätyksenä, on tullut parisuhteen totaalinen väljähtyminen vuosien saatossa. Pikkulapsiaika on rankkaa, joten siinä mielessä jokainen parisuhde joutuu kovimmalle koetukselle siihen asti. Erittäin hyvä suhde kestää, kuten täällä muutama on kertonut. Vähemmän hyvä tai normaali suhde helposti voi ajautua sivuraiteille, jolta on vaikea päästä pois.



T. Mies.



P.S. Missä/ketkä noita parisuhdeterapioita tms. järjestävät pk-seudulla? Vähän olen yrittänyt googlailla, mutten oikein mitään fiksua ole löytänyt.

Ajattelin, että tämä on ihan jatkuvaa valvomista, mutta sainkin vauvan, jolla on minun unenlahjani. Nukutaan makeasti molemmat. Vauva (7 kk) tosin herättelee vieläkin yöllä syömään, mutta nappaan rinnan suuhun ja jatkan uniani. Mies sen sijaan valvoo, kun hänellä on huonot unenlahjat.



Ärsyttää lähinnä se, että joidenkin on koko ajan pakko lietsoa ajatusta, että "sitten kun sulla on toinen lapsi niin elämä on niiiin paljon vaikeampaa ja mistään ei tule mitään". En ole edes varma, tuleeko meille toista lasta. Ja nämä ihmiset ovat juuri niitä samoja, jotka DINK-aikoinamme jankuttivat, että kyllä elämä sitten muuttuu, kun teillä on lapsi. No muuttuihan se toki erilaiseksi, mutta jotenkin täydenpää elämää tämä on. Ulkona ei käydä yhtä paljon syömässä kuin ennen, mutta toisinaan käydään vauvan kanssa.



Mua yllätti myös se, miten hyvin mies on jaksanut tätä, vaikka ei saakaan ehkä nukkua riittävästi. Hänhän joutuu käymään töissäkin. On ollu aivan ihana nähdä, miten meistä kahdesta tuli perhe lapsen myötä.



En keksi mitään yksittäistä asiaa, jonka haluaisin nyt muuttaa.

Äitiys on ihanaa, ja kun miestäni seuraa, niin isyys ilmeisesti myös! Parisuhdekin toimii jopa paremmin, kun ei tule kinasteltua kaikesta typerästä, on järkevämpääkin. Arki toimii, kun molemmat tekevät kaikkea tasapuolisesti, mieheni tosin on jo aiemminkin pessyt pyykkinsä, silittänyt ja siivonnut patistelematta. Vauveli on kohta vuoden vanha, ja on aivan ihana pikku aurinko!



Harmittaa vain se, että miksi löysinkään "sen oikean" vasta 35-vuotiaana...

Minä sain mieheltä vastauksen, miksi ei vietä aikaa lapsensa kanssa. "En mä osaa." Pari ensimmäistä kuukautta ehti osallistumaan, sitten alkoi kova duuni omalla rakennustyömaalla. Tässä välissä lapsi kasvoi ja kehittyi ja kaikki muuttui. Nyt kun olisi rakennuksilta aikaa niin ei vaan osaa leikkiä ja rentoutua. Mies on täydellisyyden tavoittelija ja oma osaamattomuus on tosi hankala paikka eikä siihen oikein tunnu löytyvän apua.



Mitä tästä opimme? Kaikki ylimääräinen ja turha touhotus pois lapsiperheistä. Rakentakaa ne talot kun olette vielä kahdestaan tai ostakaa valmiina.

Hyvin nukkuvan ja terveen vauvan kanssa elämä on tosiaan leppoisaa aivan kuten kuvailit. Ei tietenkään kannata suuremmin vaivata päätään muiden puheilla. Tärkeää on toki itse tajuta, että teillä ON hyvin helppo vauva, eli että elämä olisi aika erilaista, jos vauva ei nukkuisi tuntia kahta pidempään kertaakaan ensimmäisen vuotensa aikana. Eli ettei itse sorru vähättelemään, jos tapaa jonkun joku joka valittelee myös vauva-ajan rankkuutta.



Juuri tuo vauva-aika nimittäin on se jolloin ne isoimmat erot perheiden välillä on, isompien lasten kanssa erot tasoittuvat (siis olettaen, että lapset ovat terveitä). Etenkin helppojen esikoisten vanhemmat eivät usein kerta kaikkiaan käsitä, että vauvoja on erilaisia.

rakastaa. En ole koskaan ole ollut kovin rakastavainen ihminen, ja jos olisi jäänyt lapset tekemättä, en olisi koskaan tullut tietämään miltä tuntuu rakastaa niin että sydämeen sattuu. Olisi elämästä jäänyt aivan olellinen asia kokematta.

miten paljon ja nopeasti naisen elämä muuttuu äidiksi tulon myötä verrattuna miehen elämään. Minun oletettiin olevan vauvan ensi vuorokaudesta lähtien jokin ihmeitä tekevä ja vauvaa täydellisesti tulkitseva automaatti. Mies sai enemmän liikkumavaraa ja aikaa vauvaan tutustumisessa. Lähtökohtana oli, että tosi hienoa, kun isä vaihtaa vaipan, äidillehän se ilman muuta kuuluu ilman mitään erityisiä aplodeja. Suvun äidit eivät järkytyksekseni alkaneetkaan patistella miestä kantamaan kortensa kodinhoidossa, vaan aloittivat käsittämättömän "sellaista se on se äitien elämä"-höpinänsä.

En jaksa touhuilla lapseni kanssa niin paljon kuin muut äidit. Enkä minä tunne mitään järkyttävän suurta rakkautta lastani kohtaan. Rakastan lastani toki, mutta ihanimmillaan lapseni on silloin, kun hän nukkuu. Niistä hetkistä nautin eniten. Lapsi pian 2v.



Menetän myös hermoni todella helposti. En ole ollenkaan sellainen ihana lämpöinen äiti, jollaiseksi raskausaikana itseni kuvittelin.



Parisuhde ei sen sijaan ole kärsinyt. Mieheni on maailman paras isä lapselleen ja maailman paras mies minulle. Rakastan miestäni ihan valtavasti. Meiltä ei puutu hellyyttä tai suukkoja.

Etukäteen ajattelin, että voi tsiisus, en kyllä jaksa alkaa elää elämää tiukkojen rutiinien mukaan, kai sitä voi lastenkin kanssa elää enemmän tilanteen mukaan, joustavasti. Esikoinen on nyt 4 ja olen tajunnut miten hirveästi ne rutiinit AUTTAA - lapset kun ei oikeastaan tykkää muutoksista ja ylläreistä, vaan tykkää tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Eikä siis tartte olla supertiukat, joustamattomat rutiinit, vaan tarpeen mukaan ja kohtuudella joustavat rutiinit...



Toinen ikä yllätti positiivisesti oli miten hieno isä miehestäni on tullut. Ainakaan omasta isästä ei ole kyllä mallia voinut ottaa, on ihan itse luonut oman tapansa olla isä, ja sitä kyllä ihailen. On oma-aloitteinen, viihtyy oikeasti lastensa kanssa.



Se, mikä hämmästytti ja ärsytti on nämä äitien keskuudessa leviävät ismit - on tyyppejä, jotka on niin ehdottoman henkeen ja vereen jonkun asian puolesta (kestovaipat/kantoliinat/kotiäitiys/luomusynnytys/imetys/kotiäitiys/itse tehty vauvanruoka/joku muu sinänsä ihan ok asia)... En kestä toisten tuomitsemista tai fanatismia, ja sitä se välillä on.