Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan tuntenut apeutta synnytyksen jälkeen?
25.09.2009 |
Meneeköhän tämä ohi?
Synnytin viikko sitten ja nyt on parina, kolmena päivänä ollut epämääräinen alakulo kaverina. Itku on tosi herkässä ja kyyneleet tulee silmiin ihan noin vaan. Olen siis todella onnellinen tästä vauvasta, mutta olo vaan tuntuu silti surulliselta. Nukkuminen ollut kyllä tosi vähäistä, joten kai sekin vaikuttaa..
Kommentit (6)
Esikoisen syntymän jälkeen itkeskelin pari -kolme viikkoa ja tunsin oloni tosi surulliseksi ja apaattiseksi ja tarvitsin tosi paljon lohdutusta lähinnä mieheltäni. Koko ajan kuitenkin olin enemmän kuin onnellinen ja kiitollinen lapsesta. Kai se voi johtua niistä hormoneista tms. Minä ainakin luulin sen olevan normaalia ja ohi se sitten menikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytyksestä ja kestää vajaan viikon. Itken mitä sattuu ja välillä tulee ihan pakokauhu että miten tästä selvitään. Sitten se on aina onneksi mennyt ohi muutamassa pÄivässä.
Mulla on myös aina imetyksen alkaminen tehnyt tosi kipeää rintoihin. Maidon nousu sattui, rinnat olivat kipeät tiiliskivet ja nännit verillä. Aina vauvan tarttuessa rintaan ja alkaessa imeä kipu oli aika kestämätön. Silloin itkin kivusta ja samalla itkin em. pahaa mieltä. Isoille sisaruksillekin oli helpompi selittää, että äiti itkee, kun imetys aluksi sattuu. Muuten en halunnut lasten nähden itkeä, etteivät he olisi turhaan huolestuneet.
Lapsia viisi, jokaisen kanssa sama juttu.
(Imetys on silti alkuun päästyään jatkunut kaikkien kohdalla ainakin vuoden:)
synnytyksen jälkeen. Se kuuluu asiaan, kyseessä on kuitenkin valtava muutos niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ota vaan iisisti, se menee kyllä ohi. Yhden asian kuitenkin opin tuon alkuhämmennyksen aikana: vaikka kuinka on siinä se vauva hoidettavana, niin on äärimmäisen tärkeää pitää huolta myös itsestä. Yritä syödä lämmin ruoka, päästä liikkumaan joka päivä vaikka vaunujen kanssa, juttele tunteista jollekin yms. Minulta nämä asiat jäivät taka-alalle ja se kyllä kostautui... Tuli entistä pahempi olo eikä mikään huvittanut. Ja itke jos itkettää, sekin kuuluu asiaan. Tsemppiä ja lämpimät onnittelut pienokaisen johdosta :)
Ajattelin, että mikä mussa on vikana. Olen niin kiitollinen tästä vauvasta ja rakastan sitä jo nyt ylipaljon, ja ihmettelin, että miksi silti olen surullinen - nythän kuuluisi olla vain onnellinen!
Kaiken lisäksi pelkään, että esikoinen kärsii siitä etten enää ole vain häntä varten. Olen kyllä yrittänyt antaa hänelle spesiaaliaikaa ennen vauvaa. Kävimme mm. kahdestaan etelässä yms. Nytkin yritän parhaani mukaan huomioida häntä. Silti vaan pelkään että hän kokee itsensä jotenkin hylätyksi. Ikäkin on paha, kun juuri on murkku alkanut.
Ap
menee kyllä ohi.