Onko lisäkseni muita, jotka eivät koskaan soittele anoppinsa

Ei meillä ole koskaan mitään asiaa toisillemme, ei edes kyläilyreissuilla.

ei mulla taida olla edes sen puhelinnumeroa. Ja se on ollu mun anoppi jo seitsemän vuotta.

Soiton syynä oli "kääntykää takaisin, Pekan lenkkarit unohtui tänne". Oltiin siis lähdetty autolla anopin pihasta minuutti aiemmin.

En ole koskaan häntä tavannut, mutta olisi mielenkiintoista tavata henkilö, joka on osaltaan vaikuttanut siihen millaiseksi rakas mieheni on kasvanut.

En mä kyllä edes tiedä, onko anopilla kännykkää. - 4

useamman kerran viikossa puolin ja toisin. Anoppi on minulle enemmänkin kuin ystävä kuin anoppi.

Ei olla nähtykään pariin vuoteen. Mies soittelee vanhempiensa kanssa ehkä kerran kaksi kuukaudessa. Anoppini on aikamoinen noita-akka, suurin hupinsa on haukkua minua miehelleni puhelimessa.

eikä hän minulle. Mieheni kautta hoituu kaikki asiat. Ollaan oltu naimisissa pitkään ja kolme lasta. Harmi sinällään. Ei vain olla tekemisissä kuin pakolliset kuviot. Itse en ole sosiaalinen luonne alkuunkaan. Hän ehkä haluaisi olla tekemisissä jos itse tekisin selvän aloitteen. Riitoja meillä ei ole. Kyllähän tämä tilanne minua joskus vähän vaivaa. Kertokaa te syitä miksi ette soittele/ole tekemisissä. Haluan tietää, jos vaikka jotain muutosta yrittäisin.

Itse en soittele siksi, kun inhoan puhelinta. Ja anoppi valitettavasti inhoaa sähköpostia, et se siitä sitten :-/

eikä hän minulle. Mieheni kautta hoituu kaikki asiat. Ollaan oltu naimisissa pitkään ja kolme lasta. Harmi sinällään. Ei vain olla tekemisissä kuin pakolliset kuviot. Itse en ole sosiaalinen luonne alkuunkaan. Hän ehkä haluaisi olla tekemisissä jos itse tekisin selvän aloitteen. Riitoja meillä ei ole. Kyllähän tämä tilanne minua joskus vähän vaivaa. Kertokaa te syitä miksi ette soittele/ole tekemisissä. Haluan tietää, jos vaikka jotain muutosta yrittäisin.

Anoppi on persoonaltaan hyvin etäinen ja tykkää hoitaa asiat poikansa kanssa. Minulle kyllä ollaan ihan kohteliaan ystävällisiä, mutta puhutaan lähinnä säästä, kun olen paikalla. En koe, että appivanhemmat koskaan ovat halunneetkaan tutustua minuun. Olen joskus yrittänyt esim. kertoa kuulumisiani tai lasten kuulumisia ja puheenaihetta on vaihdettu hyvin nopeasti tai alettu puhumaan miehelle. Nykyisin en jaksa edes kovin usein raahautua 500 km: n päähän tuijottamaan ikkunasta ja olemaan ilmaa. Mies kyllä käy lasten kanssa.

Hän on pahantahtoinen ihminen, jolle myös suurinta hupia on mun haukkuminen, tyttöjen syntymisen myötä myös heidän haukkuminen. Mä en näe enää mitään syytä olla missään tekemisissä mun anopin kanssa. Joskus oltiin ihan riidoissakin, juuri siksi, kun hän otti lapset hampaisiinsa, mutta nykyään välit on vain välinpitämättömät, niitä ei siis ole ollenkaan. Mä olen kylässä niin kuin anoppia ei olisi eikä hänkään noteeraa minua. Ennen lapsia saatoin jopa sanoa, että anoppi on ihan ok, mutta ei meillä koskaan ole mitään sielujen sympatiaa ollut. Itse tulen erittäin hyvin toimeen ihmisten kanssa, vaikka olenkin ujo ja hiljainen. Anoppi on ainut ihminen, jonka kanssa en edes yritä. Hän on ollut anoppini lähes 31 vuotta. - 4