Te jotka olette löytäneet unelmienne miehen

Ja onnekseni olin miehellenikin se oikea. Sit vaan jatkettiin tapailua vähän aikaa ja vähitellen tavaroitani siirtyi miehen asunnolle. Nyt kaks vuotta naimisissa, yhdessä noin kolme. Kihloihin 2kk tapaamisesta. Lapsikin jo on.

..muutamien treffien aikana jopa halusin karata!



Sitten kuitenkin ihastuin ja aloimme seurustelle. Sitten tuli tas pudotuskausi ja minusta tuntui ettei tästä voi ikinä tulla mitään! Muutama kuukausi omaa kriiseilyäni ja sitten yhtäkkiä havahduin, etten ikinä halua, että hän lähtee minnekään :) ja voin vain toivoa että kaiken jälkeen hän kokisi samoin.

Tajusin heti, että se on tässä ja nyt: kimpale kultaa.



Jos hän olisi lähtenyt heti aamusta kotiin, emme olisi ehkä tässä nyt. Mutta hän jäi ja puhuimme ja puhuimme ja puhuimme. Päässä kuului vain että klick klick klick, kun kaikki osaset loksahtelivat paikoilleen.



Kuukauden kuluttua jätimme ehkäisyn pois ja vuosi tapaamisestamme meillä oli yhteinen lapsi. Kohta olemme tunteneet 2 vuotta ja menimme juuri naimisiin.

Mutta aika pian. Kihloihin mentiin 4kk tapaamisesta. Nyt ollaan oltu yhdessä 11,5v ja lapsia on kaksi. Ja aina vaan rakastetaan.

Aloin jo uskoa tähän.. Mutta sitten taas joku 30-40v nokka pystyssä jakeli elämänviisauttaan kun väitti että ei niin nuorena voi tietää kuka on se oikea(21) Noh..kuinkas kävikään..ei olla ainakaan tähän asti erottu, toisin kun tämä elämänviisaus taas jo tämän aikana kahdesti, ja kovasti väitti että kyllä hän tietää hehe:D



Nyt takana 9vuotta. Mutta oli kyllä tavallaan ihan hyvä näpäytys, vaikken hänen eroaan tietysti toivonutkaan. Mutta taas nähtiin, että toisia on ihan turha arvostella iän perusteella. En tiedä varmasti kommenteilla oli kateellisuutta takana..

Heti sen vaan tiesi, mies tuntui heti tutulta(omalta), ystävältä, eikä tarvinnut miettiä mitä sanon seuraavaksi: ihan selvinpäin jutustelemalla tutustuttiin, tavattiin ihan sattumalta, tai mies kyllä sanoi huomanneensa minut jo aiemminkin...

Hän antoi puhelinnumeronsa,

laitoin aamulla viestin ja olin aivan tulisilla hiilillä...

eikä se vastaa!!!

ennenkuin puoli vuorokautta myöhemmin, oli unohtanut puhelimensa kotiin työpäivän ajaksi, kutsui minut kotiinsa iltateelle töistä kotimatkallani.

Kolmatta vuotta on mennyt, kertaakaan ei olla riidelty(ei olla kumpikaan räjähtävää sorttia), aviossa ollaan ja toista lasta odotetaan.

mutta sitä väärää ei sitten millään.

Aloin jo uskoa tähän.. Mutta sitten taas joku 30-40v nokka pystyssä jakeli elämänviisauttaan kun väitti että ei niin nuorena voi tietää kuka on se oikea(21) Noh..kuinkas kävikään..ei olla ainakaan tähän asti erottu, toisin kun tämä elämänviisaus taas jo tämän aikana kahdesti, ja kovasti väitti että kyllä hän tietää

mutta ystäväni ovat kovasti sitä mieltä että toista ei voi tuntea kuukauden jälkeen ja käskevät jarrutella.



ap

samoin hän. olemme eroamassa. meidän on pakko vaikka uskon molempien rakastavan, rakastamme liian rajusti... :(

edetä 1kk jälkeen.

Miksette vain voi olla ja katsella rauhallisin mielin eteenpäin? Ei mitään päätöksiä tarvitse tai kannata noissa veiheissa tehdä.

(Vaikka minulla oli silloin "poikaystävä", olin 14v., eikä suhteemme ollut kovin vakava.) Näin hänet ja ajattelin heti että hänen kanssaan haluan naimisiin. n. puoli vuotta myöhemmin tapsimme uudelleen (olin kesän aikana eronnut tästä edellisestä) ja aloimme seurustella. Nyt on yli 7 vuotta mennyt ja vielä ollaan yhdessä, vaikka kriisejä on välillä ollut. :)

No ei mihinkään kannatakaan edetä 1kk jälkeen.

Miksette vain voi olla ja katsella rauhallisin mielin eteenpäin? Ei mitään päätöksiä tarvitse tai kannata noissa veiheissa tehdä.

Miten niin ei kannata edetä jos tuntuu että kohdannut oikean ihmisen? Jättääkö se pitäisi? Ei me mitään kummempaa olla edes tehty, kunhan suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja ollaan molemmat lähdetty sillä tavalla vakavissaan.

Musta vaan tuntuu että olen löytänyt sen oikean ihmisen ja ystävät väittävät että en voi tietää vielä. Aikahan sen näyttää mutta halusin kuulla kommentteja aiheesta.

ap

1kk jälkeen ei kannata esim muuttaa yhteen/mennä naimisiin/hankkia lasta..



Vaan nauttia siitä tunteesta, että tämä on se oikea ja hätiköimättä edetä. Ainahan jonkinlainen oma tulevaisuudesta haaveileminen ja suunnitelmat kuuluvat ihastumiseen ja alkuun, mutta jos kovasti ääneen puhuu kuukauden jälkeen esim häistä tm, niin kyllä monet saattavat sitä vähän vierastaa ja toppuutella, eikä varmaan pahaa tarkoita.

sanonut vaan parhaille ystävilleni, että nyt tuntuu siltä että olen löytänyt sen ihmisen, kenen kanssa vietän loppuelämäni. Ne on sitä mieltä että ihmisen kanssa pitää olla vähintään pari vuotta ennen kuin voi tietää onko se Se oikea.



ap

En osaa sanoa mistä se tunne tuli, jotenkin vaan oli ihan erilaista kuin mikään aiempi suhde. Oli vaan niin helppo olla toisen kanssa, henkisesti ja fyysisesti.

mutta tyhmyyksissäni menin vielä harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa suhteen alkuvaiheessa, rakkauteni kanssa oltiin siinä vaiheessa käyty 3-4krt treffeillä.



Myöhemmin tapahtunutta pohtiessani olen ymmärtänyt että miksi menin sänkyyn toisen kanssa vaikka tiesin jo elämäni miehen löytyneen. Elin tuolloin ajatuksessa että ihmisellä pitää olla ollut (paljon) kokemuksia ennen kuin vakiintuu pysyvästi. Tätä minulle oli toitotettu joka suunnasta. Ja minä kun en koskaan ollut mennyt sänkyyn kenenkään kanssa baari-illan päätteksi niin minäpä sitten menin ja toteutin sen. Ajattelin että tilaisuutta ei ehkä koskaan myöhemmin enää tule. Yksi elämäni kaduttavimmista teoista. Varsinkin kun silloin jo tiesin jonkun muun olevan se "the one".



Sitten kun kerroin miehelleni tapahtuneesta oli todella lähellä ettei juttumme loppunut siihen paikkaan. Olimme tällöin seurustelleet jo parisen kuukautta. Mies kun ei voi ymmärtää sitä että kun on edes jotain pientä juttua toisen kanssa niin ei silloin mennä enää sekoilemaan kolmansien osapuolien kanssa. Nykyään olen samaa mieltä.



Harmittaa edelleenkin tuo oma tyhmyys ja se että kyseinen kokemus on aivan turha. Mutta se oli sitä kun nuorena luuli että kaikkea pitää kokeilla.



Onneksi saimme asian aikanaan selvitettyä sillä en olisi ehkä ikinä antanut itselleni sitä anteeksi että pilasin elämäni rakkaustarinan. Mutta kyllä tuo asia silti välillä kummittelee välillämme, edelleen, vaikka yhdessä olemme olleet jo pitkään ja haaveilemme naimisiin menosta.



Oho, tulipa pitkä sepostus. Mutta näin meillä.

hän oli kuulemma ajatellut, että tuleekohan avokämmentä kohta! =)

Ja vuoden sisään aloin olla aika varma, että ollaan loppuikä yhdessä, se vaan tuntui selvältä, vaikka kihloihinkin mentiin vasta 7 v seurustelun jälkeen. Parin vuoden seurustelun jälkeen oltiin molemmat sen verran varmoja suhteemme kestävyydestä, että sovittiin, että ei tehdä elämän isoja päätöksiä pelkästään seurustelusuhteen ehdoilla. Tämä tarkoitti siis sitä, että ei heti rynnätty yhteen asumaan ja opiskelupaikatkin valittiin oman kiinnostuksen mukaan, ei toisen mukaan. Elämä kuitenkin ohjasi meidät samaan opiskelukaupunkiin, myöhemmin töiden takia asuttiin vähän aikaa eri kaupungeissa.



Luulen, että salaisuus on se, että ei ole tukahdutettu suhdetta ja toisiamme, vaan meillä on yhteinen suunta, mutta myös omat ystävämme ja kiinnostuksemme. 20 v ollaan oltu yhdessä ja kaksi lasta.

nuoremman pomoni kanssa todella hyvin ja jaoimme hankalan elämäntilanteemme ihan kavereina toinen toistamme tukien. Olin sitten tehnyt päätöksen lähteä parin kuukauden kuluttua ko työpaikasta kun tämä pomoni teki aloitteen. Se oli sitten menoa kerrasta, hänen puoleltaan suurta rakkautta heti kun alkuun päästiin. Itse pähkäilin pari vuotta sitä kehittyykö ystävyydestä intohimoa mutta turhaan - nyt on 13v takana ja olemme hulluina toisiimme:) Yhteen muutettiin jo vuoden sisällä.

monet vuodet olin "etsinyt" sitä oikeaa.

Mietin miehen nähdessäni, "jaksaisiko tuota katsoa lopun elämän"..



No yö nukuttiin, pussattiin kyllä, mutta ei muuta. Aamulla lähdin kotiin, koira oli vanhemmilla hoidossa. Seuraavana vkl palasin koiran kera.. Ja pari viikkoa siitä hain tavarat miehen kotiin.

1kk tapaamisesta mentiin kihloihin, 1.5v tapaamisesta syntyi esikoisemme.. 2v tapaamisesta mentiin naimisiin..



Nyt naimisissa ollaan oltu 8v, yhdessä siis 10v.. Ja kaksi ihanaa lasta meille siunaantunut