Jos perhe asuu kaukana kaikesta, miten lapsi sopeutuu siihen?

Mä olen itse asunut lapsuuteni noin ja mä kärsin seuran puutteesta, vaikka oli sisaruksiakin. Vanhemmat kuskasivat meitä kiitettävästi, mutta silti. Just vähän isompana oli se hankaluus, kun ei oikein itse voinut lähteä mihinkään.



En siis itse ikinä muuttaisi noin.

että meillä on vain yksi lapsi ja olisi ollut kohtuutonta raahata hänet asumaan alueelle, jossa ei ole kavereita. Myös jatkuva rahtaaminen harrastuksiin olisi pitkän päälle alkanut ottaa aivoon.

ja äiti on kotona ja hänen päivänsä kuluu siihen, että kuskaa lapsia kouluun ja harrastuksiin jne. Eivät pääse edes kaverin luo ilman kyytiä. Tää johtaa myös siihen, että eivät isonakaan (16-17v.) osaa käyttää ollenkaan esim. julkisia kulkuvälineitä, kun ovat aina tottuneet, että äidiltä saa kyydin, minne ikinä meneekään...

Asuin kyllä lapsena pienellä paikkakunnalla, nyt suuressa kaupungissa Keski-Euroopassa.Jo Suomen lomilla rupeaa joskus ahdistamaan, jos kauan kyläile vanhempieni luona.

suurin syy miksi muutimme pois ja lähemmäs "kaikkea" olivat juuri lapset! Minusta on kohtuutonta vaaatia, että lapsella olisi noin pitkä matka kaikkeen. Kaverit kun ovat tosi tärkeitä.



Siellä missä asuimme niin lapset eivät olisi päässeet minnekään itse ennen ehkä mopoikää ja silloinkin olisi pelottanut päästää heitä menemään. Matka olisi ollut pitkä ja vaarallinen, pimeä tie jota kulkea.



Olen tosi onnellinen että asumme nykyään lähempänä kaikkea. Lapset voivat nyt kulkea fillarilla ja jos joudumme heitä kuskaamaan, niin matka ei ole edes pitkä.

aivan normaali ihminen, ei tuota voisi mitenkään päätellä luonteesta tai mistään, tykkää olla seurassa ja tykkää olla itsekseenkin. On tosi kätevä ja käytännöllinen, ei yhtään tumpelo, ei valita turhista, ei tosin kaipaa jatkuvaa huomiota eikä jatkuvaa virikettä

kauppaankin oli 10 kilometriä. Sanoo ettei koskaan toivoisi samaa omille lapsilleen. Sen verran oli ahdistavaa.

mutta minusta olisi kyllä ahdistavaa asua kaukana kaikesta. Siis se hankaloittaisi arkeakin jo niin paljon. En voisi muuta ajatella kuin että lapsiparat!! Kun ajattelen miten paljon omat lapseni haluavat tapailla kavereitaan ja miten helppoa on, kun kaverit asuvat lähellä.

eikä se mitään kärsimystä ollut. Siellä harrastettiin sitä mikä siellä oli mahdollista, ja leikittiin niiden lasten kanssa, ketä sattui asumaan riittävän lähellä. Eli kyllä siellä oli kavereita lapset monen vuoden ikäeroillakin, eli siinä kaverivalinnoissa opittiin olemaan vähän joustavampia.



Koulussahan sitten kuitenkin leikitään ikätovereiden kanssa. Niille mentiin kylään koulusta suoraan, ja sit äiti haki muutaman tunnin päästä kotiin.



Mutta kieltämättä nyt ajat ovat toiset. Sielläkään kylällä ei ole nyt kuin yksi lapsi yhtäällä ja toinen viiden kilsan päässä. Kyllä meitä aikanaan oli tiuhemmin.



Mutta yleensä ne, jotka tuollaisen asuinpaikan valitsevat, ovat myös valmiit elämään sen paikan ehdoilla. Eli joko vanhemmat tykkäävät roudailla lapsia tai sitten lasten harrastusten määrää rajoitetaan tai rohkaistaan toisen tyyppisiin harrastuksiin.



Mua kyllä ihmetyttää lehtien palstoilla valittajat, jotka ensin muuttaa johonkin hornan kuuseen, ja sit huomaavat, että tännehän posti kannetaan vasta puolilta päivin, ja nostavat siitä kamalan haloon. Kyllä mun mielestä pitäisi olla itsestään selvää, että jos asuu korvessa, niin ei siellä voi olettaa kaiken käytännön jatkuvan samanlaisena kuin keskustassa. Eli vähän niin kuin maassa maan tavalla.

kauppaankin oli 10 kilometriä. Sanoo ettei koskaan toivoisi samaa omille lapsilleen. Sen verran oli ahdistavaa.

En usko että on kuitenkaan kokenut sitä ahdistavana. Mutta mielestäni mieheni on vähän sosiaalisesti tumpelo ja erakkoluonne. Lisäksi sen huomaa siitä ettei miehellä oikein ole nyt aikuisenakaan ystäviä, koska kävi pientä kyläkoulua jossa tosi vähän lapsia. Kun on vähän kavereita mistä valita - > voi jäädä kokonaan ilman ystäviäkin. Ison koulun hyviä puolia on se, että on varaa mistä valita!

Nykyään sanoo kyllä että on hyvä että meidän lapsillamme on eri tilanne ja samat mahdollisuudet kuin muillakin lapsilla.

Eli kyllä siellä oli kavereita lapset monen vuoden ikäeroillakin, eli siinä kaverivalinnoissa opittiin olemaan vähän joustavampia. Koulussahan sitten kuitenkin leikitään ikätovereiden kanssa. Niille mentiin kylään koulusta suoraan, ja sit äiti haki muutaman tunnin päästä kotiin. Mutta kieltämättä nyt ajat ovat toiset. Sielläkään kylällä ei ole nyt kuin yksi lapsi yhtäällä ja toinen viiden kilsan päässä. Kyllä meitä aikanaan oli tiuhemmin.

- Hei! Ystäväperheeni kylässä on sama juttu. Siellä asui aikaisemmin enemmän lapsia, nykyään just siinä kylässä missä asuvat niin tällä 11-vuotiaalla pojalla ei ole yhtäkään kaveria lähimaillakaan. Vain 8-v sisko... Kyllä ne ajat ovat paljon maallakin muuttuneet.

Mutta yleensä ne, jotka tuollaisen asuinpaikan valitsevat, ovat myös valmiit elämään sen paikan ehdoilla. Eli joko vanhemmat tykkäävät roudailla lapsia tai sitten lasten harrastusten määrää rajoitetaan tai rohkaistaan toisen tyyppisiin harrastuksiin.

- no se mua vähän ihmetyttää että tällä ystäväperheen lapsilla on kuitenkin tosi paljon harrastuksia. Esim. heille voi tosi harvoin mennä kylään koska ovat aina menossa viemään lapsia. Yksi vanhempi on aina kiinni. No jotain on kyllä nyt puhunut etteivät taida enää jaksaa noita harrastusten määriä ja pitää niitä rajoittaa... Perheessä kuitenkin 4 lasta.

- lisäksi äiti sanoi, että heidän lapsensa ovat hirveän rauhattomia ja pitäisi olla paljon ohjelmaa. Eivät kovin edes viihtyisi kotosalla. Että sinänsä sääli että asuvat sitten tuolla missä asuvat...

Ap

Luovuus tietysti kehittyi kun kaikki harrastukset piti keksiä itse - vanhemmat eivät kyydinneet minnekään. Odotin hartaasti että täyttäisin 18, pääsisin muuttamaan kotoa ja elämäni alkaisi. Kestän myös tavallista paremmin yksinäisyyttä. Olen kuitenkin siitä lähtien halunnut asua aivan keskustasa, jossa voi kävellen mennä joka paikkaan. Enää ikinä en halua olla riippuvainen kyydeistä tai edes aikatauluista.

Ihan perusmatka, jonka joutuu Hesassa kuskaamaan.

paikassa lapsena ja kyllähän se joskus kenkutti, etenkin teini-iässä se ainainen kuskin etsiminen disco/baari-illoille :) Pienempänä oli kyllä kavereita ja tekemistä, ei ahdistanut. 18v vannoin että kun pois pääsen, en ikinä muuta takaisin. vaan nyt vähän päälle 30v on ajatus alkanut kummasti houkuttelemaan.

Nyt haluaisin asua aivan keskustassa kerrostalossa mutta rakennettiin talo keskustasta alle 2km päähän suositulle alueelle. Joku kysyi että miksi en rakentanut kodin luo järven rantaan niin juuri siitä syystä etten voi tehdä sitä lapselleni.

Meillä on maatila, ja ihan käytännön syistä asuinpaikankin on oltava kohtuullisen matkan sisällä tilasta. Ja meillä tila sattuu olemaan taajaman naapurissa, mistä taas mun miehellä on myös huonoja kokemuksia. Eli hän sanoo, että maalaispojan voi olla myös ikävä joutua isoon kouluun, missä kaikki oppilaat ei ymmärrä, ettei maanviljelys ole mikään pilkan aihe. Kyläkoulussa olisi se hyvä puoli, ettei tarvi olla ainoa maanviljelijän poika. Kaupunkikoulussa kun tuosta vanhempien ammatista saa leiman otsaansa.

paikassa lapsena ja kyllähän se joskus kenkutti, etenkin teini-iässä se ainainen kuskin etsiminen disco/baari-illoille :) Pienempänä oli kyllä kavereita ja tekemistä, ei ahdistanut. 18v vannoin että kun pois pääsen, en ikinä muuta takaisin. vaan nyt vähän päälle 30v on ajatus alkanut kummasti houkuttelemaan.

suuntaan, lähimpään kauppaan 12km.

Ihan perusmatka, jonka joutuu Hesassa kuskaamaan.

ole lapselle muuten paljon tekemistä, kavereita ympärillä ja palveluja.

Nyt oli kyse sellaisesta paikasta jossa ei ole lapselle YHTÄÄN MITÄÄN paitsi ehkä luontoelämyksiä:). Eikä mene mitään julkisia että lapsi pääsisii yhtään minnekään koskaan ilman vanhempien apua...

kuskata tuollaisia matkoja kouluun, kavereiden luo, synttäreille, harrastuksiin yms.



Meilläkin kouluun 15 kilsaa ja kavereita Espoon perukoillakin.



Ei siis todellakaan ole mikään iso ja ihmeellinen juttu.



13 kilsaa maalta lähimpään taajamaan on ihan naurettava matka. Eihän siihen mene kuin vartti olemattomalla liikenteellä.

ihan kamalaa. Minä olen maalta kotoisin, ja mulla oli aivan ihan lapsuus. Siellä oli aina tekemistä, eikä tarvinut kestää kaupungin hälinää. En pidä kaupungin hälinästä edelleenkään, enkä sitä mihinkää myös tarvitse, sillä en ole sellainen koko ajan menevää sorttia.



Lapset on vielä pieniä, joten saa nähdä mitä ne kaipaa - kavereita vai rauhaa. Toivon, että molempia sopivassa suhteessa.