Miksi Suomessa pelkkänä kotirouvana olemista paheksutaan?
Varsinkin jos parilla ei ole lapsia, pidetään pelkkänä kotorouvana ja edustusvaimona olemista suorastaan häpeällisenä. Mistä tämä johtuu? Haluamme lapsia mieheni kanssa, mutta tällä hetkellä niitä ei vielä ole ja minä olen silti kotirouva. Koen että ihmisten suhtautuminen minua kohtaan on joskus hiukan alentuvaa ja minun on vaikeaa löytää Suomesta samanlaisessa elämäntilanteessa olevia naisia. Kun asuimme USA:ssa, oli asia aivan toisin. Siellähän on aivan luonnollista että nainen on kotirouvana vaikkei lapsia vielä olisikaan.
Keskustelua!
Kommentit (48)
Mitäs se kotirouva tekee itekseen päivät, muuta kun kutsuu putkimiestä? Tulee mieleen, että istuu rimpsuhameessaan hienolla tuolilla ja hörppii kahvia posliinikiposta.
Mitä tekee nykyaikanen kotirouva?
ja myös naisen kuuluu käydä töissä. Ei ole olemassa mitään kotirouva hienostelua vaan lapsettoman naisen kuuluu käydä töissä ja maksaa veroja niin kuin muidenkin. Turhaa hienostelua tuollainen sekä laiskuutta.
Jenkeissä saa arvostusta jos lompakko on paksu. Ei mitään väliä vaikka olisi itse idiootti kunhan rahaa löytyy.
Suomessa arvostetaan enemmän ihmistä eikä lompakkoa.
HYVÄ SUOMI!
Harrastaa (kuntoilua, laulutunteja, pianonsoittoa, marttoja), tekee vapaaehtoistyötä ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Pitää kodin ja puutarhan kunnossa ja laittaa ruokaa miehelleen. Käy miehen kanssa edustustilaisuuksissa ja tapaa ystäviä. Kyllä tuossa aika paljon ohjelmaa minusta jo on... ei sitä kotona ehdi paljoa istuskelemaan.
Sinun miehesikö?
Minä ainakin arvosta ihmistä sen itsensä perusteella enkä ammatin.
Jospa ne sinun kadehtiat tuntevat sinut eivätkä tykkää persoonastasi.
fiksu ja kouluttautunut ja haluaa tehdä muutakin kuin silittää miehensä paitoja ja olla " edustaja" ...Hyvä Suomi!!!
Hän ei ole tehnyt elämänsä aikana päivääkään ansiotyötä vaan on siipeillyt isämme kustannuksella. Ei siinä sinänsä mitään, on hän tietenkin silti minulle ja sisaruksilleni rakas. Silti minusta on outoa, että joku kahden lapsen äiti heittäytyy kokonaan kotirouvaksi, vaikka aikaa ja kykyjä olisi muuhunkin. Edes vapaaehtoistyöhön, mutta ei!
Vaikka äiti on ollut ihana äiti, en voi arvostaa häntä muuten. Minusta vain on itsekeskeistä, jos ei anna itsestään mitään muille kuin omalle perheelleen, vaikka hyväosaisena voisi niin tehdä.
Taloudellinen puoli ei ole koskaan ollut perheessämme ongelma, vaikka äitini onkin " lusmuillut" kokonaan kotona. Äiti olisi pärjännyt säästöillä ja omaisuudella, vaikka olisi jäänyt leskeksi ja koska avioehtoa ei vanhemmillani ole, pärjäisi hän taloudellisesti hyvin avioeronkin jälkeen. Minusta vain ihmisillä pitäisi olla elämässään muutakin sisältöä ja muutakin annettavaa kuin oma napa, johon perheenjäsenetkin lasken.
miten sinua on paheksuttu?
Olisiko se vaan sinun omaa mielikuvitustasi...
Mä sanoisin, että Suomessa nainen saa tehdä töitä jos haluaa, eikä sitä paheksuta. Vai paheksutaanko? Jos pieniä lapsia niin ei saisi tehdä töitä. Kun lapset taas yli 7-v niin töihin takaisin tai olet luuseri.
Oikeastaan tosi hullu systeemi!
Äitini aloitti opinnot ennen minun syntymää, mutta toisen lapsen jälkeen päätti keskeyttää ne ja jäädä loppuiäkseen kotiin. Meitä sisaruksia ei ole kuin kolme, ja varsinainen pikkulapsiaika päättyi parikymmentä vuotta sitten. Silti äitini on edelleen kotirouva. Olen aiheesta hänen kanssaan jutellutkin, mutta se on vähän vaikeaa ilman loukkaamista... Kerran tosin kihahdin, kun hän yritti tyrkyttää omaa asennettaan minulle :-/ Muuten meillä on ok välit.
Jos omat valinnat on tullut tehtyä oikein, ei tarvitse arvostella ja puuttua muiden ratkaisuihin. Jos taas on epävarma omista valinnoistaan, pitää tietysti kutsua muita vätyksiksi ja luusereiksi.
Omasta mielestäni kuka vaan saa jäädä kotiin ja toteuttaa unelmiaan, mikäli se on taloudellisesti mahdollista. Yhteiskunnan rahoilla sitä ei tosin tule tehdä. Mitä sen on väliä, käykö töissä, vai antaako aikaa harrastuksille, kunhan on onnellinen ja tyytyväinen ratkaisuihinsa.
Nyt suunnittelen väitöskirjan aloittamista...
En vain ole halunnut mennä töihin, vaan keskittyä kotiin ja mieheeni, sekä muihin asioihin kuin omaan uraani.
Siis istuuko ihan totta joku vain kotona kastelemassa kukkia, vaikka ei ole lapsia? Sanokaa nyt, että teillä käy vielä kodinhoitajakin siivoamassa?
Mikäs siinä, jos teet hyväntekeväisyyttä tuntitolkulla viikottain, ehkä sen sitten voisi ymmärtää. Mutta jos aikasi kuluu vain itsesi ja ehkä korkeintaan lisäksi läheistesi/kodin ympärillä, on se minusta tosi itsekästä.
Lähtökohtaisesti jokaisen työkykyisen pitäisi tehdä töitä ja maksaa veroja minusta, etenkin jos ei edes ole lapsia kasvatettavana.
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa. Joku juttu sopii toiselle ja toinen toiselle.
Itse en jaksaisi lasketella ja lauleskella päivät pitkät vaan tekisin ainakin osittain jotain työtä.
Jos joku haluaa olla kotirouva niin mitä siitä. Jos tuntuu että joku katsoo alentuvasti niin mitä siitä. Onko sinulla noin huono itsearvostus kun annat sen vaikuttaa itseesi? Vai roikutko liikaa keskustelupalstoilla...
Negatiivista ja alentavaa sanoa kotirouvaa pelkästään kotirouvaksi ikään kuin se todellakin olisi vähäarvoista.
Kotirouva voi olla myös johtaja jolla on useita alaisia, siistijä käy samoin puutarhanhoitaja, tekstiilien huoltaja, autonkuljettaja täytyy tilata työväkeä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja maksaa heidän palkkansa tai antaa toimeksianto palkanlaskijalle ja huolehtia kirjanpidosta. Kyllä se on työtä.
Ei sovi unohtaa ruokalistasuunnittelua yhdessä kokin kanssa.
Lisäksi lasten soitonopettajat käy kotona ja heidän harrastuksista huolehtiminen yleensäkin vie aikaa.
Lisäksi täytyy järjestää kutsuja ja tilata joskus pitopalvelu yms.
Terveisin kotirouva vai pitänee sanoa kartanonrouva minun tapauksessani.
Oikeasti elämänsisältö on kyllä aika köyhää, jos ei kanna huolta mistään muusta kuin omasta ja oman perheensä hyvinvoinnista. Hyväosaisilla olisi varaa antaa huono-osaisemmille edes rahaa, mielellään jotain konkreettisempaakin. Leena Lander on muuten loistava esimerkki epäitsekkäästä hyväosaisesta! Kunpa muutkin oppisivat näkemään omaa nokkaansa pidemmälle.
Kyllä minäkin haluaisin olla kotirouvana, pitää kodin siistinä ja valmistaa perheelle hyvää ruokaa ajan kanssa, mutta ei ole taloudellisesti mahdollista=(