Miten jaksatte hankkia ja hoitaa 3-4 lasta putkeen pienillä ikäeroilla?

Kyllähän tämä välillä väsyttääkin, mutta onneksi isovanhemmat ovat kohtalaisen nuoria ja haluavat auttaa, samoin siskoni. Lapset meillä on 4v,3v ja 1v2kk kaksoset.

ja olemme puolitoista vuotta yrittäneet saada kolmatta lasta. Toinen lapsi on vielä ns. erityislapsi, jonka puolesta saa hiukan tapella, kuten nyt tulevasta koulunkäynnistä ja avustajan tarpeesta. En ole ollut väsynyt lapsiin, nautin heidän touhuistaan ja oivalluksistaan ja istun mielelläni piirtelemässä ja pelaamassa heidän kanssaan ja luen satuja ja vien puistoon. Mutta ehkä se jaksaminen johtuu myös siitä, että lasten isä osallistuu kodinhoitoon ja lastenhoitoon kiitettävästi. En ole siis ollut pelkästään äiti, vaan myös työntekijä, vaimo ja minä näinä vuosina. Ja kieltämättä lyhyestä ikäerosta on hyötyä sellaisina päivinä, kun tulet umpiväsyneenä töistä tarhan kautta kotiin ja lapset leikkii keskenään ja antaa äiren hiukan huilata lehden ja kaffekupin ääressä.



Varmaan osalla se lyhyt ikäero johtuu myös siitä, että on löytänyt sen kelvollisen miehen vasta kolmekymppisenä ja unelma siitä lapsilaumasta pitää sitten toteuttaa kun biologia vielä sen sallii.



Kolmatta siis toivomme ja neljä olisi ollut alkuperäinen toive, mutta kaikkea ei voi saada. Hyvä että tein nuo kaksi lyhyellä ikäerolla, nimittäin heidän " tekemisensä" oli pikemminkin saamista, en tule helposti raskaaksi. Kenties ei kuopusta olisikaan, jos olisin ruvennut suunnittelemaan täsmäraskauksia.

Isommista lapsista on jopa kovasti apua nuorimmaisen hoidossa. Saa nähdä miten käy, kun keväällä tulee uusi tulokas.

minäkin olen aina ihmetellyt samaa asiaa. Ilmeisesti kyse on siitä, minkä kokee elämäntehtäväkseen. Minulla on ystävä, jolla on neljä koiraa ja seitsemän kissaa. Kuinka joku voi jaksaa sellaista? Toiset puolestaan vain kokevat äitiyden elämäntehtäväkseen. Minä en ole kumpaakaan.

huomasin jo että aikaa ja tilaa kolmannelle olisi hyvin. Ja todella hyvin viihdyin kotona vielä seuraavat 3 v =)

Vierailija:

huomasin jo että aikaa ja tilaa kolmannelle olisi hyvin. Ja todella hyvin viihdyin kotona vielä seuraavat 3 v =)

Olen saanut niin tarpeekseni kotonaolosta! Se onkin ehkä suurin jarruttaja kolmannen hankinnassa. Haluaisin kuitenkin sitä kolmattakin hoitaa kotona ainakin pari vuotta.

ap

Lasten ehdoilla tietenkin, mutta kun sai rumban pyörimään, pysyi kämppä kunnossa vähällä vaivalla ja oli AIKAA elää. Tietenkin asiaa auttoi, että koin lasten kanssa olemisen/tekemisen/kasvattamisen varsin viihdyttäväksi. Ja pidin myös kotihommista, eniten kaikista " ylimääräisistä" leipomisista ja puutarhatöistä. Omaa huvia sain lukemisesta, kavereiden kanssa soittelusta & tapailusta (sekä kotiäitikavereita että muita), sekä harrastuksista n. kerran, kaksi viikossa.

Totta kai oli inhottaviakin päiviä, mutta elämä oli silloin parempaa kuin nyt työ-koti-oravanpyörässä kieli vyön alla juostessa. Ei nyt jää aikaa tippaakaan itselle.

Yllättävän hyvin olen jaksanut. Ahdistus tulee kun ajattelen, että joskus pitää taas mennä töihin...

Eipä vaan tulla ajatelleeksi, että pitäisi jaksaa hoitaa ne kaikki lapset. Kun ne tehdään liian lyhyellä ikäerolla, ei isommistakaan ole apua pienempien hoidossa.



Sitten itketään isovanhempien ja tukiverkostojen perään.



Kyllä mun mielestä pitää itse osata ajatella asioita pidemmällä aikavälillä jos aikoo ottaa vastuulleen lapsien kasvattamisen. Ei sitä lasta voi palauttaa synnärille kun ei jaksakkaan....

Varmaan jaksaminen riippuu paljon siitä, mtien vauvat/lapset nukkuvat. Meillä kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla enkä jaksaisi enää kolmatta, suurin syy on se, kun ei saa lähes koskaan nukkua kunnolla. Ei varmaan pitäisi imettää vauvoja, ehkä pullolapset nukkuvat paremmin...

meillä nuoremman ollessa 2 v, yöunet alkoivat olla jo pääsääntöisesti hyvät. Ja kun yöt sai olla rauhassa, miksikäs sitä ei aikuinen ihminen päivällä jaksaisi puuhailla niin että pääkin pysyy kasassa.

Tosin minä nautin kyllä vauvavuodestakin, pidin siitä " pesimisestä" ja pysähtyneisyydestä, kun ei tarvinnut mennä minnekkään.

Yksi vuotiaasta kaksi vuotiaaksi on ollut se rasittavin vaihe, jolloin lapset uhmailivat ja nukkuivat huonosti, silloin olin väsynyt ja kärttyisä. Mutten silloinkaan töihin olisi halunnut mennä -kauhea ajatuskin, sitten olisin ollut vielä väsyneempi.

nää nykyajan naiset. Ennen äidit hoiti vaikka 15 lasta, isät ei auttanu,e ikä ollu pesukoneita ja muuta. Ja jaksoivat. Nykyisin nyykähdetään kahen lapsen tuomaan suureen taakkaan. Ja pyh sanon minä.

Maailma on ruikuttajia pullollaan.

en niinkään muuten kuin öiden osalta. Fyysisen sairauteni vuoksi tarvitsen kunnon yöunet ja niiden menettäminen pelottaa aina hurjasti. MInulla on esikoinen 4 vuotta, kuopus 1 vuosi ja 4 koiraa. Samalla opiskelen yliopistossa kun hoidan lapsia kotona. Tämä on antoisaa, mutta lapsiluku on nyt täynnä, ainakin toistaiseksi. Seuraavaksi on työn ja vielä syvemmin koiraharrastuksen aika.



Ja 15, ei ne äidit niitä lapsia yksin hoitaneet.... Joka talossa oli piika/piikoja, köyhemmissäkin tölleissä...

Ja siinä oli sitten muutakin työtä paljon enemmän.

Esikoinen valvotti ja itseskeli vauvana öisin tuntitolkulla ja olin tietenkin rättiväsynyt. Kuopus nukkui jo paremmin, mutta silti vasta viimeisen puolen vuoden aikana (lapset siis nyt 5 ja 3,5 v) olen nukkunut silloin tällöin eheitä yöunia! Edelleenkin ne ovat ylellinen harvinaisuus.



ap

Silti olen tyytyväinen ja onnellinen lapsistani 3v6kk, 2v ja 6kk. Halusimme monta lasta ja omasta iästä johtuen pidimme kiirettä. Pikkulapsi aika kestää kuitenkin aika vähän aikaa, muutaman vuoden. Sen ajatuksen voimalla jaksan valvomiset ja kiukuttelut ja nautin hyvistä hetkistä.

Turha verrata ENTISAIKAAN. Lapset elivät ennen kuin pellossa- oli aivan tavallista että lapset jätettiin yksin peltotöiden ajaksi esim. vauva laitettiin yksin huoneeseen jossa pelkkiä patjoja, pyykit pestiin käsin, läämitys puilla jne...ja perhet olivat suuria. Aivan varmana äidit olivat väsyneitä, ja lapset hoidettiin rimaa hipoen -oma mummoni on kertonut, kuinka rankkaa silloin oli.



Itse on voisi hankkia suurperhettä, koska haluan hoitaa lapset hyvin. Jso lapsia on yli kolme, niin kyllä siinä aina joku jää vähemmälle.

Vanhimmat leikkivät tuntikausia joka päivä keskenään ja vauvanhoito sujui jo rutiinilla. Lisäksi vauva viihtyi isompien sisarusten touhuja katsellessa, joten häntä tarvitsi viihdyttää paljon vähemmän kuin esikoista. Tukijoukkoja meillä ei ollut pahemmin käytettävissä, mutta noin kerran kuussa palkkasimme lastenvahdin niin, että pääsimme johonkin muutamaksi tunniksi kahdestaan.



Kyllä toisen lapsen vauva-aika oli minusta paljon rankempi.



Toki asiaan vaikuttaa myös se, miten hyvin lapset nukkuvat. Meillä kaikki ovat sairasteluja lukuunottamatta nukkuneet varsin hyvin ja heränneet vauvoinakin vain 2-3 kertaa yössä.

Kuvittelin aina, et musta tulee suurperheen äiti. Kaksi lasta, 1 ja 3-vuotiaat työllistävät ihan tarpeeksi, enkä vois kuvitellakkaan, et meille tulis kolmas lapsi enää ikinä. Suku kaukana, hoitoapua ei heru muualta kuin satunnaiselta mll-hoitajalta. Eriasia silloin, jos olis hoitoverkostoa tukemassa meitä, mutta ei ole niin ei ole.

Haluan olla hyvä ja " pirteä" äiti kahdelle ja hoitaa velvollisuuteni kunnolla. En halua tehdä kotiäitiyttä " raatona" ja " väsyneenä" . Elämä on kahden kanssa raskasta välillä ja tuntuu, että ei vain ole rahkeita kolmelle lapselle millään. Äitiys on elämäni huippujuttu ja olen niin kiitollinen näistä kahdesta toivotusta aarteesta.

Mutta musta ei kyllä ole enempää tähän hommaan. Olen mieluummin kunnollinen jaksava äiti kahdelle kuin väsynyt kehäraakki kolmelle tai neljälle.