Miten jaksatte hankkia ja hoitaa 3-4 lasta putkeen pienillä ikäeroilla?

Vierailija:

Eipä vaan tulla ajatelleeksi, että pitäisi jaksaa hoitaa ne kaikki lapset. Kun ne tehdään liian lyhyellä ikäerolla, ei isommistakaan ole apua pienempien hoidossa.

....

Ja ihan hyvin jaksan monta lasta hoitaa. Ja omaishoitajana mä joudun olemaan kotona joka tapauksessa joten se, että uuden lapsen myötä " joutuisi" jäämään taas kotiin, ei ole mulle ongelma.

Meillä on lapset 1v3kk ikäerolla ja kuopus nyt alle puoli vuotias. Hyvin ollaan jaksettu vaikka joskus kerrostalo ja koira-yhtälö vaatii hiomista klun mies on töiden vuoksi poissa kotoa ;) Uskon että jaksettaisiin vielää se kolmaskin perään, mutta silloin en varmaan nauttisi arjesta yhtä paljon kuin nyt. Lisäksi haluaisin että seuraava raskaus olisi taas sellainen " uusi" kokemus, nyt kun nämä ovat niin putkeen ei kakkosraskauteen juuri kerennyt paneutua.



Eli olemme päättäneet että seuraavasta lapsesta aletaan puhua vasta aikaisintaan kolmen vuoden päästä. Näin kerkeän minäkin välissä olemaan pari vuotta työelämässä ja kotiäitiys alkaa taas tuntua kaivatulta... Sitten voisikin vaikka tehdä taas kaksi putkeen ja lopettaa siihen. *jos kaikki aina menisikin suunnitelmien mukaan*

Nostan kyllä hattua heille jotka jaksavat.

Enpä olisi itsestäni uskonut aiemmin mutta nyt tuntuu siltä että haluan sen kolmannen tähän vielä juuri siitä syystä että tahdon joskus ehtiä takaisin töihinkin. Olemme miehen kanssa molemmat ns. iltatähtiä ja sitä kohtaloa emme lapsillemme halua, mieluummin kaikki samaa " sarjaa" . Tukiverkostoa meillä ei ole ja siitäkin syystä tahdomme kaikki lapset putkeen; tahdomme vielä joskus ehtiä matkustelemaan ja viettämään aikaa kahdestaan. Oma jaksaminen ei pelota, varaa on sitten palkata hoitajia ja siivoojia jos tarvitaan.

kaksoset syntyi. Olin yksinhuoltaja. Rankkaa oli aina toisinaan kun ei sitä tukiverkostoa ollut eikä lasten isästä ollut mitään apua (ei ole lasten kanssa tekemisissä). Nyt nuorimmat on 4v ja meille tulee uuden miehen kanssa vauva...

Olen sen tyyppinen ihminen, että mitä enemmän teen, sitä enemmän saan energiaa ja jaksan. Toki olen karsinut kaiken ylimääräisen pois: mieheni hoitaa kodin, ostokset, yms melkein kokonaan, tottakai minäkin jotain teen, mutta miehestä on todella suuri apu. Ilman häntä en pärjäisi.

Kaikki raskauteni ovat olleet helppoja, pahoinvointia oli kahdessa ensimmäisessä raskaudessa vain pari viikkoa, kolmannessa ei ollenkaan. Synnytykset...no, ne olivat suoraan sanottuna aika kamalia, mutta nopeasti ohi (eka 6½h, toka 4h ja kolmas 2h45min) ja toivuin nopeasti. Lapset ovat kaikki olleet ns. helppoja vauvoja, öisin olen saanut nukutuksi hyvin.

Eli minä jaksan mainiosti. Ja olen sen verran hullu, että haaveilen saavani vielä neljännen lapsen pian! Sitten meidän perheen lapsiluku on täynnä, ja nuorimmaisenkin ollessa 3v voin palata töihin. Voin keskittyä luomaan uraani, eikä enää tule vuosien poissaoloja raskauden ja vauvanhoidon vuoksi.

Minulla on viisi lasta. Lapset ovat 5,4,3,2 ja 1 vuotiaat. Ja seuraava on taas mahassa :))) En koe tätä mitenkään raskaana. Toki on päiviä, kun kaikki ei suju ihan putkeen, mutta pääsääntöisesti päivät ovat mukavia ja monipuolisia. Miehestä ei ole apua lastenhoidossa, eivätkä sukulaiseni asu lähellä. Silti tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Päivääkään en vaihtaisi pois!

Isovanhemmillani oli 7 lasta. He asuivat pienessä mökissä, jossa oli kaksi huonetta. Pyykkiä isoäiti ei pessyt koskaan, vaan likaiset vaatteet heitettiin lumihankeen tai ulos vesisateeseen, siellä ne kuulemma puhdistuivat. Talossa ei ollut suihkua ja vessaa, joten lasten puhtaus ei tainnut olla kovin tärkeä juttu. Hiiret juoksentelivat lattialla ja astiat olivat aina likaisia. Kyllähän nuo kaikki hengissä silti pysyivät.



Mietityttää, että ollaanko nykyään menty jo liian pitkälle hienojen lelujen, harrastusten, vaatteiden ym. kanssa. Se on kuitenkin varmaa, että entistä elämää ei voi verrata nykyiseen. Nykypäivän naisilla/vanhemmilla on paljon suurempi urakka hoitaa lapsia, koska vaatimukset ovat niin paljon suuremmat. Isoäitini kertoi, että hän laittoi aina vauvan isoon saaviin, kun lähti lypsämään lehmiä. Mitäkähän nykypäivänä sanottaisiin, kun joku tekisi niin?

Meillä kolme lasta, ensin kaksoset vajaa 5v ja sitten vauva 9 kk. Kaksosaika oli RANKKA. Mies paljon töissä, vauvat erirytmisiä ja muutenkin erilaisia. Molemmat ns. erityislapsia ja olen juossut heidän kanssaan jos jonkinlaisissa terapioissa. Luulen, että ois ollut helpompaa jos näitä erityisjuttuja ei ois ollut. Toinen on nyt täysin terve, toisen rumba (terapiat) on vasta alkaneet kunnolla!



Kolme lasta olemme silti aina halunneet ja kun kaksoset olivat siinä 3v niin alkoi tehdä mieli lisää lapsia. Ja sitten tuli vihdoin tämä vauva... Ihan helppoahan yhden hoitaminen onkin kahden jälkeen ja vielä kun tämä vauva on ns. ihan terve tapaus! Mutta silti on välillä todella raskasta koska vauva ei ole koskaan nukkunut 4 h pidempää pätkää öisin, yleensä herää joka toinen tunti. Jos saisin joskus nukkua pitkään niin varmasti jaksaisin päivälläkin paremmin. Nyt tuntuu että silmät ovat jatkuvasti ristissä päivisin ja karjun täällä vanhemmille lapsille:(((.



Vanhemmat lapset kyllä leikkivät välillä ihan hyvin yhdessä mutta heidän erilaisuutensa vähän hankaloittaa asioita. Riitelevät paljon ja myös riehuvat.



Onneksi ikäeroa on sentään 4 vuotta kaksosten ja vauvan välillä muuten olisin varmasti tullut hulluksi! Kaksoset tekivät pieninä paljon kepposia ja pahojaan enkä olisi ehtinyt heitä vahtia jos olisi vielä ollut pieni vauvakin vahdittavana.



Mulla päällimmäinen tunne tällä hetkellä on se, etten ehdi tehdä MITÄÄN riittävästi kaksosten kanssa:((. Vauva on vasta nyt alkanut nukkua päivisin vähän paremmin joten toivossa on hyvä elää? Yritän sitten sinä aikana ehtiä tehdä jotain kehittävää vanhempien lasten kanssa.



Mies on ajoittain paljon töissä joten sekin hankaloittaa ja raskauttaa elämääni:(((. Tukiverkkoa ei ole juuri lainkaan. Jos ehtisin harrastaa jotain niin jaksaisin varmasti paremmin.