Mököttäjä-mies. Kuinka saada puhumaan?

En pysty edes kuvittelemaan, että tuollainen tilanne voi oikeasti olla todellisuutta. Kuinka vanhoja olette? Mistä riitelitte? Miten usein riitelette muuten ja miten sovitte asiat?

En tosin tiedä minäkään ratkaisua tuohon, ei oikeasti kuulosta täysipäisen aikuisen ihmisen käytökseltä tuollainen mököttäminen. Tosi itsekeskeistä, varsinkin kun teillä on lapsikin vielä. Ja jos ei tuon enempää ole kiinnostunut suhteen ylläpitämisestä ja vaikeiden asioiden käsittelystä, en kyllä näe teillä kovin hyvää tulevaisuutta.

Olemme 25 ja 36.



Kinastelemme asioista niinkuin varmaan jokainen pariskunta. Viimeinen puolivuotinen on mennyt paljon paremmin kuin ensimmäiset 1,5v lapsen syntymän jälkeen. Silloin iski ensimmäinen kriisi, kyllähän lapsen syntymä muuttaa suhdetta ja etsimme uusia roolejamme kumpikin.



Mieheni on pitkävihainen, mutta ennen riidat ovat kestäneet max viikon. Nyt alkaa jo usko mennä, etsin jo asuntoa itselleni ja mietin kuinka pärjätä yksin, jos hän vaan laskee jotain aikaa... Jotenkin vaan tuntuu siltä että miettii seuraavaa siirtoa. Eroa en haluaisi, hän haluaa takuulla yhtä paljon lapsen huoltajuutta kuin minäkin..

Olet varmaan mun eksän kanssa. Voin kertoa, että ei tule muuttumaan.

Taitaa inhota mua ja yrittää kiusata mut hengiltä. Mutta ei onnistu, en anna hänen lannistaa itseäni. Minulla on maailman ihanin syy jaksaa: tuo mussukka-poika. Rakastan sitä niin että jaksan vaikka taivas kaatuu niskaan.

ap

Ihan sadististahan se on tuolla tavalla kostaa jotain yhtä (vaikka pahaakin) riitaa. Sitä selvästi kiinnostaa enemmän oma " kunniansa" kuin teidän perheen yhteinen onni. Ja sitten on vielä tietty niitä miehiä, jotka saa mökötyksestä hyvän tekosyyn mennä ja tehdä kuten itse haluaa ja olla kantamatta vastuuta esim. kotitöistä ja lasten hoidosta. Tulee mieleen, että ihan tarkoituksella valittu taktiikka päästä helpolla.



Kai ap sinä kuitenkin pyörität kaikkia normaaleita kotipalveluita ja mies saa niistä nauttia, vaikka käyttäytyy noin törkeästi? Jos ei reagoi edes anteeksipyyntöön, niin silloin kyllä sillä on päässä vialla jotain ja PA-HAS-TI.

Riitelimme siitä kun en enää jaksanut hänen henkistä väkivaltaansa. Sain raivarit ja kerroin että nyt saa riittää minun parjaaminen ja vähättely.



Asiat sovitaan meillä niin että minä pyydän anteeksi käytöstäni ja mies ei koskaan. Tiedän että tämä kuulostaa siltä että lähde jo kävelemään nainen , mutta ei ole helppoa kun on pieni lapsi. Ja ongelmat tosiaan alkoivat vasta kun lapsi syntyi, tai oikeastaan raskausaikana.

mussukkapojan aika päästä vähän tasapainoisempaan kotioloon. Vai haluatko, että hänestä tulee isänsä kaltainen? Jostain ne miehenä olemisen mallit tulee.

Aloitin pari viikkoa sitten työt ja kotipalvelut ovat pelanneet hitaanlaisesti sen jälkeen. Osallistuu kyllä kotihommiin niin kuin ennenkin. Minä vain olen täyttä ilmaa, aivan kuin en olisi edes täällä. Lapsemme aloitti myös päiväkodissa ja minua todellakin ahdistaa kun hän ei kerro edes päivän kuulumisia. Tekisi suoraan sanottuna välillä raivostua taas kunnolla, mutta mitä se hyödyttää. En viitsi tuhlata omaa jaksamista. Itkettää vaan koko ajan. ap

henkinen väkivalta selvästikin vain paheni. Jos joku pystyy olemaan rakkaalleen (aviopuolisoa kai yleensä rakastetaan) vihainen KUUKAUDEN, tyyppi ei voi oikeasti olla ihan normaali. Ja nimenomaan lapsen takia tuosta pitäisikin lähteä.

Ei oltu naimisissa, mutta pitkään yhdessä. Samanlainen tapaus jokatapauksessa. Se oli kauheaa ja lopulta koitui meidän suhteen kohtaloksi. Vaikka elin mököttäjän kanssa pitkään, en kyllä osaa auttaa sua. Minä laitoin kerran ehdoksi jatkamiselle pariterapiaan menon, mutta eihän se siihenkään suostunut. Siitä ei sitten enää kauaa mennyt kun erottiin.

Luulen kuitenkin, ettei ole kyse kiusasta (niin minäkin aina ajattelin ja siitä syytin), vaan yksinkertaisesti siitä, ettei pysty. Ei pysty käsittelemään omia tunteitaan tai ainakaan antamaan niitä ulos. Pelkää ja tilanteen pitkittyessä ahdistuu entisestään ja toivoo että se menisi ohi. En tiedä, näin minä ainakin ajattelen nykyään.

Lapsi on tietenkin maailman paras syy pitää parisuhde kasassa, mutta kannattaa miettiä tarkkaan, milloin yhdessä olosta on enemmän haittaa kuin hyötyä nimenomaa lapselle.

Toivottavasti tilanteenne laukeaa pian.

Vierailija:

Taitaa inhota mua ja yrittää kiusata mut hengiltä. Mutta ei onnistu, en anna hänen lannistaa itseäni. Minulla on maailman ihanin syy jaksaa: tuo mussukka-poika. Rakastan sitä niin että jaksan vaikka taivas kaatuu niskaan.

ap

Sinäpä sen sanoit. Olen samaa mieltä itsekin, en haluaisi samanlaista luonnetta pojallemme. Ei vaan ole niin helppoa alkaa rakentamaan kaikkea alusta yksin. Kaiken lisäksi olen aina vannonut avioituvani vain kerran, pettymys on suuri :( Tiedän että tämä avioliitto on ohi, ei hän minua rakasta enkä kai minäkään häntä enää.

Niin, hänen luonteensa on kuin kivi. Ei pysty käsittelemään kritiikkiä häntä kohtaan eikä tunteitaan. Kai hän tämän mallin on kotoaan saanut kun ei pääse yhtään irti vihastaan. ap

joka ahdistaa sinua tosi paljon, minusta sinun pitäisi tehdä miehellesi selväksi, että homman täytyy muuttua tai et jaksa enää. Laita vaikka tuo pariterapia tai miehen yksilöterapia suhteen jatkumisen ehdoksi. Siitäpä sitten näet, onko valmis panostamaan vai pelaako vain aikansa kuluksi jotain inhottavaa valtapeliä. Minusta näyttää siltä, että teidän suhde vetelee viimeisiään joka tapauksessa. Ainoa, mikä voisi auttaa, olisi joku tuollainen radikaalimpi auttamistoimenpide. Ja jos homma sen ehdottamiseen kosahtaa, ei sitä kannata surra, tulevaisuutennne näyttää huonolta muutenkin.

En usko hänen suostuvan terapiaan tms. HÄnen mielestään perheen sisäisiä asioita ei voi kertoa kellekään, en täälläkään voisi tuntojani purkaa, jos lupaa kysyisin.



Ainut syy miksen saa lähtöä aikaiseksi on lapsi. En pysty kuvittelemaan viikkoa erossa hänestä, en usko mieheni suostuvan muuhun kuin yhteishuoltajuuteen ja 50/50 aikaan molempien luona. Kuinka pärjätä omasta lapsesta joka toinen viikko erossa? *pillittää jo valmiiksi* :(

piirteitä, tuokin, ettei kotiasioista saisi puhua muualla. Ei tietenkään halua, että oma törkeän kohtuuton käytös tulee ilmi.



Ap, naiset on aika vahvoilla huoltajuusasioissa. Voithan myös kertoa sossuun/lastenvalvojalle, että syy eroon on nimenomaan miehesi henkinen väkivalta ja haluttomuus yrittää parantua. Eiköhän siinä ole yksi peruste sun huoltajuuden puolesta.

Jos loukkasit miestäsi niin eikö silloin olisi anteeksipyyntö paikallaan?