mä olen hirvee alisuorittaja. en ikinä uskalla yrittää mitään.

Monta tyhjänpäiväistä tutkintoa, mikään ei kiinnosta, älyä kyllä riittäisi mutta mitään ei jaksa yrittää. En harrasta, ei työkokemusta vaikka jo ikääkin.. Jotenkin olen semmoinen, että kun ei yritä mitään, eipähän putoakaan korkealta. Ja silti koko ajan tiedostan menetetyt mahdollisuudet ja kuluvan ajan.

katson taaksepäin tekemiäni ratkaisuja (koulutuksen suhteen lähinnä) enkä voi tajuta mitä olen milloinkin ajatellut. en varmaan asuntolainan lyhentämisiä ainakaan.. miten mä olen kuvitellut elättäväni itseni ja lapset? no lapsia ei tosin ollut silloin, nyt on yksi ja toinen tulossa.



raskauskin.. mun piti aloittaa nyt se " kunnollistuminen" , oppisopimuksen avulla järkevöittää tuota koulutustani ja saada oikeasti ihan oikea ammatti. mutta olenkin raskaana enkä aloita mitään moneen vuoteen. järjellä ja sydämelläkin tiedän että lapsen syntymä on huikeinta maailmassa.. silti hävettää se etten ole valmistanut elämääni paremmin näitä lapsia varten. ja sitten kun voin taas aloittaa työelämää koskevat suunnittelut niin olen jo ihan vanha kurppa ja hävettää hakea oppisopimuspaikkaa.



ap

tiedän, että musta voisi tulla vaikka mitä, mut sitten se kaatuu aina johonkin. Tuntuu, että eläisin sellasta " sitku" -elämää eli käytännössä ne asiat ei koskaan muutu ja taas tunnen itseni luuseriksi ja itsesääli kasvaa.

Ja turha kenenkään sanoa " ryhdistäydy" tai " ota ittees niskasta" ! Kun ei vaan uskalla yrittää. Jos kerran epäonnistun, en uskalla enää yrittää uudelleen ja pyrin välttämään muita saman kaltaisia asioita/tilanteita, joissa olen epäonnistunut.

muuten, niin jonkin ajan kuluttua niitän sitä satoa. Eli uhrautukaa itsenne ja lastenne tähden. Älkää hakeko helppoa ja nopeaa nautintoa vaan hakekaa nautinto siitä valtavasta työmäärästä, jonka saatte aikaiseksi.

ainakin itse olen siis tehnyt töitä elämäni aikana, lukio- ja opiskeluaikani ja kaikki kesät olen ollut töissä, joskus kolmessakin päällekkäin. olen ahkera tekemään ja mulla on hyviä työtodistuksia. ehket epäillytkään asiaa, halusin kuitenkin selventää.



ne vaan ei ole mitään hohdokkaita hommia ne hommat joita olen tehnyt ja olen ruvennut epäilemään että en osaa tehdä muuta kuin niitä. en kuitenkaan ole tntenut oloani yhtään kotoisaksi niissä työpaikoissa, tuntuu että osaisin tehdä hommani vaikka vasemmalla kädellä aivot narikassa, ja se olo harmittaa mua. en ole koskaan ollut oikein samalla aaltopituudella työkavereiden kanssa, ja sekin harmittaa. en tahdo sanoa että olisin kauheasti fiksumpi kuin he, mutta varmaan olen fiksu eri tavalla.



luulen että mulla mahdollisesti ois sen verran älyä että pärjäisin jossain hiukan vaativammassa hommassa mutta mua ei kiinnosta mikään ja jos kiinnostaa niin en uskalla hakeutua sinne, en usko että kelpaan ja pelkään nolaavani itseni. tuntuu että jos oikeesti lähtisin tavoittelemaan jotain " hienompaa" niin siihen pitäisi sitten olla oikeaa intohimoa ja kiinnostusta, mutta ei mulla ole.



ja nythän mä olen taas kokopäivä-äitinä muutaman vuoden, eikä siinä sinänsä mitään, mutta mä en ole mielestäni kovin hyvä äiti.



ap

Ei ole olut laiskuudesta kyse. Enemmänkin vaan lamauttavasta epäonnistumisen pelosta. Ja itseluottamuksen puutteesta.

minä taas olen hirveä päätä seinään -takova tyyppi. Mitä enemmän esteitä ja vastoinkäymisiä, sitä enemmän tunnen eläväni. Ei tämäkään mitään herkkua ole. Vaihdan koko ajan alaa, opiskelualaa ja työtä, niin etten voi pysähtyä ja kehittyä yhdellä ' trackillä' ...

samankaltaisia ongelmia. mutta ei edes sitä ammattia:(

kallis, mutta varmasti hintansa väärti. Uskoisin.

kuka nostelee mun iänkaikkisen vanhaa aloitustani?



ongelma ei muuten ole poistunut, oon edelleen hirvee alisuorittaja, ja murehdin asiaa viimeksi eilen.

Olin aina luokkani paras, kunnes jännittäminen ja epäonnistumisen pelko veivät mut melkein katuojaan. Nyt olen tällainen lähiöäiti, ei koulutusta, ei ammattia, ei työkokemusta, pelkkää masennusta.

Onko se kamalampaa kuin nykyinen tilanne?

Olen fiksu ja nopea oppimaan ja pidän tavoitteeni erittäin korkealla. Minulla on aina sata rautaa tulessa. Ja kyllä, elämä on monesti todella raskasta. Pari krt ollut jonkin asteinen burn out. Mikään ei ikinä riitä minulle. En voisi kuvitellakaan 8 h työpäivää. Lisäksi täytyy vähintään olla opintoja ja freelancer töitä ja maratonille treenausta tai tunnen itseni mitättömäksi luuseriksi. Lapsethan siinä kärsii. Uskon vakaasti, että minulla on mahdollisuuksia edetä urallani pitkälle. Mikä pettymys, jos saan lopullisen burn outin ennen sitä.



AP, opettele myös nauttimaan elämästäsi. Et sä ikinä haluaisi elää mun elämää, sen voin kertoa :( Kauhea itsesäälikohtaus, mun elämä on hirveetä!

Vierailija:

Onko se kamalampaa kuin nykyinen tilanne?

mulla on mukava mies, 2 mahtavaa kakaraa, uusi asunto (eka oma, jee!), nykyään jo muutamia tuttaviakin (toisin kuin silloin kun tota ekaa viestiä kirjoitin, täähän on aika vanha ketju). oon löytänyt aika mielenkiintoisen keskusteluryhmän, ihan live-sellaisen.

mulla oli joku kamala itsesääli päällä kun kirjoitin tätä aloitusta. en oo ihan niin saamaton kuin tuolloin ajattelin.

ja itseasiassa se oppisopimuskoulutus on ihan hyvä vaihtoehto mulle varmaan vielä parin vuoden päästäkin.

ap

Siis mä olen itse aivan samanlainen kuin nuo muut alisuoriutujat, ei ole edes sitä ammattia ja kotona olen ollut vuosia. Vaihtoehdot on todella vähäiset ja sitten tuollaisen ääliön täytyy tulla tänne kehuskelemaan, aivan kuin se midän tilannetta parantaisi. Päinvastoin.

Ja tuo life goach juttu on naurettava, ihan kuin rakkausvalmentajakin, täyttä humpuukia.

sitten vaan aloin tekemään asioita yksi kerrallaan.



Yritin kerrankin olla itselleni rehellinen ja ryhtyä toteuttamaan asioita joita aina olin halunnut tehdä.



Pelottihan se ja monta tuskankyyneltä on tullut mutta elämä on parempaa kuin koskaan ja olen oppinut tarttumaan niihin mahdollisuuksiin!

Juuri toi asenne: kun ei ole mitään vikaa, on mukavuudenhaluinen ja into yrittää mitään uutta puuttuu. Sitä kautta vain jämähtää paikoilleen ja muutaman vuoden kuluttua huomaa olevansa suossa, josta on vaikea nousta.



Tehkää NYT jotain, edes pientä tulevaisuuden eteen. Opiskelkaa vaikka uusi kieli tai jotain muuta, joka pitää aivotoimintanne vireillä. Opetelkaa käyttämään jotakin tietokoneohjelmaa loistavasti, sen voi tehdä itseopiskelunakin kotona.

!!!

olet tarpeeksi hyvä ja koko ajan voi laittaa uusia tavoitteita...

Olen aina tehnyt töitä jne. mutta tuntuu etten vaadi itseltäni tarpeeksi. En minäkään uskalla. Myös minulla tekemäni työt on sellaisia, joita kuka vaan voisi tehdä. Pari koulutustakin on, mutta ne ei kuitenkaan ole sitä mitä haluaisin.

Viime aikoina on alkanut paljonkin ahdistamaan se, että mitä tässä elämässä minä aion tehdä, varsinkin työn saralla.. Huoh.

tuettiinko itsetuntoasi kotona?