Ikäero syynä Häkkisten eroon
Tämähän on ollut tiedossa jo kauan, kun Erja alkaa lähestyä viittäkymppiä, haluaa Mika katsella taas nuorta naista eikä vaihdevuosi-iässä olevaa.
Nyt Mika voi taas ottaa vaimokseen nuoren 25-30-vuotiaan naisen.
Kommentit (40)
Ei pelkkä ikäero voi olla syy. Voihan tietty olla että jommallakummalla on jo joku uusi valmiiksi katsottuna.
kun elämä arkipäiväistyy niin sitten erotaan.
kyllä täytyy sanoa, että on taas sarjassamme yksi turhista eroista!! Lapset noin pieniä ja pariskunta kuin toisilleen tarkoitettu. Voi mikseivät ihmiset osaa selvittää asioitaan ja jatkaa yhdessä, vaikka aina ei niin hyvältä tunnukaan. Miksi ratkaisu on kaikkia osapuolia raastava ja repivä ero, josta loppujen lopuksi viattomimmat osapuolet eli lapset kärsivät eniten. Tälläkin parikunnalla on varmasti ollut mahdollisuuksia hoitaa parisuhdettaan, jos vain siihen haluavat. Rahalla saa lastenhoitajia ja omaa aikaa. Niin, mutta ei onnea, sanoo varmasti joku.
Te muut, hoitakaa parisuhdettanne, antakaa anteeksi toisen vikoja ja ottakaa aikaa itsellenne ja toisillenne yhdessä. Minun mielipiteeni on, että eroista suurin osa olisi ollut vältettävissä, jos vain enemmän tahtoa ja vähemmän itsekkyyttä olisi ollut pelissä.
T. 20 vuotta aviossa ollut
ja Mika ei kestä sitä hormoonimyrskyä
Vierailija:
kyllä täytyy sanoa, että on taas sarjassamme yksi turhista eroista!! Lapset noin pieniä ja pariskunta kuin toisilleen tarkoitettu. Voi mikseivät ihmiset osaa selvittää asioitaan ja jatkaa yhdessä, vaikka aina ei niin hyvältä tunnukaan. Miksi ratkaisu on kaikkia osapuolia raastava ja repivä ero, josta loppujen lopuksi viattomimmat osapuolet eli lapset kärsivät eniten. Tälläkin parikunnalla on varmasti ollut mahdollisuuksia hoitaa parisuhdettaan, jos vain siihen haluavat. Rahalla saa lastenhoitajia ja omaa aikaa. Niin, mutta ei onnea, sanoo varmasti joku.Te muut, hoitakaa parisuhdettanne, antakaa anteeksi toisen vikoja ja ottakaa aikaa itsellenne ja toisillenne yhdessä. Minun mielipiteeni on, että eroista suurin osa olisi ollut vältettävissä, jos vain enemmän tahtoa ja vähemmän itsekkyyttä olisi ollut pelissä.
T. 20 vuotta aviossa ollut
ja samanikäisetkö ei eroa koskaan??
tai jos nainen on nuorempi??
Vierailija:
ja samanikäisetkö ei eroa koskaan??tai jos nainen on nuorempi??
mutta ei silloin ikäero ole syynä. Ikäero on syynä vain silloin kun nainen on vanhempi. Muutoin on aina muita syitä.
Mika on vieläkin luonteeltaan ' tavallinen' suomalainen äijä ja Erja taasen on (aina ollutkin) laskelmoiva bitch. Ihmeen kauan Mika kesti Erjaa.
mitättömämmän näköistä miestä kuin Mika, saa hakea.
saisi naista ilman formulamenestystä....jos nyt pitää ulkonäköseikkoihin mennä....
heillä ei ollut avioehtoa kun lehdet viimeksi asiaa selvittivät eli Jenni saisi siis puolet kaikesta. Eiköhän Erjakin niin paljon saa, ettei töissä pakko ole koskaan käydä.
Nehän meinas erota jo silloin, kun Mika lopetti F1:ssä. Silloinhan uutisoitiin kaikenlaista ja nyt sitten sama juttu. Urheilijalle on varmaan aika kova paikka se, kun ura loppuu ja tulee jonkin sortin tyhjiö. Toiset täyttää sen viinalla (Mika Myllylä, Juha Kankkunen), toiset vaihtaa naista (Jani Sievinen) toiset ei millään lopeta (Raimo Helminen, Teemu Selänne).
Ei koulutusta, ei ammattia, ei kykyjä mihinkään muuhun.
Vierailija:
Nehän meinas erota jo silloin, kun Mika lopetti F1:ssä. Silloinhan uutisoitiin kaikenlaista ja nyt sitten sama juttu. Urheilijalle on varmaan aika kova paikka se, kun ura loppuu ja tulee jonkin sortin tyhjiö. Toiset täyttää sen viinalla (Mika Myllylä, Juha Kankkunen), toiset vaihtaa naista (Jani Sievinen) toiset ei millään lopeta (Raimo Helminen, Teemu Selänne).
Pitäsikö hänen ehkä olla myös maisteri? Vai tekniikan tohtori?
mikan ulkonäössä ole moittimista.
kunhan vaan tavallinen duunari...
saavutukset hänen omalla alallaan eli autourheilussa ovat sitä luokkaa ettei hän juuri muita meriittejä tarvitsekaan.
Vierailija:
saavutukset hänen omalla alallaan eli autourheilussa ovat sitä luokkaa ettei hän juuri muita meriittejä tarvitsekaan.
On siinäkin " meriittiä." ja vaatii varmaankin suuria henkisiä lahjoja. hah hah! Varmasti Erjakin tämän lopussa tajusi.
muuta kuin mahdollisuuden taloudellisesti huolettomaan elämään.
Jotenkin epäsopiva pari...