Karjuitteko synnytyksessä vai piipitittekö?

Puhuin ihan normaalilla volumella ja puhisin kai jotain, en huutanut (ihan turhaa energian hukkaa) enkä piipittänytkään kyllä mitään.

Supistuksia tuli tauotta, en pystynyt puhumaan tai huutamaan yhtä aikaa supistuksen kanssa. Siis aika hiljaista oli. Ponnistaessa kai jotain puhinaa kuitenkin pääsee?

ja jälkikäteen pyytelin anteeksi kätilöltä, mieheltäni, ja kaikilta niiltä opiskelijoilta jotka olivat kuulemassa. aika roisia tekstiä kuulemma tuotin. hävettää...

2.synnytys: avautumisvaiheessa kunnon aariat (anestesilääkäri sähläili ja jouduin makaamaan tosi pitkään paikallani epiduraalia laitettaessa, jollotus auttoi siihen), ponnistuvaiheen olin hiljaa, ei tuntunut juuri missään kun epiduraalin vaikutus alkoi vasta silloin.

hallinnassa. Ilokaasu myös apuna - jos ei auttanut kipuun, sai minut ainakin keskittymään johonkin muuhun itse supistuksen sijaan eli hengittämiseen.



Mitäpä tuota tuhlaamaan energiaa huutamiseen.



Sitten kyllä huusin ihan älyttömän mölötysblablaauaudiipadaapasekoiluääntelyn, kun kätilö paineli rajusti kohtua vauvan jo synnyttyä - se nolottaa... Pakollinen toimenpide kuitenkin se. Vaikka synnytyksessä oli hirmuisia kipuja, tuo kohdunpainelu oli kuitenkin pahinta koko hommassa... Mulla on muutenkin hyvin herkkä vatsa. Tikkien ompelun pieni tuntuminen oli myös mitätöntä siihen verrattuna.

Minulla ei ole tapana purkaa kipua millään ääntelyllä - en huohota, en piipitä, en itke, en voihki, enkä myöskään karju. Joskus voisi olla tietty hyvä, että olisi tuollainen purkukeino käytössä, mutta kun ei sovi luonteelle, niin mitäs tuolle voi. Pari karjahdusta tosin taisin sitten ponnistusvaiheessa päästää, kun sattui niin perkeleesti.

lempeästi hyräiltiin synnytyslaulua ja näin aikaansaatiin ihan omilla ansioilla täysin kivuton ja luonnollinen synnytys.

juttelin normaalisti supistusten/ponnistusten välissä kätilöille ja miehelleni. Niiden aikana keskityin olennaiseen ja olin hiljaa.

Mä en pitänyt mitään sen ihmeempää ääntä, koska olin melkein kuin transsissa, hengitin vaan ihan älyttömän syvään ujjayi-hengitystä (joogasta tuttua) ja naukkailin ilokaasua. Mulla ei ole muuta mielikuvaa kivusta tuosta synnytyksestä kuin se, kun vähäksi aikaa herpaannuin tuosta hengittämisestä ja keskittymisestä, ja silloin kivut repes täysin. Mutta kun taas keskityin ja hengitin ja rentouduin, niin sillä se meni : )

¨

Tota oli kyllä edeltänyt se, että olin joogannut tosi paljon, ja miinuspuolena se, että en juuri mitään kkoko synnytyksestä muista. Kakkosen synnytys olikin paljon tuskaisampi, en päässyt siinä samaan tilaan, luomuna meni sekin, mutta kivuilla.

ne sun synnytykset oli vaan ihan erilaisia. Ja se että " et päässyt tilaan" tarkoittaa oikeasti sitä että sun toinen synnytys oli kivuliaampi.

Karjuminen ei yksinkertaisesti auta mua sellaisessa tilanteessa. Eikä kiroilukaan jotenkin just siihen tilanteeseen sopinut, myöhemmin kyllä kiroilin sotavammojani.