Voiko puolison mielenterveysongelmaa pitää yhtenä syynä avioliiton epäonnistumiseen

Vai katsotko, että taas joku jauhaa paskaa?

Mutta sitten riippuu aivan itsestasi etta kestatko vai haluatko lahtea karkuun?

en rinnasta lihavuutta ja mielenterveysongelmia, vaan kysymys itsessään oli niin järjetön, että vastasin samalla tavalla ;)



Voiko epäonnistumisen syynä pitää mielenterveysongelmia? No totta kai voi. Kai se nyt on jokaisen oma asia, minkä katsoo avioeron syyksi. Sitä tässä vastauksessani tarkoitin.



Jos kerran mielenterveysongelmia ei ole edes diagnosoitu, niin ONKO sellaista edes, ja miten vakava...jnejne. Kysymys oli kummallisesti muotoiltu.

Vierailija:

Mutta sitten riippuu aivan itsestasi etta kestatko vai haluatko lahtea karkuun?

teillä ei ole parisuhteeseen vaikuttavia mielenterveysongelmia, mutta voiko niitä pitää avioeron syynä???

Vierailija:

Jos kerran mielenterveysongelmia ei ole edes diagnosoitu, niin ONKO sellaista edes, ja miten vakava...jnejne. Kysymys oli kummallisesti muotoiltu.

hyväksytkö sinä väitteen sellaisen olemassaolosta? Vai vaatiiko mielenterveysargumentti aina riittävän psykiatrisen evaluaation, mikä joka tapauksessa ja useimmiten edellyttää asianomaisen omaa motivaatiota.

Vierailija:

teillä ei ole parisuhteeseen vaikuttavia mielenterveysongelmia, mutta voiko niitä pitää avioeron syynä???

Diagnoosilla se mielenterveysongelma ei ilmesty eikä poistu. Se joko on tai ei.

en ymmärrä tätä edelleenkään. Eli siis saako ihminen erota, jos on mielenterveysongelmia puolisolla, vaikka niitä ei olisikaan diagnosoitu. Siis sekö on kysymyksesi ap? Vastaus on yksinkertainen, saa. Suomessa ei vaadita mitään erityisiä syitä avioerolle.



Jos taas mietit sitä, miten muut ihmiset suhtautuvat avioeroon, niin eikö vaan voi sanoa, että meillä ei synkannut. Pitääkö sitä alkaa " syyttelemään" toista osapuolta ja hänen mielenterveyttään? Varsinkin jos mitään ei ole diagnosoitu?



Eli kerran vielä, mikä on kysymyksesi tarkoitus?

Vierailija:

Diagnoosilla se mielenterveysongelma ei ilmesty eikä poistu. Se joko on tai ei.

Diagnoosi ei poista tai lisää mitään, mutta jos anoppisi on lääkärikirjaansa selattuaan varma, että hänellä on Etelä-Amerikan sademetsissä elävän loisen aiheuttama kuolemaan johtava sairaus ja kyseinen anoppisi ei ikinä ole käynyt Tukholmaa kauempana, niin uskotko häntä, vaikka diagnoosia ei olekaan? Samantapaista problematiikkaa liittyy siihen, kun joku kertoo avioeronsa syyksi entisen puolisonsa diagnosoimattomat mielenterveysongelmat.

Vierailija:

Diagnoosilla se mielenterveysongelma ei ilmesty eikä poistu. Se joko on tai ei.

ongelmien taustoittaminen on tarpeen.



Tendenssihän on uskoa, että vihainen ihminen on syystäkin vihassa ja ongelma pahantekijässä. Mutta entä jos pahaa ei ole tapahtunut kuin suuttuneen ihmisen mielessä?

Ehkä sillä eksällä oikeasti on mt-ongelmia, ehkä ei.

siksiko etta on vain mielenvikainen???

Vierailija:

Samantapaista problematiikkaa liittyy siihen, kun joku kertoo avioeronsa syyksi entisen puolisonsa diagnosoimattomat mielenterveysongelmat.

ei varsinaisesti olisikaan, voi " maineen puhdistaminen" olla tarpeen, mikäli toinen osapuoli aiheetta heittää lokaa.

mutta puoliso on silti voinut diagnosoida asian täysin päin mäntyä.



Jos joku tulee kertomaan minulle avioerostaan ja puolison mt-ongelmista, niin vastaan jotain tyyliin ai jaa kun ei minulla parempaakaan tietoa ole.

Vierailija:

hyväksytkö sinä väitteen sellaisen olemassaolosta? Vai vaatiiko mielenterveysargumentti aina riittävän psykiatrisen evaluaation, mikä joka tapauksessa ja useimmiten edellyttää asianomaisen omaa motivaatiota.

Hän oikeasti käyttäytyy kuin pakkomielteinen. Hänen on pestävä kätensä monta kertaa päivässä ja silti ne eivät ole puhtaat. Jos hän soittaa eilen, että on tulossa meille tänään ja jostain syystä me perumme hänen tulonsa, hän saattaa jopa potkaista seinän rikki siksi, että hänen suunnitelmansa muuttuivat. Hän ei käytä vaatteiden pesemiseen pesuaineita eikä siivoa, vaikka käsiä onkin pakko pestä puhtauden nimissä. Jos hänen on mentävä johonkin virastoon, hänen on suunniteltava sinne meno erittäin tarkkaan tai muuten hän ei uskalla mennä ko. toimistoon. Kun hän juo alkoholia, hänen on aina juotava sama määrä, muuten hän ahdistuu.

Luultavasti joku AV-mamma keksii tästäkin kuvauksesta, että hänellä ei ole mielenterveysongelmia. Mutta jos hänet tapaa, niin ei voi olla erehtymättä ongelmasta ja sen laadusta.

Hänellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista diagnoosia.

Sen sijaan avioerotilanteessa olisin varovainen sanomaan, että miehellä on diagnosoimattomia ongelmia. Se on niin ihmisiä haavoittava tilanne, että toista voidaan syyttää väärästä haukkumisesta. Siinä tilanteessa on tunteet ja viha pinnalla muutenkin, joten silloin on parasta olla varovainen, mitä toisesta ihmisestä sanoo.

miten on voinut olla niin huono puoliso. On pitänyt ihan rautalangasta vääntää, mikä on " normaalia" ja mikä ei.



Hän oli kuvitellut, että " kaikki naiset saavat hysteerisen raivokohtauksen jos heidän miehensä lepää kuumeessa eikä tee kotitöitä" tai " kaikki naiset saavat raivokohtauksen 6kk ikäiselle vauvalle jos tämä yrittää käsillä tavoitella äidin kasvoja ja hiuksia" tai " kaikki naiset ryhtyvät raivohulluiksi mikäli mies lomautetaan töistä pariksi viikoksi" .

Sitten on ne ihmiset, joiden sekoilu ei ole mitenkään sidoksissa eroon. Mitään paranemista ei tapahdu, mistään vastoinkäymisestä ei opita, vuosien varrella kummallisuus vain lisääntyy.

Joten mitään mielenterevesysargumenttia ei tarvita minnekään. Mitään argumenttia ei tarvita.



Mieheni exä on objektiivisesti ottaen täysi naksupää, mutta diagnoosia hänellä ei ole. On vain lastenpsykiatrisen poliklinikan lausunto, jonka mukaan hänen luonaan asuminen ei ole lasten psyykkiselle kehitykselle hyväksi. Meille on ihan sama, saammeko jonkun mielestä sanoa häntä naksupääksi vai emme. Pääasia, että saimme lapset pois hänen vaikutuspiiristään.