Mulla hajoo paa! Meidan ipanat 1v ja 3v ovat koko ajan joko riidoissa, loukanneet tai riehuvat. Tanaan laitoin paperille tukkimiehen kirjanpidolla joka kerta viivan, kun oli joku

Lisäksi sit 3 koululaista jotka osaa riehua ja kiukutella nekin.

ja annan kaikkeni, niin mikään ei riitä! En tajua miten jotkut saa tehtyä kotitöitä tai ruokaa saati sitten opiskeltua. Mulla menee koko aika perus pukemiseen, vessattamiseen, ruokailuun ja lasten kanssa olemiseen / viihdyttämiseen / tilanteiden selvittelyyn. Illalla lasten nukahdettua koitan tehdä seuraavaksi päiväksi ruuat ja kotihommia.

Jos olisin tämän tiennyt, niin en olisi äidiksi halunnut. Musta ei vaan ole tähän ja nyt on myöhäistä katua.

niin saavat muita kavereita ja virikkeitä. Purkavat energiansa leikkiin, ei riitoihin. Ja jaksat itsekin olla ihana äiti. Ja tämä kaikki lämmöllä kirjoitettu, ilman v.....ilua.

meillä ainakin hieman alle 3v kaksoset tykkäävät auttaa pykkien nostamisessa koneesta tai tiskikoneen tyhjentämisessä (tyjentävät lusikat) jne.



1v on tietysti niin pieni ettei vielä edes ymmärrä jos kiellät ja perässä on oltava koko ajan...



tsemppiä!



ps. Ulkoilkaa!

Kerta viikkoon saattaa tulla jokin kärhämä, ja silloinkin yleensän on jokin extrasyy, väsymys, flunssa tms.



Lapset nyt 5 ja 3.

Vierailija:

Kerta viikkoon saattaa tulla jokin kärhämä, ja silloinkin yleensän on jokin extrasyy, väsymys, flunssa tms.

Lapset nyt 5 ja 3.

No tämä ei tietenkään auta ap:tä, mutta ei meilläkään. Hae apua, tilanne ei ole normaali. Juttele neuvolassa ja menkää perheneuvojalle. meillä lapsilla 2,5 vuotta ikäeroa, nuorempi nyt 2, ja pari riitaa päivässä tulee siitä, kun toinen sekottaa toisen leikin.

Ihme juttu, että joku tykkää että tuo olisi normaalitila, jolle ei mitään voi!



12

että isompi ei koko ajan telo pienempää tahallaan. Joko puolen vuoden jokapäiväinen tusina jäähyjä aiheesta tuottaa vihdoin tulosta tai sitten pienempi oppinut antamaan riittävästi takaisin.. Yhteisiä leikkejä alkaa jo kivasti syntymään (toki vielä loppuvat aivan liian lyhyeen ja yleensä riitaan, mutta kuitenkin).



Isommalle ehdottomasti kerho tai muuta toimintaa myös kodin ulkopuolelle!

ti. Sosiaaliset taidot eivät ole sitten kehittyneet samaa tahtia. Lapsi on todella voimakastahtoinen, helposti ärtyvä / kuohahtava. Ikätovereiden kanssa myös kärhämiä tulee tosi nopeasti, mutta he pitävät pintansa tietenkin paremmin kuin 2v nuorempi sisarus. Ollaan koetettu 2 kertaa viikossa viettää aikaa ikätovereiden kanssa. Lapsi on hyvin leiskuva persoona, on yleensä se, jonak mukaa toiset lähtevät leikkiin, liidaa tilanteen, on kekseliäs jne mutta auta armias, jos jokin menee piirunkin vastoin hänen tahtoaan...

Nuorempi sisarus on ikäisekseen hyvin kehittynyt, puhuu todella hyvin ja on näppärä myös. On innolla osallistumassa kaikkeen isomman toimintaa ja sotkee tietysti isomman mielestä. Pienempi saa hurjia raivokohtauksia, jos ei kykene samaan kuin isompi.

Miten voi olla liikaa lastensa saatavilla? En tajua? Voisitko tarkentaa?

se ON kauheaa, hermoja kiristää, kun parhaansa yrittää ja mikään ei riitä. Mutta usko tai älä, se helpottuu. En ois uskonut, mutta niin siinä meilläkin on vähitellen käynyt. Molemmat kasvaa ja kehittyy. Kuopus on kohta 2 v ja vaikkei lepäilyä vieläkään ole, niin paljon helpompaa kuin aiemmin.



Ja toisekseen, pitää ottaa asenne, että tuo kaikki kuuluu lasten kehitykseen ja elämän opetteluun. Sun ei pidä ottaa asioita niin vakavasti. Ei lapsesi ole ilkeitä tai pahoja, ne ovat pieniä lapsia.

Kun vauva menee päikkäreille, laita isommalle video ja ota kahvikuppi ja joku köykänen lehti. Se helpottaa hiukan. Meillä saman ikäiset lapset. Onhan tää aika raskasta välillä, mutta joskus on myös hauskoja hetkiä. Meillä isompi on joskus " lapsenlikkana" jos on pakko tehdä jotain. Esim. " vahdi nyt siskoa kun äitin on pakko käydä vessassa" (en suinkaan aina käy yksin vessassa, en vaan haluais ottaa pientä mukaan joka kerta kun nuohoaa kaikki lattiakaivot ja potat yms. sillä aikaa kun istun)...Siis ei ole tietenkään mitään oikeaa vahdittavaa, ei vaaran paikkoja vaan todellinen homma on vaan pitää seuraa. Vaikka just olis tapelleet niin kun pyytää apua siihen hommaan niin on mielellään siskon kanssa ja kovin empaattisesti lohduttaa jos pienempi alkaakin itkeä esim. kun menen toiseen huoneeseen.

Vierailija:

Kun vauva menee päikkäreille, laita isommalle video ja ota kahvikuppi ja joku köykänen lehti. Se helpottaa hiukan. Meillä saman ikäiset lapset. Onhan tää aika raskasta välillä, mutta joskus on myös hauskoja hetkiä. Meillä isompi on joskus " lapsenlikkana" jos on pakko tehdä jotain. Esim. " vahdi nyt siskoa kun äitin on pakko käydä vessassa" (en suinkaan aina käy yksin vessassa, en vaan haluais ottaa pientä mukaan joka kerta kun nuohoaa kaikki lattiakaivot ja potat yms. sillä aikaa kun istun)...Siis ei ole tietenkään mitään oikeaa vahdittavaa, ei vaaran paikkoja vaan todellinen homma on vaan pitää seuraa. Vaikka just olis tapelleet niin kun pyytää apua siihen hommaan niin on mielellään siskon kanssa ja kovin empaattisesti lohduttaa jos pienempi alkaakin itkeä esim. kun menen toiseen huoneeseen.

ja jokin liikuntaharrastus, missä voi fyysisesti purkaa voimiaan.

En osaa sanoa, onko ns. normaalia vai ei, mutta jotainhan tuolle tilanteelle pitäisi pystyä tekemään. Minusta on välillä tuntunut hyvin samanlaiselta, lapset 3 ja 4,5 v.



Itselläni tuli mieleen sama kuin mitä joku jo kirjoittikin: lapset ovat tottuneet liian hyvään, kun ovat saaneet niin paljon äidin jakamatonta huomiota. Ja että ulkoinen hoitopaikka ainakin osapäiväisesti voisi tehdä kaikille hyvää, olkoon se sitten osapäivä-, kokopäivähoito tai hoitaja kotiin edes siksi aikaa, että pääsee itse hetkeksi tuulettumaan.



Minä olen yrittänyt totuttaa lapsia leikkimään keskenään, ilman että istun jatkuvasti vieressä. Pienimmäisesi on vielä aika pieni, mutta kyllä tämä varmaan vähän myöhemmin alkaa onnistua. Esimerkiksi aamulla, kun lapset heräävät, he saavat leikkiä jonkin aikaa keskenään, kunnes minun on pakko nousta pyyhkimään pylly tms. Meilläkin lapset ovat kuin kissa ja hiiri, mutta näinä aamuhetkinä voi mennä puolisen tuntiakin ilman mitään ongelmaa; isoveli nätisti opettaa siskolle asioita jne., he pelaavat yms. Ongelmat alkavat tasan silloin, kun aikuinen astuu paikalle ja aletaan taas kerjätä sitä huomiota hyvällä tai pahalla. Sitten paikalla ollessani otan vaikka lehden ja sanon, että lapset voivat leikkiä, olen lähellä, mutta haluan lukea rauhassa. Ensinhän, ja välillä vieläkin sille päälle sattuessaan, lapset hyppivät lehden päällä (luen lattialla) ja yrittävät häiritä kaikin tavoin, mutta edistystä on tapahtunut. Lapset tosiaan myös mielellään osallistuvat askareisiin ja olen sitäkin hyödyntänyt, mutta se on usein sellaista toheltamista, että jos on itse väsynyt, sitä ei oikein jaksa. Mutta jos pitää vaikka hakea jokin tavara jostain, on ollut oikeasti helpottavaa keksiä, että lapsista voi olla apua - kaikkea ei TARVITSE tehdä itse. Sisarusten välejä parantaa myös se, kun pyytää isompaa auttamaan pienemmän hoidossa, hakemaan vaippaa jne.



Toi on niin ärsyttävää, kun joku tulee sanomaan, ettei meillä vaan riidellä kuin kerran kymmenessä vuodessa. Lapset ovat NIIN erilaisia. Meillä on niin temperamenttinen tuo esikoinen, että minäkin olen välillä ollut helisemässä. Se mustasukkaisuus pikkusiskon syntyessä - voi apua!! Ja miten ihmeessä sellaista voisi etukäteen ajatella. Olin käynyt naapureiden neljää lasta hoitamassa, kun olin 10 - 18 -vuotias ja kuvittelin tietäväni lapsista jotain, mutta omatpa ovat ihan erilaisia, suhtautuminen heidän kasvattamiseensa on erilainen, on aikuisuuden työ- ym. paineet, jotka kaikki vaikuttavat siihen, mitä omilta lapsiltaan jaksaa ja kykenee milläkin hetkellä vastaanottamaan...



Jonkin aikaa varmaan on vielä rankkaa, mutta usko, että aika pian helpottaa ja sitä odotellessa ole itsellesi armollinen. Tsemppiä!

sairastelujen vuoksi. Nyt ollaan sitten tavattu pari kertaa viikossa kavereita ja päivittäin näkee puistossa muita lapsia. Näin pysytään terveempinä. Ollaan kokeiltu aina ajoittain kerhoon menemistä ja seurauksena aina sairastelu.

jos päivässä on aina 78 kärhämää, eikä siihen ole mitään selvää syytä.



Meidän esikoinen on sikatemperamentikas ja lapsilla tismalleen sama ikäero, mutta ikinä ei ole pahoinakaan päivinä tuollainen meno.

Siinähän se syy tuli.



Jos todella kökötät tuonikäisten lasten kanssa monta viikkoakin putkeen sisätiloissa, niin kai siinä nyt hajoo itse kunkin pää!



Jos tuntuu, että kerhossa sairastuu, niin vie puistoon ulkoilemaan tai puistotädille, siellä ollaan ulkona, eikä pöpöt leviä yhtä hanakasti. 3 - 4 tuntia ulkoilua per päivä, niin johan jää tappeleminen vähemmälle.

Musta toi on ihan normaalia, meillä ollut samanlaista. Se on vaihe, joka vähitellen helpottuu. Tietty vanhempien pitää puuttua tappeluun ja kiukutteluun, ja osin olla turhista stressaamatta. Mutta tilanne myös helpottaa jossain vaiheessa.



äiti, lapset 2 v ja 3,5 v

että lapset on ihan uskomattoman hyviä vaistoamaan, kun äiti on ihan rikki ja silloin äiti ei kyllä pääse helpolla! Se on niitä elämän " vääryyksiä" , että kaikki menee putkeen, kun on itse aurinkoinen, mutta heti, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksaisi yhtään mitään, niin jopa lapset ja muutkin koettelevat kisakestävyyttä.



Meillä oli kova riita- ja pahantuulisuuden kierre kotosalla jossain vaiheessa, hermot olivat kireällä ja huusin lapsillekin vähän väliä, ja lasten käytöksestä näki, että he kärsivät tilanteesta. Puhuttiin miehen kanssa asioista, yritin lepäillä lisää aina kun vain voin, ja o-i-k-e-a-s-t-i, jos tällaisesta kierteestä pääsee eroon joksikin päiviksi, aika pian huomaa positiiviset vaikutukset kaikkialla, mikä taas rohkaisee tsemppaamaan ja kiristämään hampaita, kun lapset ovat hankalia.



Jatkuvan kieltämisen kierre on myös huono. Sellaisilla asioilla, kuten että kääntää kieltämisen positiivisiksi ohjeiksi (sen sijaan, että sanoo " älä tee sitä ja tätä" , sanookin, että " tee näin ja näin" ) on ihan uskomaton vaikutus. Monesti lapsilta tulee vaadittua kamalasti, kunnes tajuaa, että enhän olekaan puhunut heidän kanssaan vielä siitä, että miten oikein toimitaan. Olin esim. esikoiseni kanssa hautausmaalla ja ärsyynnyin siitä, kun hän juoksenteli ja heitti lumipallolla hautakiveä. Sitten vasta heräsin ajattelemaan, ettei meillä ollut hautausmaan käytössäännöistä ollut puhetta ja kun asiallisesti kerroin, että siellä käyttäydytään kunnioittavasti, kävellään ja puhutaan hiljaa jne., käytös parani heti.



Mutta vaativan lapsen kanssa vanhemmilta toden totta vaaditaan kovasti...



Niin, ja ei tuollainen päivä varmasti normaali ole, mutta tarkoitin vain sitä, että seuraava tai sitä seuraava voi olla normaali, kun yrittää ottaa hommiin vähän toisenlaisen otteen. Itekin vaan pahoina hetkinä mietin, voiko tämä olla normaalia ja olisi tuntunut hirveän pahalta, jos joku olisi tullut sanomaan, ettei se sitä ole = lannistavaa. Sen sijaan, kun vaan jaksaa uskoa siihen, että tämä on tilanne nyt, mutta huomenna voi jo olla toisin ja kaikki voi olla normaalia, niin varmasti käykin. Lapsetkin huomaavat, että nyt on äiti päättänyt jotain ja uudet tuulet puhaltavat.

Siitä aukeni taivas sekä äidille, esikoiselle että kuopukselle :)

Jos kunnassamme olisi ei-kirkollista kerhotoimintaa, niin olisin vienyt esikoisen sinne, mutta kun ei ole niin vein päiväkotiin enkä ole katunut! Jaksan itse paremmin, kuopus jaksaa paremmin kun saa olla kanssani ja nauttia jakamattomasta huomiosta, ja esikoinen on kuin eri lapsi nyt kun hänellä on tekemistä, ikäistään seuraa ja ihan omaa aikaa ilman pikkusisarusta!