Olen niin mustasukkainen että kohta kuolen!!
Nykyinen miesystäväni liikkuu jonkun verran entisen vaimonsa, sekä heidän yhteisen lapsen kanssa. Aina kun mies sanoo lähtevänsä heidän kanssa jonnekin, minua alkaa ahdistamaan suunnattomasti. Ottaa päähän, tekisi mieli olla puhumatta miehelle, jne.
Olemme monesti keskustelleet asiasta, mutta lopputulos on aina riita, koska minun oloa ei helpota vaikka mies sanoisi mitä. Muita joilla samanlaisia ongelmia?
Kommentit (8)
Siinä tapauksessa olet kyllä melkoisen lapsellinen, eikä suhteellanne ole toivoa.
Jos taas pelkäät, että miehesi pettää sua exänsä kanssa, niin miksi ne niin tekis. palaishan ne yhteen, jos vielä kutkuttaa.
vaikka aika paljon riitelevät muuten, niinkuin eron jälkeen varmasti lähestulkoon kaikki.
Ap itsekin lapsineen viettää toisinaan aikaa omien lapsiensa kanssa entisen miehen kanssa, mutta silti on todella vaikea hyväksyä sitä että miesystävä haluaa viettää aikaa entisen puolisonsa kanssa.
t. ap
Kylläpä minäkin olisin mustis!
EN todellakaan hyväksyisi!
Mies on muutaman kerran antanut ymmärtää katuvansa eroa, kai minä vain pelkään menettäväni miehen.
t. ap
Vierailija:
mustasukkaiset ihmiset ovat aina myös hirveän kadehtivia ja kadehtivat ihmiset ovat aina hirveän mustasukkaisia, koska ne ovat toistensa sukulaistunteita..
" Kadehdin miesystäväni ex-puolisoa
hän on laiha ja kaunis.
t. ap"
Mitäs minä sanoin....=D
mustasukkaiset ihmiset ovat aina myös hirveän kadehtivia ja kadehtivat ihmiset ovat aina hirveän mustasukkaisia, koska ne ovat toistensa sukulaistunteita..