Pidättekö aidosti kummilapsistanne? Oletteko kiintyneitä?

Yhdestä en oikeasti tykkää ollenkaan, murkku joka ei omaa mitään käytöstapoja. kahdesta muusta tykkään kovasti, yksi on kuitenkin yli muiden.

Aidosti pidän toisesta kummilapsestani, tosin tämä pitäminen ei ole mitään suurta kiintymystä ja rakkautta. Hän on kuitenkin suloinen pieni mies, jonka seurasta pidän, mutta tapaamme liian harvoin jotta syvempi suhde olisi vielä voinut muodostua (ehkä kolmisen kertaa/6kk).

Toinen kummilapsi on vasta vauva, pieni mies hänkin, ja hänen kanssaan olo on jotenkin väkinäisempää. Suloinen hänkin kyllä on, mutta en varsinaisesti nauti hänen hoitamisestaan tai edes sylissä pitämisestä. Johtuu osittain siitä, että hän on niin erilainen käsiteltävä kuin omat vauvani ovat olleet. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että saan olla hänen kumminsa.

Uskon siihen että molempiin kiintymys lisääntyy: kummilapseen kiintymys ei ole synnynnäistä, kuten omaan lapseen usein on, vaan kasvaa ajan myötä (vrt. järkiavioliitto, jossa kuitenkin puolisot useinkin oppivat rakastamaan toisiaan).

Molemmille kummilapsilleni toivon kaikkea hyvää ja toivottavasti jonain päivänä voin sanoa aidosti heitä rakastavani!

hyvän suhteen. Tässä juuri keskusteltiin kummitytön kanssa kuukautisten alkamisista yms. Ja yksi kummilapsi halusi tulla meille viikoksi kesätytöksi, tottakai otettiin avosylin vastaan.

Näitä vanhempia kummilapsia olen pitänyt paljon hoidossa ja yökylässä, nuorinta ei ole vielä mun matkaan annettu =) Toivotaan että sekin päivä tulee.

Uskoisin, että hyviä muistoja minusta on kummilapsilla niin kuin minullakin heistä.

Aivan tautisen ihana. Kun poika hymyilee niin täti sulaa. Aina sovin etukäteen tapaamisajan, etten tule roikkuneeksi liikaa pojassa. Monesti haaveilen seuraavasta tapaamiskerrasta kun taas saan olla kahdestaan hänen kanssaan ja jos hyvä tuuri käy: leikkiä vain hänen kanssaan. Itselläni kolme lasta (tyttöjä, joten poika on erikoista silläkin tavalla) ja sitten vielä veljen ensimmäinen lapsi. Itse vielä kärvistelen vauvakuumeen kourissa ja nyt mies hannaa vastaan. Ootan aina innolla, että veli ja vaimonsa pyytäisi hoitamaan (meiltä löytyy muitakin innokkaita hoitajia kun kaksi nuorimmaista tyttöä hoitaa nukkejaan kaikki päivät).

Toisen kummiksi tulin todella nuorena ja silloin en oikein osannut asiaa arvostaa. Kävin kyllä aina välillä muistamassa ja toin lahjoja, mutta muuten en tytön elämässä kauheasti vieraillut. Nyt kun olen itse aikuinen ja kummityttö on 10-vuotta, niin meillä on ihan kivan läheiset välit. ollaan jo monia vuosia käyty yhdessä lintsillä, serenassa, konserteissa ym. Kummityttö läy myös yökylässä luonamme satunnaisesti. Emme näe kauhean paljon (ehkä 6-12 kertaa vuodessa) sillä asumme eri kaupungeissa, mutta näkeminen on ihan mukavaa ja kummityttö tuntuu ihan läheiseltä.



Toinen kunnityttöni on vasta todella pieni, joten en osaa suhteesta vielä sanoa. Olin todella otettu, että minua kummiksi pyydettiin, mutta samalla hieman epäröin, sillä tämäkin kummilapsi asuu toisessa kaupungissa. Tiedän jo valmiiksi, että aikani ei tule riittämään tällekkään kummitytölle :( En ole kummitytön äidinkään kanssa mitenkään ihan kauheasti tekemisissä, hän on lapsuuden ystäväni. Mutta suostuin kummiksi, koska tytöllä on monta kummia ja muut kummit asuvat lähellä ja varmasti hoitavat kummin hommat kunnialla. Ehkä minä voin olla hieman " sivusta katsoja" kummi.

kummilapseni eivät valitettavasti ole minulle läheisiä. näen heitä liian harvoin, ehkä kerran tai pari vuodessa.



joskus mietin, harmittaako vanhempia, etten ole kyennyt luomaan kummilapseen parempaa suhdetta. toisaalta kummilapsillani on usieta muita kumemja (yhteensä neljä aikuista), niin voi ajatella, että kun on useampi vähän yhteyttä pitävä kummi, muodostuu siitä ehkä tilanne, joka saattaa jossain määrin vastata sitä, että olisi yksi hyvä kummisuhde. tiedä häntä. ja voihan muut kummit olla luoneet paremman suhteen, kun en heitä juuri tunne, kerran vuodessa synttäreillä saatan tavata, jos silloinkaan, kun saattavat vierailla synttäreillä eri aikaan kuin minä.



me emme saaneet kutusa mieheni kummitädin kultahääpäiville. ok, kummius loppuu rippijuhlaan, mut tuli kuitenkin kiinnitettyä huomiota, ettei kutsua tullut. vaan ehkä heillä ei juuri nyt ole voimavaroja juhlia niin suuresti, että kutsu kummilapsen perheelle olisi lähtenyt. juhlia järjestäessä kutsuttavia joutuu yleensä karsimaan, kuten kaikki tietänevät omakohtaisestikin. jäin vain miettimään, että kummilapsisuhteeni jatkunee tietyllä tavalla loppuelämän eikä ehkä täysin katkea rippujuhliin. sinällään hyväkin asia, ei siitä stressiä pidä ottaa.

Kahteen en ole edes kunnolla päässyt tutustumaan, yrittänyt kyllä olen, mutta pitkät välimatkat ja kaikki asiat ovat olleet vastoin pyrkimystäni.. Muita neljää näen kyllä aika usein, mutta en ole juuri heihin tutustunut paremmin kun on ollut mm. omia lapsia aina mukana tapaamisissa silloin. Ehkä tylsää, mutta en katso kuitenkaan olevani kovin huono kummi kuitenkaan.