Kuinka moni voisi vannoa, ettei oma mies pärjäisi lasten kanssa kotona esim. viikkoa tehden äidin töitä...?

Ehkä voisi pärjätä, jos olisi heti esikoisen syntymän jälkeen ollut kotona ja hoitanut lasta ja tehnyt kotihommia ja pitänyt tätä taitoa yllä. Nyt ei kuitenkaan enää onnistuisi, kun lapsia on kolme. Mies ei meillä pysty tekeen useampaa hommaa kerrallaan ja esim. kotityöt jäisi tekemättä täysin.



Mies on muutenkin todella vähän ollut keskenään lasten kanssa. Kotihommia ei tee oikeastaan ollenkaan.

töistä tullessan syö ja menee huilaamaan. ja sitten meneekin treeneihin tai jurottaa telkkarin edessä... marisee jos lapsista lähtee meteliä ja muutenkin naama väärinpäin.



AP

Olen kerran kuukaudessa viikon verran opiskelemassa ja poissa kotoa, mieheni hoitaa kodin ja 1,5 ja 4v pojat. Olihan se alkuun vaikeata luottaa, mutta hyvin ovat pärjänneet.

venttais vaan, et frouva tulee kotiin siivoamaan päivän paskat. Nehän ei juokse karkuun. Ja turha sanoa, että ruoka olis höyryävänä pöydässä, jos hyvin kävis niin saarioiden pitsasta olis vielä slaissi jäljellä.

Saa paljon enemmän aikaiseksi ja sekä hän että lapset ovat tyytyväisiä, mitä en voi kyllä minusta ja lapsista väittää:-(



Ikävä kyllä mies tienaa töissään enemmän kuin minä, joten taloudellisista syistä minä olen kotona eikä hän:-/

Juuri viikonloppuna harmiteltiin yhdessä tätä, kun itse tuskin jaksan kotiäitiarkeani...

mut arvostais sitä hommaa enemmän sen jälkeen. eli tietäs , et on se raskasta

Lasta aion hoitaa omaan tyyliini ja kotitöistä en aio ottaa stressiä. Pääasiallinen työni on kuitenkin lapsen- ei kodinhoito. Ei meillä nytkään ole ruoka pöydässä tai kämppä imuroituna kun tulen duunista.

mieheni ei ota niin " ressiä" kotihommista kuin minä. Hän katsoo taloa eri kulmasta kuin minä joka haluan, että talossa on suht siistiä :) Mutta kyllä hän ruokaa osaa tehdä, pyykkiä pestä, imuorida jne.. mutta minä pidän järjestyksessä kaikki tavarat ja kaikki tärkeät paperit jne.. Joten kyllä hän pärjää, ja osaa keksiä lapsillemme 3kpl virikkeitä jne =) Viikko kyllä menisi, mutta ei hän kyllä kotiin jäisi lapsia hoitamaan kovin pitkäksi aikaa, siitä syystä lapset ovatkin tarhassa ja me molemmat töissä ;)

Meillä mies ainakin pärjää kotitöissä paremmin kuin minä. Lapsenkin kanssa menee tosi kivasti. Etenkin nyt kun olen ollut enemmän poissa kotoa opiskelujen takia. Pikkuhiljaa lapsen kanssa ollessa alkaa hänellekin kehittyä teräspinna ja keksii " omia" konsteja olla kärttyisenkin lapsen kanssa. Siis hyvin pyyhkii!



Jäin miettimään, että kuinka paljon nämä äidit, jotka valittavat miehensä " pärjäämättömyyttä" ovat antaneet miehensä osallistua kotihommiin ihan itsenään. Siis ei arvostelua tai vaatimuksia, kuinka asiat täytyy tehdä minun tyylilläni. Eihän kukaan ole oikeasti tumpelo. Joillakin vaan on enempi harjoitusta.

Mies vietti kuukauden kotona lapsen kanssa, kun minä hikosin toimistoduunissa. Kauan en ole raaskinut rakkaistani öitä olla erossa, mutta silloin kun olen tiedän ainakin voivani luottaa mieheeni mitä lapsen hoitoon+kämpän ylläpitoon tulee.



Ei pahemmin siivoile, mutta pyykkää, vie roskat, käyttää tiskikonetta ja laittaa ruoat. Sekin on paljon minusta.

Olin synnytyksen takia 2 päivää pois kotoa, niin johan oli täys kaaos kun vauvan kanssa tultiin kotiin.

joka taas siivoan liiankin kanssa (vaikka kuitenkin kohta mies ja lapset sotkee uudelleen).



Mitäpä se haittais vaikka oiskin sekanen kämppä ja ruoaksi pitsaa (nam!), kyllä siitä on pitkä matka vielä siihen ettei pärjää.

Todettu useamman kerran. Kesällä oli 3 viikkoa päivät yhdessä lapsen kanssa (ei sattunut lomat millään yksiin ja tein vielä pitkiä päiviä) ja alkuvuodesta jouduin ihan ykskaks sairaalaan viikoksi ja sen hoiti varsin hienosti.

kun mies on töissä.



Mies tekee kotona lastenhoidon ohella ruokaa, pesee pyykkiä jne. Siis niitä normaaleja kotihommia.



Homma on kummastakin meistä melko yksinkertaista. Väsyttävää ja tylsää välillä, mutta ei vaadi keneltäkään ylimaallisia taitoja tai ominaisuuksia. Kumpikaan ei ole valittanut - tätähän se aikuisen elämä on: työtä, kotia ja lapsia.

Hyvin on pärjännyt, vaikka joka päivä ei siivoakkaan.

Eikä edes isovanhempia lähistöllä. Mutta niin vain olivat pärjänneet, kotikin oli siisti kun jenkeistä tulin syksyllä. Todella hienosti, tytöstä ehti tulla kyllä isin tyttö, minä olen nyt " kakkonen" , se tässä eniten kismittää. Kun tulee pipi, on isi joka lohduttaa. Jos jotain ei ylety ottamaan, on isi se jota pyydetään apuun, isi on leikkikaveri jne.



Kyllä mies pärjää kunhan antaa mahdollisuuden eikä ns nalkuta, vaan pyytää kaveriksi tekemään hommia. Siinä tehdessä oppii.

Meillä ei arki olisi pyörinyt lainkaan, jollei mies kantaisi isoa vastuuta lastenhoidosta. Itse käyn töissä toisella, omistan oman yrityksen, opiskelen ja osallistun yhteiskunnalliseen toimintaan ja tietenkin pyrin hoitamaan oman osuuteni perheestä.



Meillä huusholli on pyörinyt pitkiä aikoja lähes yksihuoltajaisä-periaatteella, josta nostan valtaisasti hattua miehelleni, joka myös työskentelee IT-alalla johtavassa tehtävässä.



Omat ongelmansa tässä meidänkin järjestelyssä on ollut, mutta onneksi lapset ovat jotakuinkin täysipäisiä, mukavia ja sosiaalisia tapauksia. Parisuhteemme on ollut välillä kovilla, ehkä kovemmalla, kuin jos mies olisi se enemmän työllistetty. Itse olen joutunut tinkimään vaatimuksistani pyykkihuollon ym. kodin tiptop-siisteyden suhteen, sillä vähäisen yhteisen aikamme olemme halunneet käyttää mukavaan yhdessä oloon. Siivoojaa meillä ei ole käynyt, mutta sitä on useamman kerran harkittu, vaan kun ei saa (haluaisimme palkata itse ihmisen, emmekä tilata ostopalveluna, sillä harva firma suostuu siivoamaan siten, kuin ostopalveluna haluaisimme).



Miettikääpä, oletteko antaneet miehillenne mahdollisuuden, vai asetatteko vaatimukset kotiinjäävälle niin suuriksi, ettei mies kuitenkaan pystyisi teidän kriteereitänne täyttämään. Parisuhde on kahdenkauppa ja perhe yhteisyritys, vaikkei sitä johdetaakaan yritysten tavoin yhden ihmisen toimesta.



Omaan mieheensä erittäin tyytyväinen

Nyt tällä hetkellä voisi olla hankalaa, kun nuorempi on vielä täysimetyksellä, mutta kyllä hän pärjäisi. Hän oli kotona melkein kaksi vuotta esikoisesta, kun minä palasin vanhempainloman jälkeen töihin. Nyt hän jää taas kotiin, kun minä palaan töihin vanhempainvapaan ja lyhyen hoitovapaan jälkeen.



Te joiden mies ei pärjää kotona: Ettekö tulleet ajatelleeksi sitä miestä valitessanne vai eikö se ollut silloin tärkeää? Olisiko se nyt tärkeää, että mies pärjäisi, vai oletteko ihan tyytyväisiä tilanteeseen?

Miten ihmeessä olette voineet haluta perheen ja vielä useamman lapsen miehen kanssa, joka ei itse näytä tuota kaikkea haluavan??



En vaan käsitä. Selittäkää tyhmälle, kiitos!

Kyllä mun mies jotenkin pärjäis muutaman päivän jos valmista ruokaa tarjolla. Ei osaa laittaa ruokaa juuri ollenkaan. Mulla kokemusta myös aivan toisen tyyppisestä miehestä joka teki melkein kotihommat kun kävin töissä ja mies oli kotona. En silti vaihtais, miehessä pitää nähdä muutakin kuin kodinhoitaja. Mukavahan se on jos on saanut samassa paketissa kaikki hyvät ominaisuudet mutta ei se aina oo mahdollista.