Olin säikähtää hengiltä viimeyönä!

Joskus pikkutunenilla lapsi heräsi ja menin silittelemän takaisin uneen ja sen jälkeen vessaan (makuuhuoneemme yhteydessä). Siinä silitellessä ja vessassa mietin tätä hullua maailmaa ja Ulvilan surmatapausta. Ja kun tulen vessasta niin mies seisoo sänkymme päässä pimeässä hämärässä ja katsoo minua slmiin hieman etukumarassa!!!



Siis voi juma! Mä olin ihan varma, että meilläkin on joku hullu-murhaaja, mut onneks oli oma mieheni joka oli noussut sängystä kun oli kuulevinaan lapsen vielä kitisevän. Ja mun mies ei oo vielä ikinä noussut vuoteesta lapsen itkujen takia. Mistä hitosta mä olisin ekana osannut epäillä sängyn päässä seisojaa omaksi miehekseni...