Yhdistääkö lapsi parisuhdetta?Tuntuu että meillä ei ole mitään yhteistä
Miten teillä muilla?
Luulen, että meidän tilanteessa voisi vauva parantaa parisuhdetta.
Siis silleen, kun meillä on miehen kanssa sellainen vaihe menossa, että tuntuu että meillä ei ole oikein mitään yhteistä tällä hetkellä.
Tehdään molemmat omia juttujamme. Jokin yhteinen asia vain puuttuu.
Kommentit (6)
Liiton pitää olla vahvalla pohjalla jo ennen lasten hankintaa.
Lapsi ei ole parisuhteen pelastus.
On kauheaa katsoa, kun jotkut tekevät lapsia paikkaamaan parisuhdetta, joka ei toimi. Lapselle on annettu silloin jo syntymättömänä aivan kohtuuton taakka, jota hän ei voi millään kantaa.
Lapsi tulee olla haluttu siksi, että halutaan lapsi - ei siksi, että halutaan yhteinen harrastus. Sen voi hankkia muullakin tavalla. Lapseen sitoudutaan koko elämäksi.
t. perheneuvolatyöntekijä
elinikäinen harrastus. Ja tiedän monia pareja, jotka on yhdessä vain lasten takia.
Että tavallaan lapsi on yhdistävä tekijä parisuhteessa.
Lapset pistää yrittämään tosissaan ja uskaltaisin sanoa meidän olevan ihan onnellisiakin. Yhtä paljon vaivaa ei varmasti ilman lapsia olisi jaksettu suhteen eteen nähdä.
Ensin pitää olla jotain yhteistä vanhemmilla, ja sitten se lapsi parantaa suhdetta vielä entisestään. Lapsi itsessään ei voi liimata mitään suhdetta kasaan. Enemmänkin erottaa.