Äitinsä lapsena menettäneet äidit, millaisia tunteita nousi raskausaikana, entäs vauvan kanssa? Mitähän on tulossa?

minulla ei vielä ole lapsia. Olen yrittämässä ensimmäistä vauvaani, mutta äitiäni kohtaan, joka siis vielä elossa, minulla on aika paljon vihaa, hyvin torjuva suhtautuminen häneen. Se johtuu ihan kauhean syvistä selvittämättömistä asioista. En jaksa, eikä kukaan jaksaisi niitä alkaa tässä nyt lukemaankaan. Mutta minulla on sellainen tunne, että jos ja kun tulen raskaaksi, haluan vetäytyä ensisijaisesti pois kaikesta kosketuksesta äitiini. Hän on ollut se syy, että lapsen tekeminen, mahdollisesti äidiksi kasvaminen on ollut minulle niin pitkä ja kivikkoinen tie...En voi millään antaa hänelle anteeksi tiettyjä asioita, hänen ei mielestäni tulisi saa saada ilmaista hyvitystä kaikesta siitä, mitä on jättänyt tekemättä tai tehnyt minulle, siitä häntä ei tule palkita, vaikka hän kuinka vanhenee, niin ihanalla lapsenlapsella. Ei, en tiedä miksi häntä näin paljon inhoan, mutta en halua erityisesti hänelle luoda minkäänlaista iloa tällä lapsella.

Kai jotain on täytynyt mennä täysin pieleen, kun näin kylmästi äidistäni ajattelen. Ikävältä kuullostaa, kun näin ääneen näitä sanon,mutta tämä on rehellisesti se, mitä ajattelen nyt lasta yrittäessä. Hän ei ole ansainnut tätä lastenlasta.

ihan normaaleita, siis omaa äitiä kohtaan? Ja saattavatko vaikuttaa negatiivisesti siihen raskauteen, synnytykseen ja muuten siis äitinä olemiseen omalle lapselle? Taidan mennä psykologille näistä asioita. Ovat tosi vaikeita.

Minkä ikäinen muuten olet?

Olen siis 33-vuotias ja teen ensimmäistä lastani ja kauhean vaikeaa minulla on pääni sisällä siis liittyen äitiini. On ollut niinkin paljon vihantunteita, että joku kerta kun mietin häntä, ajattelin, että jos hän olisi lähellä nyt, kävisin käsiksi häneen. Siis aivan kauheaa, mutta siis nuo nousevat sellaisesta kaikesta piittaamattomuudesta, jota hän toteutti siis kun itse olin lapsi. Ja kaiken sen jälkeen on kovasti " valitellut" kun haluaa pienen kultaisen lapsenlapsen ja ihmetellyt silminnähden, mikä minussa vikana kun en henkisesti ole kyennyt vauvaa vielä tekemään. Mutta nämä vihan tunteet tosiaan ovat kauheaa itsellenikin.

Minulla ei ole ollut äitiä enää vuosiin. Raskaana ollessa ajattelen häntä paljon, näin on ollut joka raskauden aikana. Oma kasvuni äidiksi olisi tarvinnut oman äidin kokemuksia tueksi ja vertailukohteeksi.



Vauva-aika menee itseasiassa paljon helpommin kuin raskausaika tai isomman lapsen kanssa. Jotain helpotusta ajatuksiin on siis tulossa.



Mutta....Yhä edelleen suren, että äitini ei koskaan saanut olla lasteni isoäiti. Suren, että lapseni eivät oppineet tuntemaan äitiäni. Suren, etten tuntenut äitiäni kun hänelle olisi tullut tämä suuri rooli isoäitinä.

Vierailija:

Minulla ei ole ollut äitiä enää vuosiin. Raskaana ollessa ajattelen häntä paljon, näin on ollut joka raskauden aikana. Oma kasvuni äidiksi olisi tarvinnut oman äidin kokemuksia tueksi ja vertailukohteeksi.

Vauva-aika menee itseasiassa paljon helpommin kuin raskausaika tai isomman lapsen kanssa. Jotain helpotusta ajatuksiin on siis tulossa.

Mutta....Yhä edelleen suren, että äitini ei koskaan saanut olla lasteni isoäiti. Suren, että lapseni eivät oppineet tuntemaan äitiäni. Suren, etten tuntenut äitiäni kun hänelle olisi tullut tämä suuri rooli isoäitinä.

Vierailija:

Minulla ei ole ollut äitiä enää vuosiin. Raskaana ollessa ajattelen häntä paljon, näin on ollut joka raskauden aikana. Oma kasvuni äidiksi olisi tarvinnut oman äidin kokemuksia tueksi ja vertailukohteeksi.

Vauva-aika menee itseasiassa paljon helpommin kuin raskausaika tai isomman lapsen kanssa. Jotain helpotusta ajatuksiin on siis tulossa.

Mutta....Yhä edelleen suren, että äitini ei koskaan saanut olla lasteni isoäiti. Suren, että lapseni eivät oppineet tuntemaan äitiäni. Suren, etten tuntenut äitiäni kun hänelle olisi tullut tämä suuri rooli isoäitinä.

tsemppiä sinulle, tarvitsisit äitiäsi vielä, ja on todella väärin, että sitä tukea sinulla ei ole. Itselläni siis on ollut äitiäni kohtaan aivan päinvastainen tilanne.

Menetin äitini teini-ikäisenä ja on aivan totta, että kaipaan ja tarvitsisin äitiäni yhä. Samaan kaipuuseen kasvavat myös lapseni. Tyttöni suusta olen kuullut esim. sen, että häntä harmittaa kun ei tiedä mitkä tavat minä olen oppinut omalta äidiltäni. Se olisi kuulema välillä hauska nähdä ja todeta kuten isänsä puolelta näkee tiettyjä tapoja isovanhempien tavoissa ja isänsä tavoissa toimia ja vaikka vain sanoa sanoja ja asioita. Siis osa historiaa katoaa näinkin arkipäiväisissä asioissa.

Lapset kyselevät paljon. Välillä helppoja kysymyksiä välillä vaikeita. Kysymykset tulevat heidän kokemuksistaan.



Luulisin, että kysymykset puuttuvasta isovanhemmasta tulevat silloin kun he ymmärtävät sekä äidillään että isällään olevan omat vanhemmat. Myös lasten kanssa haudalla käyminen edesauttaa asian ymmärtämistä.