Lue keskustelun säännöt.
Onko minua yksinäisempää ihmistä?
18.04.2006 |
Muutin vuosi sitten uudelle paikkakunnalle. Muuton jälkeen KUKAAN, ihmisistä, joita siis luulin ystävikseni, ei ole pitänyt yhteyttä. Minun ylpeyteni ei antanut periksi olla jatkuvasti se, joka soittaa, joten yhteydenpito on nyt kokonaan jäänyt :(
Myös ystävyys vanhoihin koulu/opiskelukavereihin loppui sekin yhtä yllättäen.
En tiedä mitä teen väärin, mikä minussa on vikana, miksen pysty pitämään ystäviäni, vaikka omasta mielestäni en ole mikään paska tyyppi. Alkoi vaan ahdistaan todella lujaa tänään kun tajusin että kaikki ystävät joita minulla on joskus ollut, ovat entisiä. Kukaan ei soita minulle kun kaipaavat lohdutusta tai muuten vain jotakin joka kuuntelee. Minulla ei ole yhtään ystävää, jolle itse voisin soittaa ja kertoa murheeni ja arkiset ilonikin...
Pitäkää kiinni ystävistänne ja koittakaa muistaa myös sitä vähemmän tärkeää joskus, hän saattaa ilahtua todella paljon soitostasi!!
Kommentit (12)
Vierailija:
puhelimessa puhumiseen ei ole aikaa (töissä ei voi ja kotona on lapset aina vaatimassa huomiota).
Sinä et siis tee todennäköisesti mitään väärää. Yritä tutustua uudella paikkakunnalla uusiin ihmisiin, joita näet luonnollisesti sen arjen keskellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiselle paikkakunnalle vierailulle lähteminen vaatii syvää ystävyyttä, kun on pakko olla yhdessä kauemminkin kuin se pakollinen kahvittelu. Riippuen välimatkasta. Mutta se välimatka vain tuntuu olevan todella suuri este. Olin samanlaisessa tilanteessa, ne ystävät, jotka jäivät silloin muuton yhteydessä, eivät palautuneet enää sen jälkeen, kun muutin takaisin. Enkä olisi halunnutkaan, kuka kaipaa sellaisia ystäviä?
Yhteyttä kun voi pitää yllä kirjein, tekstiviestein, sähköpostein, puhelimitse, jopa postikorteilla. Voiko olla niin vaikeaa? Mutta ilmeisesti se voi. Ja aivan sama vaikka kertoisi nakkisopastaan, pääasia on olla ystävän arjessa mukana.
Mulla on eräs ystävä satojen kilsojen päässä, Suomessa kuitenkin. Ollaan tunnettu jo 5 vuotta. Livenä ollaan tavattu kolme kertaa. Yhteyttä pidetään kuitenkin vähintään viikoittain. Päivittäin on lähempänä totuutta.
Ap, pahoittelen, että ystäväsi noin keljuja. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on onneksi ihanat äiti ja sisko, jotka soittelee tosi usein ja juoruilee kanssani, vaikka asuvatkin tuhansien kilometrien päässä. Samoin mies käy hyvin ystävästäkin. Mutta eipä mulla juuri muita ole jäljellä. Oma vika siinä mielessä, että olen muuttanut ympäriinsä ja sitten taas muuttunut ihmisenäkin niin paljon niistä ajoista, kun vielä asuin kotiseudulla ja kaveerasin vanhojen koulukavereitten kanssa. Ei vaan löydy enää sellaista yhteistä vanhojen kavereiden kanssa, ja yhteydenpito olisi aikalailla mun vastuulla, enkä minä sellaista jaksa.
Mua asia ei toistaiseksi kamalasti vaivaa. Tulen kyllä tekemään enemmän asian eteen siinä vaiheessa, kun lapsi kaipaa seuraa muista lapsista - on vaan tungettava paikallisiin mammapiireihin, ja etsittävä ainakin sellaista kahvittelu- ja rupatteluseuraa, ja lapselle leikkiseuraa, vaikka en tarkoituksella sydänystävää lähtisikään metsästämään.
Jos ovat muualla, vaikka vaihtarina, niin yhteyttä ei pidetä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4v poissa kuvioista (ylipäänsä edes Suomesta), kaikki kaverit pysy ja piti yhteyttä todella tiiviisti. Jos ei oo aikaa sähköposteihin tms, niin messenger ainakin toimii. Ei tartte kertoilla nakkisopista, " hei mitä kuuluu" piristää kuitenki kovasti... :)
Eti AP uudet piirit, kuka viittii välittää ihmisistä, jotka on noin tylsiä.. Toisaalta ymmärrän, et samat hommat jatkuu itellä eikä ehkä aina jaksa, mut ei se kamalasti vaadi esim. kerran viikkoon soittaa... Ihmiset ajattelee aika pitkälti vaan itteään, onneks ei sentäs kaikki :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilmeisesti pois muuttaneet eivät alunperinkään olleet ystäviäsi?
Minulla tuttavia joiden kanssa näen tosi harvoi, mutt soitellaan n. kerran kuussa. 3 pientä lasta ei ole este, vaan tekosyy..
Olen vain ajatellut oppia elämään asian kanssa. Mä siis olen se, joka järjestää, kutsuu, organisoi. Tai sitten en kuule " ystävistäni" mitään, paitsi jos multa tarvitaan jotain. Ehkä se on jokin luonnekysymys? Mä en jaksa enää välittää ja murehtia, joten soittelen, jos haluan nähdä ja muuten saavat olla. Nykyään jopa kieltäydyn tekemästä mitään rahanarvoisia palveluksia.
Mä tosin olen onnellisesti naimisissa, joten seuraa ja olkapäätä löytyy omasta takaa, enkä siihen tarvitse ystäviä. Jos niitä nyt ystäviksi voi kutsua.
puhelimessa puhumiseen ei ole aikaa (töissä ei voi ja kotona on lapset aina vaatimassa huomiota).
Sinä et siis tee todennäköisesti mitään väärää. Yritä tutustua uudella paikkakunnalla uusiin ihmisiin, joita näet luonnollisesti sen arjen keskellä!