Galluppi: Oletko lapsen saatuasi onnellisempi kuin ennen lapsia?

lapsen saannin jälkeen pikku hiljaa kaikki ystävät kaikkosivat. ja elämä muuttui yksinäiseksi...

Minä olen ihan sama masentunut ihminen kuin ennen lapsen tuloakin. Valitettavasti. Taivaat eivät auenneet, onni ei tulvinut sydämeen, en muuttunut.

En kokenut että elämäni olisi ollut tyhjää ennen lasta, mutta nyt kaikki on kyllä merkityksellismpää ja päivät kotona lapsen kanssa ihania:)

Olen ollut kaksi kertaa ulkona ja joka kerralla tullut sellainen onnellinenolo et mulla on kotona kaikki hyvin ja tarkoitettu sinne. Siis lapsi ja mies ovat NIIIIN ihania!

- ja harmaahiuksisempi

tuli paljon suruakin sairaan lapsen myötä. Eli ei lapsi tehnyt minua onnelliseksi, en usko onnen olevan ikinä kiinni yksittäisen haaveen toteutumisesta. Mutta se teki elämälle tarkoitusta ja syvyyttä.

Elämässä oli sisältöä ennenkin, se oli vain erilaista.

joskin myös hieman yksinäisempää ja tylsempää. Kuitenkin elämä ennen jälkikasvua tuntuu unohtuneen.. Ihana katsella vanhoja valokuvia lomamatkoista yms. joita tehtiin ennen lasta. Onneksi elin ja touhusin kaikenmoista ennen lasta, että nyt ei ainakaan enää polttele " humpuukireissut" niin pahasti. Aika aikaansa kutakin!

En haluaisi olla ilman lapsiani, heistä olen hyvin onnellinen. Mutta muut elämän osa-alueet kuten ura ja sosiaalinen elämä, jotka mulle tosi tärkeitä, ovat kärsineet lasten jälkeen. Toivottavasti tää on kuitenkin sellanen juttu, joka " korjaantuu" vuosien kuluessa.



Mutta jos ei olisi lapsia, niin sitä varmaan 45- vuotiaan rupeis jahkailemaan ja olemaan onneton siitä, että kun ei oo niitä lapsia..

mutta liekö tämä vielä sellaista alkuhuumaa;lapseni on vasta 10kk...

muuttunut kovastikin, eikä tuo muutos ole aina ollut helppoa. Kuitenkin lapset ovat tuoneet elämääni suuren onnen. Ei noita kahta elämää voi verrata keskenään. Ne ovat aivan eri asioita. Olin onnellinen silloin ja olen onnellinen nyt. Lapset ovat suuri ilon aihe.

Mulla on vielä sellainen tausta, että kärsin ennen raskautta jatkuvasti masennuksista, ahdistuksesta jne. Mietin, että uskallanko edes tehdä lapsia. Lapsen saaminen on muuttanut elämää sillä lailla, että on tosi vahva motivaatio yrittää kaikkensa ettei masennus pääsisi iskemään. Ennen oli helpompi jäädä vaan vellomaan siihen pahaan oloon, kun ei ollut mitään mikä olisi pakottanut yrittämään enemmän.



Mulla se toimii myös niin päin, että lapsi saa mielialan kohoamaan pelkällä olemassaolollaan. Niin paljon iloa ja rakkautta, kymmeniä, satoja haleja ja pusuja päivässä! Jos lapsi on poissa useamman päivän, huomaan että helposti alkaa mieliala taas laskea.



Tästä voi nyt saada sen kuvan, että masentuneiden kannattaa ruveta tehtailemaan lapsia, mutta suosittelen kyllä kovasti harkitsemaan asiaa. Mulla on ollut sellainen onni tässä asiassa, että pystyn ongelmistani huolimatta olemaan hyvä äiti (olen rauhallinen ihminen, pitkä pinna jne.) ja se ruokkii positiivista kierrettä.



Ja totta kai usein kaipaan aikaa ennen lapsen saamista, sen huolettomuutta ja vapautta. Mutta toisaalta lapsi on tuonut elämään hämmästyttävän määrän rakkautta ja iloa, en olisi ikinä uskonut ennen lapsen saamista!!

Minulla on muutakin elämää, mutta lapseni mene aina muiden asioiden edelle.

Äidinrakkautta ei voi sanoin kuvata.

äitinä ja vaimona, kuin aiemmin lapsettomana vaimona , tai sitä ennen sinkkuna.



tuttavapiiri on pysynyt aika entisellään, kun muihinkin perheisiin on alkanut samoihin aikoihin siunaantua jälkikasvua, ja lapsettomatkin parit ja sinkut rauhoittuvat ajan kanssa aloilleen.



seuraelämä sinänsä on taantunut aiemmasta, kun ei sitä arkena ehdi, ja aina viikonloppuna ei jaksa kyläillä kauheasti, mutta ei sitä enää niin usein kaipaakkaan sellaista, kun perheen kesken on aina niin paljon muuta puuhaa.



missään kapakoissa minua tai miestäni ei kiinnostanut riekkua ennen lasta, eikä nyt jälkeenkään. joten siihen ei vanhemmuus ole vaikuttanut.



järkeville harrastuksille, kuten jalkapalloilu, hiihto , kuntosali, jooga, joku kurssi, tms, löytyy tarvittaessa yhtenä tai kahtena iltana viikossa aikaa se pari tuntia molemmille vanhemmille.

olen nuori äiti ja koen että lapset ovat tuoneet elämääni suunnattomasti rakkautta.



en kaipaa mitään siitä elämästä mitä elin ennen lapsia. käyn ulkona noin kerran kahdessa kuussa ja aina on ihana seuraavana iltana taas jo nukahtaa poikien lämpöön ja tuhinaan. :)



parasta elämässä on rakkaus äidin ja laspen välillä, en voi sitä rakkautta ja sen määrää edes sanoin kuvailla, se on niin täydellistä ja aitoa.



rakastan olla äiti!

rakkautta lapset tuo niin paljon, mitä sitten on onnellisuus?



Olla onnellinen läheisistä on niin eri asia kuin olla onnellinen vaikka työsaavutuksista.

Vierailija:

Mulla on vielä sellainen tausta, että kärsin ennen raskautta jatkuvasti masennuksista, ahdistuksesta jne. Mietin, että uskallanko edes tehdä lapsia. Lapsen saaminen on muuttanut elämää sillä lailla, että on tosi vahva motivaatio yrittää kaikkensa ettei masennus pääsisi iskemään. Ennen oli helpompi jäädä vaan vellomaan siihen pahaan oloon, kun ei ollut mitään mikä olisi pakottanut yrittämään enemmän.

Mulla se toimii myös niin päin, että lapsi saa mielialan kohoamaan pelkällä olemassaolollaan. Niin paljon iloa ja rakkautta, kymmeniä, satoja haleja ja pusuja päivässä! Jos lapsi on poissa useamman päivän, huomaan että helposti alkaa mieliala taas laskea.

Tästä voi nyt saada sen kuvan, että masentuneiden kannattaa ruveta tehtailemaan lapsia, mutta suosittelen kyllä kovasti harkitsemaan asiaa. Mulla on ollut sellainen onni tässä asiassa, että pystyn ongelmistani huolimatta olemaan hyvä äiti (olen rauhallinen ihminen, pitkä pinna jne.) ja se ruokkii positiivista kierrettä.

Ja totta kai usein kaipaan aikaa ennen lapsen saamista, sen huolettomuutta ja vapautta. Mutta toisaalta lapsi on tuonut elämään hämmästyttävän määrän rakkautta ja iloa, en olisi ikinä uskonut ennen lapsen saamista!!

En ole uskaltanut vielä hankkia lapsia juuri näiden mielialavaihdosten/masennuksen takia. En syö lääkkeitä, terapian avulla edetään. Pelkään vaan, että raskaus käynnistää jonkun syvän masennuksen, tai että minulle ainakin tulee synnytyksen jälkeinen masennus. Tämä on miehellekin rankkaa jo nyt, ennen lapsia. Silti hän haluaa perheen kanssani...hän on sitä mieltä että lapsi muuttaa niin paljon meidän arkea, etten ehdi enää murehtia yms niin paljon. No joo, entä jos siinä sitten jää oma itse niin taka-alalle, että ongelmia tulee entistä enemmän. Taidan pelätä elämää vähän liikaa.

En edes tiennyt, mitä on olla onnellinen ennenkuin esikoinen syntyi

Toki olin onnellinen ennen lastakin. Jotenkin äitinä oleminen on vain niin ihanaa jo senkin takia, että lapsi rakastaa minua. Oma äitini kuoli ollessani pieni, eikä minua ole koskaan kauheasti rakastettu. Nyt rakastetaan, ja se on upeaa!