Minun mielestä on moraalisesti väärin sanoa ei-toivotusti raskaana

lkeenkin. Siskolla vielä tuolloin oli jo itselläänkin lapsia ja íhmettelin kovasti miten hän saattoi äitinä suhtautua niin kylmästi ja pitää itsestäänselvyytenä, että abortti vaan. Minulla oli niin huono itseluottamus, että ajattelin ison siskon tietävän paremmin. Masennuin todella pahasti abortin jälkeen ja tajusin miten vauva olisi vain parantanut elämääni, ei todellakaan pahentanut sitä. Asia harmittaa edelleen.

Josta lapsi saa kärsiä koko elämänsä?



Ihminen tekee valintoja kaiken aikaa, osaa katuu ja osaa ei. Ei kukaan nettikeskustelussa heiteltyjä neuvoja pureksimatta niele, valinta on aina oma. Varsinkin noin isoissa elämänvalinnoissa kuin raskauden jatkamisessa/abortissa.

kaus tms. t. 3

Itsesyyttely onkin todella hirveää. Kaduttaa ihan sairaasti miksi kerroin kellekään, miksi en vain pitänyt lasta. Oma päätöshän se lopulta sitten on aina. Abortin jälkeen oli todella tyhjä olo, kuin " kaveri" olisi otettu pois. Se oli aivan hirveää. Olisi epäilemättä pitänyt hakeutua psykologille. Mutta tosiaan, hyvin heikko itsetunto saattaa estää tekemästä niitä päätöksiä, jotka juuri olisivat niitä tervehdyttäviä. Tiedän, että lapsi olisi ollut mulle se oikea juttu, sain siihen mahdollisuuden, jonka hylkäsin.

Rakastan toki lastani, mutta ilman häntä elämäni olisi ollut helpompaa.