Minä, kotiäiti, väitän että pääsen helpommalla kuin jos olisin töissä.

Minä pääsen helpommalla töissä. Nyt 6 kk töissä 5 vuoden kotiäitiydn jälkeen ja elämä on paaaalllljon rennompaa!



Nämä asiathan riippuvat hyvin monesta tekijästä, yhtä tyhjentävää totuutta ei ole olemassakaan.

Minusta kotona on rankempaa. Joudun koko ajan keksimään tekemistä ja virikkeitä lapsille, tätähän ei tarvitsisi, jos he olisivat saman ajan päiväkodissa.

Minä olen välillä päässyt kotona helpolla, välillä on ollut erittäin raskasta. Mutta sehän riippuu lasten lukumäärästä, ikäeroista, terveydestä, nukkumisista, ja ties mistä ja tietysti siitä, millaista se työ on jota tekee. Usein ajattelen, että kotona pääsen helpommalla (nykyisin) mutta on ollut aikoja, jolloin on todella ollut toisin. Mitähän mahdat oikein viestilläsi ajaa takaa, kun oikein haluat sanoa että VÄITÄN. Ei sinun tarvitse omasta olostasi mitään väittää. Olet sen asian asiantuntija. Mutta jos haluat tuolla väittämisen korostamisella sanoa, että kotona yleisesti pääsee helpommalla kuin töissä, niin voi sanoa, että ehkä sinä pääset, kaikki eivät pääse.

joku työpaikka voi olla tosi vaikea ja raskas henkisesti. Ja vastaavasti toisessa voi olla todella helppo olla. Ihan niinkuin viihtymisetkin riippuu monesta asiasta.

Jos sinä viihdyt hyvin kotona ja rahallisestikin on hyvin asiat, niin kenelle sinä VÄITÄT viihtyväsi, se on täysin sun oma asias, ketä se nyt kiinnostaa sun viihtymises.



Ps. minäkin viihdyn kotona, mutta en väitä mitään.

Kummassakin on plussansa ja miinuksensa. Lisäksi molempiin kyllästyy ajan mittaan. Minä ainakin huomaan kaipaavani kotiin, jos olen ollut pidemmän pätkän töissä ja hoitovapaalla ollessani aloin kaipailla töihin.

Lisäisi ap:n perusteluihin vielä sen, että töissä ollessaan potee ainaista kiirettä, stressiä ja huonoa omaatuntoa. Podet huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän ehdit olla lastesi kanssa, miten heikosti he viihtyvät päiväkodissa (verrattuna kotonaoloon) ja miten vähän ehdit panostaa työhösi.



Kadehdin niitä teflon-äitejä, jotka eivät näitä mieti.

Kotona ollessa saa käyttää aikaa ihan oman hyvinvoinnin eteen ilman minkäänlaisia omantunnontuskia (tämä toki vaatii osallistuvan aviomiehen).

Xandris:

Lisäisi ap:n perusteluihin vielä sen, että töissä ollessaan potee ainaista kiirettä, stressiä ja huonoa omaatuntoa. Podet huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän ehdit olla lastesi kanssa, miten heikosti he viihtyvät päiväkodissa (verrattuna kotonaoloon) ja miten vähän ehdit panostaa työhösi.

T:molempi parempi

Minä en käsitä miksi näistä taistellaan. Joku voi toki kokea asiat ihan eri tavalla kuin minä; esimerkiksi kotona olon raskaana ja työssä olon helpotuksena ja se on hänen asiansa. Kuuntelen mielelläni tällaisenkin ihmisen perustelut ja voin asiasta keskustella hänen kanssaan, mutta omaa mielipidettäni tästä asiasta en osaa muuttaa vain siksi, että kissat nostavat omia häntiään tällä palstalla.

koen elämän olevan helpompaa nyt kun aiemmin kun asuin avioliitossa sottaisen miehen kanssa suuritöisessä talossa kotiäitinä. Silloin olin ajoittain niin väsynyt, etten jaksanut mitään ylimääräistä.



Nyt lapset ovat 10 päivää kuussa isällään ja aikaa jää yllin kyllin viihdeosastoonkin vaikka minulla on vaativa ( mutta myös antoisa ) kokopäivätyö = )



Aika huvittavaa kun ihmiset voivottavat, että miten sä oikein jaksat pienten lasten yh:na... tosi hyvin kiitos!

Jos työpaikka on esim. joku liukuhihnatyö tehtaassa tai muuten hyvin mekaaninen, konemainen homma, tai sitten hyvin vaativa ja vastuullinen " henkinen" työ muuten ja työajoissa ei joustoa, niin onhan selvää, että kotona pääsee helpommalla. Mutta itse en sekuntiakaan epäröi ollessani sitä mieltä, että pääsen paljon helpommalla suht itsenäisessä, liukuvatyöaikaisessa jonkunverran vaativassa toimistotyössäni kuin kotona 2 v. kanssa, vaikka periaatteessa olin jo ennen äitiyslomaa kypsä työpaikkaani ja nytkin harkitsen vaihtoa taas. Eihän näitä olotiloja voi edes verrata!



Palasin töihin osa-aikaisesti nyt vuoden alussa, kun lapsi on 2 v. ja vaikka alussa oli tosi haikeaa laittaa lapsi osapäivähoitoon, niin olen edelleen aivan pöllämystynyt ja hämmästynyt, miten helppoa ja vaivatonta ihmisen elämä voi olla!! Siis oikeasti, saan istua tuntikausia rauhassa keskittyneenä yhteen asiaan, puhua puhelimessa rauhassa, käydä lounastunnilla syömässä rauhassa, juoda kahvia rauhassa. (Varmaan ensimmäisen kerran kahteen vuoteen!)

Minulla on yksi lapsi, uhmaikäinen sellainen, ei tavallista " vaikeampi" mutta ei helpompikaan.



t.ap

Meillä on useampi lapsi ja olen ollut kyllä töissäkin, joten lasten päiväkotiin viemiset ja hakemiset on tuttua puuhaa.



Nyt kotona ollessa päivät kuluu ihanasti kuin lomalla! Nuorin lapsikin on kohta kaksi vuotta ja juuri tällä hetkellä arki on aika sujuvaa.



Työelämään ehtinen vielä mukaan.

(olen opettaja ammatiltani, en peruskoulussa)

vie vanhemman lapsen hoitoo, syöttää vain valmisruokia, kattoo telkkaria, siivouttaa ja pesettää pyykit muilla. kyllä kotona voi päästä todella helpolla jos ei ole yhtään selkärankaa

ja nukkua pitkään. Mutta pakko herätellä koululaiset 6:30, jos satun kotoan olemaan. Olen huomannu, et nautin kun saan olla pois kotoa. Välillä kun pari päivää kotosalla, niin olen niin pinna kireellä, et ei mitään rajaa. Töissä saa olla ihan huoletta ja hoitaa vaan ne itelleen kuuluvat hommat. Eikä kukaan kitise jaloissa.

Silloin kun oli jaloissa 3 pientä, niin oli kyllä raskasta ja haaveilin, miten ihanaa olisi olla töissä. Olis ruokarauha, aikuista seuraa, ihan omaa elämää. Mutta nyt kun nuorinkin on jo 4 v, niin ah tätä ihanaa elämää. Isommat on jo koulussa ja pienin käy kerhossa pari kertaa viikossa ja lisäksi kavereilla ja mummolassa. Aivan mahtavaa...voin ottaa vaikka päivätirsat, jos väsyttää...ehdin lukea ja harrastaa. Kyllä en töihin halua ja onneksi ei ole pakko.

Mä tykkään olla lapsen kanssa kotona, ja olenkin täällä vielä yli kolme vuotta (ollut jo kaksi+kuopuksen kolme vuotta). Tottakai välillä tylsistyy, mutta mä olen tehnyt lapsia sen takia, että haluan olla heidän kanssaan, varsinkin nämä pikkulapsivuodet. Huusholli on sen verran pieni, ettei sen pystyssä pitäminen suuria vaadi. Kun kuopus tulee maailmaan, olen luultavasti ihan rättiväsynyt, mutta nyt menee hyvin. :)



Toisaalta mun työni, jos ja kun sellaisen saan, on todella mielenkiintoista, eikä mitenkään yltiörankkaa. Kunhan lapset on tarpeeksi isoja, menen varmaan töihin tosi mielelläni toteuttamaan itseäni. Aika aikaansa kutakin ja molempi parempi. ;)